Korttien aiheet on loppujen lopuksi tosi yksinkertaisia, mutta ne on niin kauniita, herkkiä ja niissä olevat tekstit niin osuvia omaan elämään, että pakkohan niitä on hamstrata! Monta korttia oon yrittänyt mahduttaa jo ennestään täyteen jääkaapin oveenkin, vaikka mua ahdistaa kovasti sen täysinäisyys. Suurin osa korteista on kuitenkin pinkassa kaapissa, enkä edes tiedä mitä niille teen :D. Muistikirjojakin himoitsen kovasti, mutta vielä oon onnistunut olemaan ostamatta. Mullahan nimittäin löytyy jo ennestään monta muistikirjaa, joihin en raski kirjoittaa mitään.
torstai 21. toukokuuta 2015
Totaalisen rakastunut
Mä oon vähintäänkin kovasti ihastunut Anna-Mari Westin kortteihin, joita on ilmaantunut tässä reilun puolen vuoden aikana kauppoihin, jopa meidän lähi-Salen valikoimiin. Niitä kortteja vaan tarttuu melkein joka kauppareissulla (...tilipäivän jälkeen ;) ) mukaan.
tiistai 19. toukokuuta 2015
Lahja Pöntinen 8-vuotta!!!
Niin se vaan meidän Lahjakin siirtyi nyt veteraanikerhoon ikänsä puolesta. Hurjalta tuntuu, mutta onneksi siinä ei ikä näy. Synttäreitä ei erityisemmin kyllä juhlittu, olin päivän töissä ja sitten vielä illan veljenpojan synttäreillä eli kävin vaan väleissä käyttään koiria ulkona pikaisesti. Illalla sitten kyllä rapsuteltiin oikein ajan kanssa.
Kasvattaja-Päivin kanssa otettiin viime viikolla kuvia sisaruksista ja todettiin, että molemmat koirat on patvineet vähän turhan paljon sitten viime näkemän. Lahja on nyt siis elämänsä eka kertaa laihiksella. Tähän asti se on ollut vähän toisinpäin!

torstai 19. maaliskuuta 2015
Hieman viilauksia blogiin ja lenkkihommia
Sain vihdoin tehtyä molemmille koirille esittelysivut tänne blogiin ja poistettua vanhat toimimattomat linkit kotisivuille, joita ei siis enää ole. Vielä olisi tarkoitus tehdä IN MEMORIAM -sivu edesmenneille rottiksille. Tervemenoa tutustumaan koiriini tarkemmin.
Tiistaina käytiin Annin, Lennin ja Oskarin kanssa kauniissa kevätsäässä metsä-peltolenkki. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja kantohanget kutsui koiria ja meitä omistajia nauttimaan ulkoilusta. Kuviakin tuli otettua reipas määrä lenkin aikana.

Niin fiksut ja filmaattiset
Lenska löysi aarteen, joka kuitenkin takavarikoitiin, jotta lenkki pääsi jatkumaan
Oskari meni hukkaan, urhea etsijä matkalla hakuhommiin
Tanssii labradorin kanssa
Valo ja Varjo
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Taas on yksi joukosta pois
Eilen poistui yksi erityinen rottisnarttu tästä maailmasta, vaikka kyseinen koira ei minun ollutkaan niin olen saanut olla mukana sen elämässä ihan pikkupennusta asti. Valitettavasti viime vuosina elämä on pitänyt niin kiireisenä, että kohtaamisia on ollut vähemmän. Alkuvuodesta kävin Deetä katsomassa, kun kuulin terveydentilan heikentyneen. Tuntui tärkeältä nähdä se vielä edes kerran.
Minusta on aina kamalaa, kun ystävät joutuvat tekemään vaikean päätöksen ja päästämään irti rakkaasta karvakaverista. Tietää kuinka vaikeaa se on aina itsellekin omien kohdalla eikä se taatusti ole kenellekään muulle helpompaa. Jokainen meistä suree eri tavalla. Miten löytää oikeat sanat tukemaan päätöstä, joka ei ole kenellekään helppo, ja myöhemmin myös lohduttamaan surun keskellä.
Hyvää matkaa Dee sinne jonnekin ja voimia kaipaamaan jääneille!

tiistai 3. maaliskuuta 2015
Mulla on hienot koirat!
Kynnet leikattu molemmilta elokuvan mainostauon aikana. Kumpikaan ei tapellut vastaan yhtään ja saivat ansaitut kehut ja namit <3
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Uusi elämä vanhalle jalkarahille
Enää ei häiritse! Virkkasin trikookuteesta rahille uuden päällisen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tuota onkin suunniteltu pitkään ja hartaasti. Koska en ole mikään taitava virkkaaja tuo soikean päällisen virkkaaminen tuotti päänvaivaa ja monta epäonnistunutta yritystä. Lukuisia kertoja joudun purkamaan, kun ei soikea onnistunut. Välillä heitin jo koko homman poiskin ja sai muhia ajatuksena mun päässä pitkän ja hartaasti. Nyt lopulta silmukat loksahti paikoilleen ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)