Puuron porinaa

Ihminen kehittyy ja aikuistuu, makuaistimukset muuttuvat. Asiat, joita ei ole voinut sietää saattavatkin yhtäkkiä muuttua siedettäviksi. Asiat, joista on aina sanonut ja ajatellut "ei ikinä" muuttuvat "ehkä sittenkin"- ja "kyllä kiitos"-asioiksi. Minulle ihan perus veteen keitetty puuro on tämmöinen. Vielä reilu vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni puuroa aamupalaksi tai ylipäänsä miksikään ateriaksi, hyi ja yöks. Nuorempana manna- ja riisipuuro kyllä menivät, mutta kaikki muut puurot jäivät syömättä. Nykyään keitän itselleni monesti aamupalaksi kaurapuuron ja yllätän edelleen itseni sillä, että puurohan on hyvää. Alussa totuttelu vaati kyllä mehukeittoa reilusti sinne sekaan, mutta nykyään riittää jo pelkät pakastemustikat.

Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.

Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja  vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.

Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.

Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).

Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.

Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!