Tukijoukoille kiitos

Taas kerran voi vain olla onnellinen, että omat vanhemmat asuvat lähellä ja pyyteettömästi käyttävät koirat lenkillä, kun mulla on pitkä työpäivä. Ja silloin kun vanhemmat eivät ole maisemissa niin sisko auttaa. Koirien yksinhuoltajalle pitkät työpäivät olisi käytännössä mahdottomuus, jos ei tukijoukkoja olisi. Mullakin työmatkaa tulee sen verran pitkästi ja työ on luonteeltaan semmoista, ettei kesken päivän voi vaan lähteä kotiin pissattamaan koiria. On helpottavaa, kun tietää ettei karvakavereiden tarvi odottaa kintut ristissä kotona. Tietysti aina on huono omatunto, kun koirat joutuvat olemaan pitkään keskenään, mutta onneksi näitä ylipitkiä työpäiviä on todella harvakseltaan ja pääasiassa ne ovatkin normaalityöpäiviä lyhyempiä, kun osa-aikatyössä olen.

Edellisessä työpaikassa ei tätä ongelmaa ollut, kun koirat saattoi ottaa töihin matkaan ja siellä käyttää ulkona useammankin kerran päivässä, jos oli tarvista. Ripuloivan koiran ja pentujen kanssa tuo oli melkein kultaakin arvokkaampi asia. Hassua kuinka joitakin asioita arvostaa vasta kun ne menettää. Nykyisessä työssä koirien pito työpaikalla ei ole mahdollista.

Jollakin tavoin haluaisin vanhempiani kiittää tästä suuresta avusta, jonka heiltä saan. En vaan ole keksinyt vielä miten.

Mitä ihmettä? vol. 2

No tänään sitten kiikutin suikeron aamupäivästä eläinlääkärillemme tutkittavaksi. Ja sepäs olikin kuulkaa dermoidikysta Pöntisen pympelissä. Siis ihonalainen rakkula (rakkula jonka seinämä on ihokudoksen muodostama). Ja tuo sisältö puristuksen seurauksena tuli tuollain nauhamaisena peräaukon kautta ulos. Ei siis loisia, alieneja tms kuitenkaan. Nyt seuraillaan ja jos alkaa tulehtumaan/vaivaamaan muuten niin sitten leikataan kysta pois

Kun yhdestä "sairaudesta" päästiin helpolla niin saa nähdä vaatiiko tämä seuraava jo ihan lääkärireissun. Eilen illalla kiinnitin huomiota, että Lenni-mies ravisteli usein korviaan ja rappasi tassullaan vasenta korvaansa. Kurkkaus luppakorvan alle paljasti, että korva oli ruskeassa töhkässä ja punoittikin kovasti. Nyt on ensiapuna on korvaa puhdistettu ja laitettu Canofitea, jota oli jäljellä Pöntisen edellisen korvatulehduksen jäljiltä ja seurataan alkaako korvan tilanne helpottamaan vai vaatiiko ihan ab-kuurin. Pikaista paranemista toivomme Lenni Luppakorvalle <3

Mitä ihmettä? Ällötyskuvavaroitus

No niin, tänään tapahtui jotain niin kummallista, että pakko jakaa se täälläkin.


Huomasin päivällä, että Lahjan peräaukon vasemmalla puolella pullottaa kummasti. Aloin tunnustelemaan niin siinä tuntui melkein pingispallon kokoinen patti vasemman anaalirauhasen kohdalla.

Ajattelin, että toinen anaalirauhanen on kovasti täynnä ja parempi tyhjätä, ettei räjähdä ulospäin. Suihkuttelun jälkeen aloin puristaan sitä pattia tyhjäksi, Ikinä en ole oppinut anaalirauhasia tyhjäämään ulkoapäin, joten tyhjäsin patinkin niin, että työnsin etusormen peräaukon sisäpuolelle ja sitten patti peukalon ja etusormen välissä varovasti puristetaan tyhjäksi. Tuo suikero tuli siis sieltä patista (anaalirauhasesta? ) ja lopuksi vielä verensekaista nestettä aika paljon.

Tuo suikero ei haise millekään, eikä patin tyhjäyksestä muutoinkaan tullut normaalia anaalinesteen hajua. Lahjalla ei ole ikinä elämässään ollut ongelmia anaalirauhasten tyhjenemisen kanssa ja viime aikoinakin kakkakin on ollut täysin normaalia. Patin tyhjentäminen ei koiraa mitenkään erityisesti sattunut ja tyhjäyksen jälkeen käytin sen ulkona, jossa kakkasi eikä ulostaminenkaan tuntunut sattuvan.

Vien suikeron huomenna eläinlääkärille tutkittavaksi, koska oikeasti kiinnostaa mikä se voi olla. Laitoin kuvan FB:ssä kavereilleni näytille, ja sieltä on tullut ehdotuksia madosta tms loiseläimestä, Lahjan kehittymättömästä kaksosesta yms. Minä ja moni muu odotamme innolla vastausta.

