Lennille kokeilin varsin takkia joulun aikaan ja kyllä huomasi heti ensireaktiosta, että eka kerran on pojalla takki päällä. Eihän se päällä voinut tehdä edes tarpeitaan. Hah hah...no Lenni ei tosiaan ole tähän mennessä ulkoillessa takkia tarvinnut, sillä on mahtavan tuuhea turkki. Mutta hyvä, että takki Pessin vanha takki oli sopiva, Lenni voi käyttää sitä joskus autoillessa, jos siis joutuu jäämään autoon esim. treenien jälkeen.
Lahja sen sijaan tarvii kyllä kovilla pakkasilla takin. Hyväksi yhdistelmäksi olen kokenut villapaidan ja tuulen pitävän loimen, jossa ei ole mahakappaletta. Loimen oon ostanut muutama vuosi sitten Englannista Cruftin näyttelystä ja se on ollut kyllä nappivalinta, nopea pukea päälle eikä tarvi pujottaa päänläpi, kun Lahja ei siitä tykkää. Oon tehnyt itse Lahjalle muutamia vaatteita ja tämä villapaitakin on joskus muinoin itsetehty, ei malliltaan ihan optimaali, hieman pitkä ja kaulukseton. Vähän semmoinen kokeiluversio, mutta en ole uuttakaan saanut tehtyä.
Oon tehnyt Lahjalle talvimanttelin, jossa on ohut fleecevuori ja päällinen enstexiä, sitä pidetään sitten vähän pienemmillä pakkasilla ( -10-15 C ). Nyt, jos tekisin uuden manttelin muuttaisin mallia niin, että se suojaisi paremmin myös etuosan lihaksia. Mua houkuttais tehdä semmoinen neulehuovuttamalla loimi, mutta en tiedä olisiko se käytössä sitten kuinka hyvä. Mulla vähän ahdistaa maksaa valmiista vaatteista, kun niitä pystyn kerran itsekin tekemään ja värivalikoimakin on laajempi kun itse tekee. Malliakin pystyy muokkaamaan omien mieltymysten mukaan eikä tarvi tehdä senkään suhteen kompromisseja, kuten monesti valmisvaatteiden kanssa. Suunnitelmia mulla on kyllä paljonkin koiranvaatteisiin, mutta harvakseltaan saan niitä kuitenkaan toteutettua.
Vaikka nuo villapaitakuvat on sisällä otettuja, niin sisällä meillä ei vaatteita pidetä (paitsi BOT verkkoloimea aina välillä lihaksia hoitamassa) enkä ymmärrä koirien pukemista ns. turhaan eli ei mekkoja, frakkeja yms turhakkeita koirille) .


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti