Ihminen kehittyy ja aikuistuu, makuaistimukset muuttuvat. Asiat, joita ei ole voinut sietää saattavatkin yhtäkkiä muuttua siedettäviksi. Asiat, joista on aina sanonut ja ajatellut "ei ikinä" muuttuvat "ehkä sittenkin"- ja "kyllä kiitos"-asioiksi. Minulle ihan perus veteen keitetty puuro on tämmöinen. Vielä reilu vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni puuroa aamupalaksi tai ylipäänsä miksikään ateriaksi, hyi ja yöks. Nuorempana manna- ja riisipuuro kyllä menivät, mutta kaikki muut puurot jäivät syömättä. Nykyään keitän itselleni monesti aamupalaksi kaurapuuron ja yllätän edelleen itseni sillä, että puurohan on hyvää. Alussa totuttelu vaati kyllä mehukeittoa reilusti sinne sekaan, mutta nykyään riittää jo pelkät pakastemustikat.
Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.
...voi kokeilevasta keittiöstä valmistua teeleipiä vaikka keskellä yötä.
Törmäsin surffaillessani Uusi Kuu by Emilia -blogissa herkullisien teeleipien ohjeeseen. Viimeksi olen teeleipiä syönyt/tehnyt ehkä ollessani itse yläasteella. Siellähän niitä on köksän tunnilla tapana tehdä. Kun näin ohjeen alkoi ihan hirveästi tehdä mieli teeleipiä ja pakkohan niitä oli kokeilla, heti tietysti huolimatta siitä mitä kello jo kävi.
Miksi ihmeessä en ole tehnyt näitä aiemmin? Kaikki raaka-aineet löytyivät jopa minun suppeasta ruokatarvikevalikoimasta ja aikaa teeleipien valmistukseen meni ehkä 20 minuuttia. Samalla sain hyödynnettyä juuston lopun ja kylläpä teeleivät maistuivatkin hyviltä heti tuoreeltaan. Nam!
Hirmusen kova pakkanen kolistelee edelleen nurkkia (-26 C oli äskenkin mittarissa) ja pikkuhiljaa tämäkin pakkaskeleistä tykkäävä alkaa olla kurkkua myöten täynnä näitä kelejä. Pikku-Pöntisen pukeminen käy työstä, kun se ei siitä tykkää yhtään. Ei laita vastaan, mutta passiivista vastarintaa harrastaa kyllä kovasti eli käytännössä kieltäytyy tulemasta enää eteiseen vaan joka kerta se on haettava matkaan milloin sängystä, milloin sohvalta. Ja vaikka sen pukee niin silti lenkit voivat kestää korkeintaan parikymmentä minuuttia, kun jompikumpi koirista alkaa nostella pakkasenpuremia kinttujaan. Olen parina päivänä käynyt kävelemässä ihan itsekseni ilman koiria tai aina mulla on joku määränpää ollut minne koiria en ole viitsinyt matkaan ottaa. Tuntuu oikeastaan hassulta kävellä ilman koiria, kun en sitä yleensä harrasta. Pyöräily näillä pakkasilla on turhan raskasta, kun pyörä jähmettyy samantien vaikka sen lämpimästä varastosta ottaakin ja vauhdissa raa'an pakkasilman hengittely ei ole kivaa. Mulla tekis mieli hiihtämään, mutta sitä varten odottelen hieman lauhempaa keliä.
Ulkoilukelien puutteessa olen sijaistoimintona surffaillut netissä ja selannut blogeja, erityisesti ruokablogit ovat mua kiehtoneet. Mua on jo pitkään viehättänyt ajatus sokerittomasta/vähäsokerisesta elämästä. Aika kauan olen mm. seuraillut Terveelliset herkut-blogia ja jo aikoja sitten jättänyt sokerin pois kahvista ja teestä.
Tämän alkuvuoden olen aikalailla ilman sokeria elänytkin, en ole siis itse käyttänyt ruuanlaitossa tuotteita, joissa on lisättyä sokeria, herkutteluakin olen vältellyt omassa kodissa ja töissä (Kyllä! Oon kieltäytynyt jopa mun suuresti rakastamista munkeista). Ihan sata prosenttisesti en ilman sokeria ole ollut ja kyläpaikoissa olen pari kertaa tarjottaessa syönyt jotain sokerillisiakin kahvileipiä. Mitään sokeritonta kuukautta mulla ei ole tarkoitus viettää (koska sitten söisin helmikuun vaihtuessa sokerituotteita taas kaksin käsin ääntä kohti), kuten niin moni muu, mutta olen yrittänyt olla tietoisempi siitä mitä laitan suuhuni ja miksi ja näin ollen tehdä myös tietoisempia valintoja jo kaupassa. Tarkoitukseni on myös ollut opetella rytmittämään syömiseni niin, että söisin hereillä ollessani vähintään neljän tunnin välein ja melko hyvin olen siinä onnistunutkin. Koko tämän alkuvuoden olen tehnyt eväät töihin ja näin ollen myös selvinnyt sortumatta pikaruokiin ja muihin nopeisiin näläntaltuttajiin. Ihan kokonaan tuskin pystyn sokerista luopumaan, esim. ensi sunnuntaina kummitytön synttäreillä aion syödä kahvipöydässä tarjottavia herkkuja siinä missä muutkin. Se on jo iso asia, jos pystyn omassa arjessani elämään ilman sokeria.
Tänään tein ensimmäistä kertaa jotain herkkua ilman lisättyä sokeria ja jestas, että se olikin todellista herkkua, nimittäin banaanilettuja. Siihen päälle mustikoita ja rahkaa, nam!!! Kokeilkaa ihmeessä muutkin, minä ainakin teen näitä toistekin.
Loppuun vielä kevennysvideo, Lenni Luppakorva on perusteellinen syömämies: Kuppi on ollut tyhjä jo aikapäiviä sitten, mutta jokainen pikkuhiukkanenkin imetään sisuksiin myös seinästä ja lattialta kupin ympäriltä.
Tästä ei tule mikään Ruokablogi, ajatuskin semmoisesta huvittaa mua, koska en ole mikään keittiön ihme ja ruuanlaitto on mulle lähinnä välttämätön paha. Mutta kokeilin tänään hieman erikoisempaa lisäkettä kanalle ja koska siitä tuli niin yllättävän hyvää, haluan jakaa tämän ohjeen eteenpäin. Teen tätä taatusti uudestaan.
Annos yhdelle:
Kiehauta 1-2dl vettä ja keitä sitten pehmeäksi n. 100g kukkakaalta. Kaada ylimääräinen vesi pois. Lisää kukkakaalin joukkoon 1 (kuorittu) avokado ja n. 1rkl kookosmaitoa. Soseuta/muussaa ainekset. Lämmitä hetki hellalla ja mausta suolalla oman maun mukaan. Nauti!
Kuvaa, en tästä vihreästä muussista hoksannut ottaa, kun jo vedin sen ääntä kohti, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