Pantoja, pantoja, pantoja... Aina vain lisää uusia pantoja

Kun koirien emäntä on jonkin sortin pantafriikki, niin niitä koiranpantoja on sitten kertynyt kaapit täyteen. Eikä niiden ostelu suinkaan ole loppumassa, kun aina tulee tarjolle uusia, toinen toistaa upeampia pantoja. Minusta on kuitenkin tullut ajan myötä ehkä vähän laatutietoisempi pantojen suhteen enkä suinkaan tuhlaa rahoja ihan mihin tahansa halpatuonti bling-blingiin, joka luultavasti olisi muutaman käyttökerran jälkeen roskiin laitettavassa kunnossa. Haluan, että koirieni pannat ovat niille mukavia, laadukkaista materiaaleista valmistettuja, kestäviä ja mieluusti kotimaista tekoa. Toki tulee ostettua välillä esim. Hurtan pantoja, joita sitten käytetään kuralenkeillä, koska niitä ei harmita nakata pesukoneeseen.

Tänään käytiin koirien kanssa shoppailureissulla, paras tekosyy reissulle oli Lennin nopealla tahdilla tyhjenevä ruokasäkki. Tekosyy siis sille, että pääsin hypistelemään upeita nahkaisia Voltti Anaras-pantoja, joita oli vihdoin tullut meidän vakkarikauppaan Eläintarvike Muskettikoiraan. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että koirat sai kevääksi uudet pehmeät puolikiristävät nahkapannat.

Lahjalle puolukanpunaiselle vuorinahalla ja Lennille aqua-ruskea

Lennille ei vielä montaa uutta pantaa vielä olekaan kertynyt. Pääsääntöisesti sillä on ollut käytössä Hurtan Lifeguard Oranssi-pistolukkopanta, lähinnä heijastimien takia sekä ihana huopapanta, joka sillä oli matkassa meille muuttaessaan. Lahjalla on samanlainen punainen huopapanta ja ne ovatkin olleet tosi kivat talvipannat molemmille, eikä ole ihan kaikilla vastaantulevilla hännänheiluttajilla samanlaista.

Pitäisi ihan kunnollinen tehdä pantainventaario, kun sen lisäksi, että mulla on Lahjan ja Lennin pannat, niin kaapissa on vielä kaikki rottistenkin pannat, pentupannoista lähtien odottamssa uudelleenkäyttöä. Lennille onneksi mahtuu Pessin vanhat pannat, joten aina välillä otetaan niitäkin käyttöön.

Kajaani KV 11.1.15

Lahja kävi sitten pyörähtämässä näyttelykehässä eka kertaan lähes 1,5 vuoteen. Hitsit, että tuo koira paranee vaan vanhemmiten, se ei juurikaan enää viitsi välittää muista koirista näyttelypaikalla vaan pitää hienosti kontaktia muhun koko ajan. Seisoo upeasti paikoillaan ja ravaa tehokkaasti. Sen kanssa on suorastaan nautinto olla kehässä.

Tässä ainoa näyttelyssä Lahjasta otettu kuva, kiitos Tanja Siiralle tästä :)

Kajaanin näyttely järjestetään superkylmässä kuplahallissa, joten Lahjakin vietti melkein koko päivän vaatteisiin käärittynä häkissään. Häkin pohjalla oli retkipatja kaksinkerroin eristämässä maasta kohoavaa kylmyyttä ja peittoja päällä lisäeristeenä. Lahjalla oli fleecehaalari ja vielä toppamantteli. Noin sillä olikin mukavan lämmin odotella. Ennen kehään menoa, otin sen jo parin luokkaa aiemmin häkistä liikkumaan, jotta saatiin lihakset lämpimiksi ennen kehässä juoksemista. Varsinkin jo vanhemmalla koiralla tuolla on tosi paljon merkitystä, jotta koiran liikkeet pääsevät kehässä oikeasti oikeuksiinsa ilman kylmän aiheuttamaa jäykkyyttä. Kehässä nähtiin aika paljon jäykästi liikkuvia koiria.

Tässä vielä Lahjan arvostelu. Tuomarina oli Tiina Taulos.

"Vahvaluustoinen, kompakti narttu. Hyväasentoiset korvat, miellyttävä ilme, hyvä eturinta, rintakehä saisi olla pidempi. Hyvät takakulmat. Liikkuu tehokkaasti, mutta ylälinja saisi olla parempi liikkeessä." Tuloksena VAL ERI2.

Tuomari jakoi aika niukasti erinomaista, joten tyytyväisiä ollaan tulokseen. Saapa nähdä onko Lahjan seuraava kehäesiintyminen veteraaniluokassa vai jo aiemmin. Näyttelykärpänen saattoi taas hieman puraista :)

Pureva pakkanen - koirien pukemisesta

Pari päivää on pidellyt kovaa pakkasta -22 asteen verran ja tämän vuoksi ulkoilut on jääneet ihan minimaalisiksi. Lenni kyllä tarkenisi tuuhealla turkillaan, mutta Lahja ei vaikka takki onkin päällä ja muakaan ei jotenkin oo houkuttanut lenkittää koiria erikseen.

Lennille kokeilin varsin takkia joulun aikaan ja kyllä huomasi heti ensireaktiosta, että eka kerran on pojalla takki päällä. Eihän se päällä voinut tehdä edes tarpeitaan. Hah hah...no Lenni ei tosiaan ole tähän mennessä ulkoillessa takkia tarvinnut, sillä on mahtavan tuuhea turkki. Mutta hyvä, että takki Pessin vanha takki oli sopiva, Lenni voi käyttää sitä joskus autoillessa, jos siis joutuu jäämään autoon esim. treenien jälkeen.

Lahja sen sijaan tarvii kyllä kovilla pakkasilla takin. Hyväksi yhdistelmäksi olen kokenut villapaidan ja tuulen pitävän loimen, jossa ei ole mahakappaletta. Loimen oon ostanut muutama vuosi sitten Englannista Cruftin näyttelystä ja se on ollut kyllä nappivalinta, nopea pukea päälle eikä tarvi pujottaa päänläpi, kun Lahja ei siitä tykkää. Oon tehnyt itse Lahjalle muutamia vaatteita ja tämä villapaitakin on joskus muinoin itsetehty, ei malliltaan ihan optimaali, hieman pitkä ja kaulukseton. Vähän semmoinen kokeiluversio, mutta en ole uuttakaan saanut tehtyä.

Oon tehnyt Lahjalle talvimanttelin, jossa on ohut fleecevuori ja päällinen enstexiä, sitä pidetään sitten vähän pienemmillä pakkasilla ( -10-15 C ). Nyt, jos tekisin uuden manttelin muuttaisin mallia niin, että se suojaisi paremmin myös etuosan lihaksia. Mua houkuttais tehdä semmoinen neulehuovuttamalla loimi, mutta en tiedä olisiko se käytössä sitten kuinka hyvä. Mulla vähän ahdistaa maksaa valmiista vaatteista, kun niitä pystyn kerran itsekin tekemään ja värivalikoimakin on laajempi kun itse tekee. Malliakin pystyy muokkaamaan omien mieltymysten mukaan eikä tarvi tehdä senkään suhteen kompromisseja, kuten monesti valmisvaatteiden kanssa. Suunnitelmia mulla on kyllä paljonkin koiranvaatteisiin, mutta harvakseltaan saan niitä kuitenkaan toteutettua.

Vaikka nuo villapaitakuvat on sisällä otettuja, niin sisällä meillä ei vaatteita pidetä (paitsi BOT verkkoloimea aina välillä lihaksia hoitamassa) enkä ymmärrä koirien pukemista ns. turhaan eli ei mekkoja, frakkeja yms turhakkeita koirille) .

Unia

Tänään tuolla metsässä koirien kanssa käpsytellessä ja luonnon kauneutta ihastellessa tuli mieleen jo tähtien joukkoon siirtyneet rakkaat, rottikset Hiski, Pessi ja Rilla, kanit ja Tuulikki-hevonen.

Tajusin, etten ole ikinä nähnyt unta rottiksista sen jälkeen, kun niistä on joutunut luopumaan, ei hyviä eikä pahoja. Näen paljon unia, monenlaisia, usein hyvin epätodellisista tapahtumista. Todella harvoin unissani esiintyy eläimiä, eikä tosiaan ikinä näitä joista olen joutunut luopumaan ikuisiksi ajoiksi. Mistähän se johtuu? Hiskin viimeinen päivä ja se, että jouduin tekemään nopean päätöksen Hiskin kohtalosta oli mulle tosi traumaattinen kokemus, jota mietin lähes päivittäin edelleen. Siltikään tästä huolimatta se asia ei oo tullut mulle, ainakaan tietoisesti, uniin. Tuo on minusta tosi kummallista!


Kerran näin unta Victor-kanista, löysin sen muka siivotessa sängyn alta häkistään. Se oli ihan laiha, janoinen ja harmaa. Olin siis unessa muka unohtanut koko kanin olemassaolon ja jestas sitä syyllisyydentunnetta, kun tajusin, että olen laiminlyönyt täysin minusta riippuvaisen eläimen olemassaolon. Vielä herätessäkin oloni oli kamala, tuo on varmaan pahin painajaiseni. Tuohon uneen on varmasti vaikuttaneet lukuisat lehtijutut eläinsuojelurikoksista, jossa hylättyjä eläimiä löydetään hädintuskin elävänä, kun niiden omat ihmiset ovat laiminlyöneet jopa niiden perushoidon. Luultavasti myös jonkinlainen pelko oman elämänhallinan menettämisestä.
Kesällä näin unta hyvän ystäväni edesmenneestä isästä, menimme ystäväni, hänen äidin ja siskon kanssa katsomaan tätä isää ja hän asui puutalossa ihanan omenatarhan keskellä, hänellä vaikutti olevan kaikki hyvin.Unesta jäi hyvä, rauhallinen olo. Toivoisin näkeväni tuommoisia unia myös näistä nelijalkaisista rakkaistani, joita on niin kovin kamala ikävä.

Hiski-rakas tammikuussa 2013