Puuron porinaa

Ihminen kehittyy ja aikuistuu, makuaistimukset muuttuvat. Asiat, joita ei ole voinut sietää saattavatkin yhtäkkiä muuttua siedettäviksi. Asiat, joista on aina sanonut ja ajatellut "ei ikinä" muuttuvat "ehkä sittenkin"- ja "kyllä kiitos"-asioiksi. Minulle ihan perus veteen keitetty puuro on tämmöinen. Vielä reilu vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni puuroa aamupalaksi tai ylipäänsä miksikään ateriaksi, hyi ja yöks. Nuorempana manna- ja riisipuuro kyllä menivät, mutta kaikki muut puurot jäivät syömättä. Nykyään keitän itselleni monesti aamupalaksi kaurapuuron ja yllätän edelleen itseni sillä, että puurohan on hyvää. Alussa totuttelu vaati kyllä mehukeittoa reilusti sinne sekaan, mutta nykyään riittää jo pelkät pakastemustikat.

Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.

Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja  vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.

Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.

Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).

Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.

Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!

Hauskaa Vappua!

Vappuaaton illan olin töissä, mutta vappupäivän vapaalla ja ehdin heittäytymään vapputunnelmaan. Päivällä ystävän luona vappubrunssilla. Mukavan kokoisella porukalla grillattiin ja syötiin mahat pullolleen. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään päivä tietysti käyntiin lähtenyt, heräsin liian myöhään, unohdin illalla grillattavani töihin ja tietysti jouduin ne vielä hakemaan ennen kuin pääsin grillausmeininkeihin mukaan. Onneksi loistavat vappusäät nostivat tunnelman kattoon, vaikka pinna meinasikin aamusta olla kireällä.

koko perheen voimin vappuajelulla

Kotiuduttuani pakkasin vielä koirat autoon ja lähdettiin citylenkkeilemään Ainolanpuistoon. Paljon oli pieniä ja isoja ihmisiä vapputunnelmissa, myös koiria. Alkupöhinöiden ja menohalujen jälkeen mun koiruudet asettuivat ja kulkivat varsin nätisti puiston ympäri. Vaikkei lenkki pitkä ollutkaan niin henkisesti koirille aika rankka, molemmat oli ihan puhki kun palattiin takaisin autolle. 

Lahja aloitti eilen parvekekauden ja tänäänkin aamulla heti herättyään tietysti vaati päästä taas parvekkeelle auringonottoon. Auringonottoa jatkettiin sitten iltapäivällä mun vanhempien pihalla, jossa koirat sai kurvailla useamman tunnin ajan. 

Kaksi vuotta sitten Lenni muutti meille. Alkuajan koirien välisistä jännittelyistä ja varautuneisuudesta ollaan päästy jo näin rohkeisiin tunnelmiin, että Lenska uskaltaa repiä verkkopalloa Lahjan kanssa eikä Lahjakaan nosta kierroksia kaakkoon tilanteesta. Kuten Lennin entiselle omistajalle sanoin ja täällä blogissakin olen tainnut joskus mainita, on ollut hienoa seurata näiden kahden koiran suhteen kehittymistä. Ovat kuin paita ja peppu nykyään.

Mitä tehdä turhille mukeille?

Tänään auringonpistoksen tai jonkun mielenhäiriön seurauksena päädyin siivoamaan keittiötä. Pesin käsin(!!!) kaikki ruokailuvälineeni, kauhat, veitset, vispilät yms sekä  putsasin ja järjestin laatikot. Homma, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta sitä on vaan tullut siirrettyä ja siirrettyä. Homma lähti lapasesta, kun otin astianpesukoneesta taas "puhtaita" likaisia lusikoita. Jostain syystä mun astianpesukone jättää lusikat likaisiksi. Jostain syystä pesen ne kuitenkin aina koneessa, vaikka yleensä joudun pesemään ne vielä uudestaa käsin. Mitä tämä minusta kertookaan? Laiska ja tyhmä :D
Huomenna ajattelin siivota keittiön ison kaapin ja siirtää astiat sinne. MUTTA mulla on mukiongelma. Mulle on kertynyt ihan järjettömät määrät mukeja, lahjaksi saatuja ja itse ostettuja. Ystäväni sanoikin kerran voivansa perustella omia mukihankintojaan sillä, että mulla niitä on jokatapauksessa enemmän :D. Aika hyvin nykyään hallitsen tätä mukien keräilyongelmaa, eikä mukien määrä ole aikoihin juurikaan lisääntynyt. Osasta haluaisin jopa eroon ja nimenomaan kokonaan eroon. En näe mitään järkeä siinä, että keräisin mukit pahvilaatikkoon ja roudaisin varastoon, Jos en nytkään ole niitä vuosiin käyttänyt niin tuskin tulee käytettyä tulevaisuudessakaan. En myöskään halua laittaa niitä roskiin, koska osa on käyttämättömiä tai lähes käyttämättömiä ja hyväkuntoisia. Ostaako kukaan vanhoja mukeja? Missä niitä voisi myydä, kun en ole FB:ssä? Onko järkeä raahata kirpparille isoa mukikokoelmaa, kun nämä poistoon joutuvat ei tosiaankaan ole mitään designmukeja tai keräilymukeja vaan sekalainen kokoelma erilaisia?

Suuri peittosota

Ostin joulun jälkeen itselleni uuden täkin. Vanhan ja virttyneen untuvatäkin nakkasin viime keväänä roskiin ja sen jälkeen nukuin yli puoli vuotta vanhan vieraspeitteen alla, joka oli ihan liian kapea ja ihan liian ohut ja ihan liian kaikkea muuta kuin mukava, joten joulun jälkeisistä alennuksista ostin uuden ihanan paksun, pehmeän ja lämpimän täkin, jonka alla näkee vaan hyviä unia. Täkki on siis ihana, tykkään siitä paljon ja niin tykkää Lahjakin! Sen mielestä täkin päällä on ehkä maailman paras nukkua. Viime yönä keskusteltiin Lahjan kanssa kertaalleen, että se voisi nukkua ihan vaan siinä patjan päällä eikä täkin päällä ja että, jos patja ei kelpaa niin voi mennä lattiallekin. Aamulla heräsin niin, että mulla oli peittoa vaan pieni kaistale ja Pöntinen retkotti keskellä täkkiä.Argh!

Kuinka helppoa se taas olikaan

Olin alkuvuoden kuusi ensimmäistä viikkoa ns. superdieetillä, ihan täysin en ko. dieetin ruokaohjeita noudattanut, mutta lähes kuitenkin. Söin säännöllisesti 6 kertaa päivässä, paljon kasviksia ja puhdasta ruokaa, en syönyt sokeria omassa arjessani (ainoastaan kylässä saatoin ottaa kahvipöydässä jotain) , tein eväät töihin jne... paino tippui 6 kg ja olo oli energinen ja hyvä. Tuntui hyvältä katsoa peiliin ja mahtua vaatteisiin, painan vähemmän kuin vuosiin.

Kun se 6 viikkoa oli ohi mun pää antoi luvan alkaa taas lipsumaan ja pikkuhiljaa huomaan valuneeni taas siihen entiseen elämääni, epäsäännöllisiin ruokailuihin, aterian korvaamiseen, suklaapatukoihin ja karkkipusseihin ja roskaruokaan. Argh! Olo ei todellakaan ole hyvä, puhti on poissa, väsyttää, maha murahtelee epätyytyväisenä ja iho on huonossa kunnossa, tässä pitäisi olla jo ihan riittävästi syitä lopettaa tämä "huono elämä". Joka päivä päätän, että huomenna taas alkaa tsemppaus, mutta ei vielä en ole sitä saanut toteutettua. Mihinkään superdieetille mulla ei tarvis välttämättä enää alkaa. Ylipainoa toki on vielä, mutta uskon, että painokin tippuisi pikkuhiljaa ihan sillä säännöllisellä ateriarytmillä ja sokerittomuudella. Miksi se on silti niin hankala ottaa käytäntöön? Missä on se itsekuri, joka mulla oli koko alkuvuoden, mihin se taas hävisi?

Motivaatiokuva, näyttää hyvältä ja tähän pitäisi pyrkiä

Tänään sain töissä uudet työhousut, sopivat jalkaan, mutta lihomisen varaa niissä ei ole juurikaan...olisko siinä riittävä motivaattori taas saamaan mun elämän raiteilleen ja jättämään ne suklaapatukat ja muut kaupan hyllylle?

Ulkoilua

Eilen siskoni sai minut houkuteltua hiihtolenkille. En ole mikään hiihtohullu, vaikka se minusta mukavaa nykyään onkin. Jostain syystä mulla tulee hiihtohalut yleensä vasta silloin kun aurinko jo lämmittelee keväthankia ja kohta ollaankin pisteessä, että ladut on jo niin huonossa kunnossa, ettei niillä voi enää hiihtää. Tästä johtuen mun hiihtämiset on joka talvi jääneet pariin kertaan. Eilen oli siis tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki ja keli oli aivan superi, sukset luisti liukkaasti ja 8 km:n matka taittui turhankin helposti, Jäi jopa olo, että olisi pitänyt hiihtää vähän edemmän.

Tänään oltiin siskon kanssa vanhempien luona ja päätettiin lähteä koko porukalla hiihtämään, koska kaikki ollaan niin eri tasoisia hiihtäjiä niin jokainen hiihti sitä vauhtia ja semmoisen matkan kuin halutti. Lähdin hiihtämään latua, jota en juurikaan ole aiemmin mennyt ja aina tuntui, että pitää katsoa vielä seuraavan mutkan taakse mitä siellä on. Lopulta tulin kyltille, joka kertoi lähtöpaikkaan olevan 8km ja siinä vaiheessa aattelin, että parempi kääntyä, että jaksan kotiin, Jaksoin kotiin, vaikka pitkältä tuntui matka takaisin. Ahneella oli kakkainen loppu, kun iski semmoinen huonovointisuus ja väsy tuosta 16 km taivalluksesta, olin ihan piipussa ja pakko oli saunan jälkeen nukkua päikkärit, että olo parani. Nyt on sitten kyllä vähän nuhainen olo ja kurkku karhea. Toivottavasti ei mitään tappotautia tule taas päälle ja pääsen vielä hiihtämään, hieman maltillisemmin jatkossa.

Talviöiden huumaa

Tiedättekö mikä on ihan parasta? No se, kun pääsee metsälenkille koirien kanssa keskellä yötä, kun kuu valaisee ja valkoiset hanget hohtavat tuoden valoa metsään. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, työni iltavuoroineen mahdollistaa onneksi tämän omituisen harrastukseni painua metsään koirien kanssa vaikka keskellä yötä. Nyt, kun pahimmat pakkaset ovat vihdoin ohitse, on aivan ihanaa kävellä tuolla pitkin polkuja ja onnelliset koirat juoksevat vapaana, ketään kun ei taatusti tule vastaan.

Onnellisia koiria, vaikka kuvien laatu ei päätä huimaakaan

Lenni tekee lumienkeleitä ja ryntää sitten täyteen laukkaan etsimään keppiä kannettavakseen, Lahja kiihdyttelee muuten vaan naama ilosta loistaen. Sitten kotiin tullessa hieman kuumaa teetä ja lämmin juustovoileipä ennn kuin saa kellahtaa omaan sänkyyn lämpimän peiton alle. Nautin!

"...paha Nuutti pois sen vie"

Nuutin päivä ja vanhan kansan mukaisesti sain siivottua Joulun pois. Joulukuusi on riisuttu ja nakattu parvekkeelta alas odottamaan seuraavaa ulkoilua koirien kanssa ja kuskaamista.. öö jonnekin, roskiin? Kaikki koristeet ja ikkunatähdet yms jouluromppeet on pakattu laatikkoon odottamaan ensi Joulua. Lattioilta on imuroitu miljoonat kuusesta tippuneet neulaset ja kuusenjalka odottaa vientiä kellarin kanakoppiin. Keittiön ikkunassa on vielä jouluverho, kun mulla olisi haaveena keittiöön jotain uutta ilmettä, edes uuden verhon verran. Jotain uutta ilmettä tuo jo tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimppu; hieman jo pientä merkkiä kevään lähestymisestä. Rakastan tulppaaneita, ovat ehdottomasti mun suosikkikukkia.

Olen ollut jopa yllättävän reipas noiden koirien kanssa. Pakkasten vuoksi lenkkeilyt on olleet vähissä, mutta muuten on sitten puuhasteltu, mm. naksuteltu jotain pikkutempun alkuja molempien kanssa. Jestas niitä on kiva katsoa, kun ovat niin mahdottoman täpinöissään molemmat. Koiran koulutukseen liittyvää on tulossa lauantainakin, kun olen menossa kuunteluoppilaaksi Esa Tapion leikkikouluun Liminkaan. Pitkästä aikaa varmaan vuosiin jotain koiran koulutukseen liittyvää, jospa mä hieman saisin taas harrastus ja tottiskipinää päälle. 

Herkkis

Ajoin eilen työmatkalla onnettomuuspaikan ohi. Moottoritiellä makasi hevoskuljetusvaunu kyljellään ja hevonen vielä siellä sisällä ties missä kunnossa. Mulla tuli tilanteessa itku ja jouduin oikeen kokoamaan itseni, että pystyin jatkamaan ajamista. Reagoin usein melko voimakkaasti, kun kyseessä on eläin ja eläimen hätä. Jälkeenpäin tajusin, etten ko. tilanteessa edes miettinyt oliko ihmisille tapahtunut jotain, kun vain kuvittelin mielessäni pienessä kopissa paniikissa olevaa hevosta. 

Myöhemmin luin, että tässä onnettomuudessa hevonen oli selvinnyt pintanaarmuilla (ja luultavasti henkisillä traumoilla) eikä ihmisille ollut käynyt kuinkaan. Onni onnettomuudessa. 

Mietteitä menneestä vuodesta

Mulla on olo, ettei vuonna 2015 tainnut tapahtua mitään järisyttävää. Minulla oli töitä mukavan tasaisesti, joka on oikein kiva juttu. Vaikka ne ei oman alan hommia olekaan niin silti työtä, jossa viihdyn. Rahaa ei töistä huolimatta kyllä (edelleenkään) säästynyt yhtään, en varmaan ikinä opi säästämään :D . Koirat oli suht terveitä, Lennillä taisi olla yksi korvatulehdus ja Pöntisellä maaliskuussa märkäkohtu, joka vaati kohdunpoistoleikkauksen, mutta siitä toivuttiin ja etiäpäin porskutettaan. Lahjan kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä, Kajaanissa ERI2, Vaasassa ERI1 SA ja Jyväskylässä ERI1 ROP-VET. Lennin kanssa oltiin syksyllä meidän toisessa mejäkokeessa, josta luokkavaihtoon oikeuttava AVO1-tulos hienoilla 46 pisteellä. Lokakuussa käytiin Lennin kanssa myös luonnetestissä, josta oikein Lennimäisen positiivinen testitulos. Lennin treenaaminen jäi säälittävän vähiin ja siksipä esim käyttäytymiskoe on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin muuten yhteisistä hetkistä.

Viime vuonna oli kolme suurta merkkipäivää:

- Toukokuussa Pöntinen tuli veteraani-ikään. 

- Kesäkuussa tuli mulle ja Esto-autolle 10. vuosipäivä, jota ei kyllä juhlittu, mutta Esto sai lahjaksi uuden tuulilasin ja jouset ja jotain muutakin, kun ei päässyt katsastuksesta muuten läpi.

- Syyskuussa tuli 10-vuotta täyteen hiukkavaaralaisena ja samalla myös asuntolainaisena :) 

Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan jotain uutta, mitä se on, en tiedä, mutta ehkä se aikanaan selviää. 

Uusi vuosi ja elämä ilman Facebookia

Vuosi vaihtui kotona, mutta aattoillan vietin ystävien kanssa melkein "keskellä ei mitään" mökkeillen ja saunoen. Lenni oli mulla matkassa ja riehkasi illan ulkona ystävänsä Rievun kanssa. Ilmeisesti runsaan ulkoilun ja kylmähkön viiman seurauksena sillä on nyt sitten vesihäntä. Normaalisti jatkuvassa liikkeessä oleva häntä roikkuu nyt surkeana maata kohti, Lenni-parka. Aamulenkillä kiinnitin hännän asentoon huomiota ja onneksi löytyi kipulääkettä aamuruuan yhteydessä annettavaksi, vaikkei Lenni kipua ole valittanutkaan.  Väsynyt koiruus se oli kyllä eilisen jäljiltä.

Lahja oli mummulassa hoidossa ja kuulemma haukkunut sisällä raketteja pitkälle yöhön, kunnes olivat tajunneet laittaa verhot kiinni ettei raketit näkyneet.

Vuoden 2016 alun polttavin kysymys on, että onko Mulla (enää) elämää ilman Facebookia? Viime yönä vuoden vaihtuessa katkaisin 8 vuotta kestäneen viha-rakkaussuhteeni naamakirjaan ja poistin profiilini sieltä kokonaan.

Jo ihan hirveän pitkän aikaa mua on äsyttänyt koko FB. Lähinnä se, että olen roikkunut siellä ihan joka välissä. Törmäsin siellä myös jatkuvasti juttuihin, jotka saavat minussa aikaa vain negatiivisia tunteita; ahdistusta/surua/raivoa/ärsyyntymistä/jne. Välillä pidin pientä taukoa, kunnes taas huomasin olevani riippuvuussuhteessa ja lukevani niitä juttuja, jotka vaikuttivat mielialaani. Koko syksyn mietin facebookista lähtöä ja päätin, että jos vielä loppuvuodesta asia pyörii mielessä niin sitten se loppuu kokonaan ja sitten se loppui.

Toki facebookissa on paljon hyviä puoliakin ja jään kaipaamaan monia näistä hyvistä asioista. Sen vuoksi profiilin poisto jännitti ja kirpaisi, niin kuin olisi polttanut päiväkirjat kahdeksan vuoden ajalta ja tuhonnut valokuvat (onhan ne kuvat mulla suurimmaksi osaksi tietty tallessa muuallakin).  Tiedän, että tämän myötä yhteydenpito isoon osaan fb-kavereistani loppui tähän ja tiedän, että tulee vielä hetkiä, jolloin kadun ja harkitsen perustavani fb-profiilin uudestaan. Mutta nyt kokeillaan elämää ilman tuota aikasyöppöä ja katsellaan osaanko olla enää sosiaalinen ollenkaan ilman naamakirjaa. Kokonaan somettomaksi en ole ruvennut, tämä blogi ja Instagram ovat edelleen käytössä. Tänään on ollut kyllä aika hiljaista, puhelin kun ei ole piipitellyt juurikaan. Aamulla oli hieman orpo olo, kun olen tottunut aamupalan yhteydessä jo tsekkaamaan kavereiden juttuja.

Pantoja, pantoja, pantoja... Aina vain lisää uusia pantoja

Kun koirien emäntä on jonkin sortin pantafriikki, niin niitä koiranpantoja on sitten kertynyt kaapit täyteen. Eikä niiden ostelu suinkaan ole loppumassa, kun aina tulee tarjolle uusia, toinen toistaa upeampia pantoja. Minusta on kuitenkin tullut ajan myötä ehkä vähän laatutietoisempi pantojen suhteen enkä suinkaan tuhlaa rahoja ihan mihin tahansa halpatuonti bling-blingiin, joka luultavasti olisi muutaman käyttökerran jälkeen roskiin laitettavassa kunnossa. Haluan, että koirieni pannat ovat niille mukavia, laadukkaista materiaaleista valmistettuja, kestäviä ja mieluusti kotimaista tekoa. Toki tulee ostettua välillä esim. Hurtan pantoja, joita sitten käytetään kuralenkeillä, koska niitä ei harmita nakata pesukoneeseen.

Tänään käytiin koirien kanssa shoppailureissulla, paras tekosyy reissulle oli Lennin nopealla tahdilla tyhjenevä ruokasäkki. Tekosyy siis sille, että pääsin hypistelemään upeita nahkaisia Voltti Anaras-pantoja, joita oli vihdoin tullut meidän vakkarikauppaan Eläintarvike Muskettikoiraan. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että koirat sai kevääksi uudet pehmeät puolikiristävät nahkapannat.

Lahjalle puolukanpunaiselle vuorinahalla ja Lennille aqua-ruskea

Lennille ei vielä montaa uutta pantaa vielä olekaan kertynyt. Pääsääntöisesti sillä on ollut käytössä Hurtan Lifeguard Oranssi-pistolukkopanta, lähinnä heijastimien takia sekä ihana huopapanta, joka sillä oli matkassa meille muuttaessaan. Lahjalla on samanlainen punainen huopapanta ja ne ovatkin olleet tosi kivat talvipannat molemmille, eikä ole ihan kaikilla vastaantulevilla hännänheiluttajilla samanlaista.

Pitäisi ihan kunnollinen tehdä pantainventaario, kun sen lisäksi, että mulla on Lahjan ja Lennin pannat, niin kaapissa on vielä kaikki rottistenkin pannat, pentupannoista lähtien odottamssa uudelleenkäyttöä. Lennille onneksi mahtuu Pessin vanhat pannat, joten aina välillä otetaan niitäkin käyttöön.

Unia

Tänään tuolla metsässä koirien kanssa käpsytellessä ja luonnon kauneutta ihastellessa tuli mieleen jo tähtien joukkoon siirtyneet rakkaat, rottikset Hiski, Pessi ja Rilla, kanit ja Tuulikki-hevonen.

Tajusin, etten ole ikinä nähnyt unta rottiksista sen jälkeen, kun niistä on joutunut luopumaan, ei hyviä eikä pahoja. Näen paljon unia, monenlaisia, usein hyvin epätodellisista tapahtumista. Todella harvoin unissani esiintyy eläimiä, eikä tosiaan ikinä näitä joista olen joutunut luopumaan ikuisiksi ajoiksi. Mistähän se johtuu? Hiskin viimeinen päivä ja se, että jouduin tekemään nopean päätöksen Hiskin kohtalosta oli mulle tosi traumaattinen kokemus, jota mietin lähes päivittäin edelleen. Siltikään tästä huolimatta se asia ei oo tullut mulle, ainakaan tietoisesti, uniin. Tuo on minusta tosi kummallista!


Kerran näin unta Victor-kanista, löysin sen muka siivotessa sängyn alta häkistään. Se oli ihan laiha, janoinen ja harmaa. Olin siis unessa muka unohtanut koko kanin olemassaolon ja jestas sitä syyllisyydentunnetta, kun tajusin, että olen laiminlyönyt täysin minusta riippuvaisen eläimen olemassaolon. Vielä herätessäkin oloni oli kamala, tuo on varmaan pahin painajaiseni. Tuohon uneen on varmasti vaikuttaneet lukuisat lehtijutut eläinsuojelurikoksista, jossa hylättyjä eläimiä löydetään hädintuskin elävänä, kun niiden omat ihmiset ovat laiminlyöneet jopa niiden perushoidon. Luultavasti myös jonkinlainen pelko oman elämänhallinan menettämisestä.
Kesällä näin unta hyvän ystäväni edesmenneestä isästä, menimme ystäväni, hänen äidin ja siskon kanssa katsomaan tätä isää ja hän asui puutalossa ihanan omenatarhan keskellä, hänellä vaikutti olevan kaikki hyvin.Unesta jäi hyvä, rauhallinen olo. Toivoisin näkeväni tuommoisia unia myös näistä nelijalkaisista rakkaistani, joita on niin kovin kamala ikävä.

Hiski-rakas tammikuussa 2013

Joulu meni jo

Suklaalautanen on jotenkin kummasti tyhjentynyt, vieressä kummitytön tekemä ihana tonttu

Taas se on Joulu ohi, yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Olin ollut pakettien perusteella erittäin kilttinä ja kovin tarkkakorvaisia oli tontut olleet ja ajatuksiakin lukeneet, kun tuli semmoisia lahjoja, joista en taatusti ollut uskaltanut ääneen mainita.

Ihana Ted Bakerin ranskismeikkipussukka äidiltä

Koirat ei paketteja saaneet tänäkään vuonna. Mulla tulee ostettua niin paljon ympäri vuoden kampetta, että yritän vähän rajoittaa ja eihän ne niistä joululahjoista edes ymmärrä. Ruokiin sekoitin molemmille poroa, joten siinä niille joulua kerrakseen.

Ollaan nautiskeltu lumen tuomasta valosta ja pitkistä metsälenkeistä. Joululahjaksi saatu Polar Loop-aktiivisuusmittari on kannustanut tekemään ehkä vielä vähän pidempiä lenkkejä. Koiratkaan ei oo kyllä laittaneet ollenkaan vastaan metsälenkeille ja vapaana riehumismahdollisuuksille. Tosin, kun Lahja sai kovimpina pakkaspäivinä vaatetta päälleen, joka aiheutti taas joka talvisen "En varmuuden vuoksi tule eteiseen ollenkaan, kun laitat kuitenkin takin mulle päälle"-reaktion. Eli Lahja möllöttää olkkarin matolla ja panta pitää laittaa siellä kaulaan. Eilen sain raahattua kameran mukaan ulos ja
 tässä alla muutama tulos. Aika kökköjä laadultaan, kun on niin valo vähissä jo iltapäivällä ja väritöntäkin, vaikka muuten kaunista onkin.

Lenni löysi yllättäin kepin kannettavaksi ja oli siitä hyyyvin iloinen <3

Lahja tulla rymmyyttää niin vauhdilla, että lumi pölisee alla

Kuurakuono

Huomenna on sitten vuoden viimeinen päivä, vietän sen töiden parissa  iltayhdeksään asti eli suuria suunnitelmia ei ole. Ihana siskoni tulee tänne illaksi viettämään aikaa koirien kanssa ja lupasi tehdä mulle ruokaakin valmiiksi. Koirat ei onneksi ilotulituksia pelkää, mutta tuntuu kivalta, että täällä on joku niiden kanssa pahimman paukuttelun aikaan.

Sokeritonko?

Tunnustuksia taas, olen addikti sokerille ja rasvalle, roskaruualle! Syön karkkia, juon sokerilimsoja, käyn aivan liian usein syömässä pikaruokaa. Mitä makeampaa tai epäterveellisempää niin sen parempaa...No can do! Pidän välillä lakkoja, karkkilakko, herkkulakko, mättölakko, limsalakko....listaa voisi jatkaa loputtomiin, välillä onnistun ja välillä en, useinmiten en onnistu. Toivoton tapaus?

Valitettavasti tämä ruokavalioni näkyy minussa monin tavoin; erityisesti kasvoissa ja selässä iho on huono, kunto on huono, ylimääräistä höttöä on kertynyt sinne tänne ympäri kroppaa ja sen myötä itsetunto on heikko. Tämä näkyy myös rahankäytössä. Olen välillä todella pihi isojen hankintojen suhteen, mutta saatan tuhlata kuukaudessa valtavia summia näihin täysin turhiin mahan täytteisiin. Sitten yhtäkkiä huomaan taas kerran, että tili on tyhjä ja seuraavaan tiliin eletään "pyhällä hengellä". Viimeksi verikokeissa tulokset tietyiltä osin olivat kyllä normaalirajoissa, mutta ihan ylärajalla eli jotain täytyisi muuttaa.

Viime aikoina olen lukenut paljon juttuja ihmisistä, jotka ovat alkaneet välttämään ns. "piilosokeria" ja kokeneet elämänlaatunsa parantuneen kaikilta osin tämän ansiosta. Ajatus on alkanut kiehtomaan mua kovasti ja olen huomannut ainakin jollain tasolla jo hakeutuneeni sokerittomampaan suuntaan. En halua aloittaa mitään lakkoa tai dieettiä, koska en onnistu niissä yleensä, mutta jos pikkuhiljaa saisin jätettyä elämästäni edes osan näistä ylimääräisistä sokerin lähteistä niin uskon, että se olisi jo askel parempaan suuntaan. Ja kun elimistö tottuu sokerittomampaan elämään niin se ei ehkä sitä niin enää vaatisikaan.

Tätähän on loistava pohtia juuri tässä joulun kynnyksellä, kun ihan varmasti tulee napsittua niitä konvehteja ja joulutorttuja, mutta ainakin olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota sokerin määrään tuoteselosteissa, jos ei muuta.

Tilipäivä

Eilen oli tilipäivä. Mikä siinä onkaan, että just sillä hetkellä, kun ne rahat on tilillä, alkaa hirveä tarve shoppailla, syödä roskaruokaa ja tehdä kaikkea kallista. Vaikka sitä rahaa ei tosiaan tule niin paljoa, että olisi kovastikaan ylimääräistä. Joka ikinen kuukausi päätän, että kun tili tulee niin en tuhlaile vaan elän tiukasti. Olis ihanaa, kun kerrankin kävis niin, ettei se tili olis tyhjä, jo viikkoa ennen seuraavaa tilipäivää.

Olen kateellinen mun siskolle, joka on tullut meidän isään rahankäyttäjänä. Osaa siis säästää rahaa minunkin edestä. Minä en osaa, vaikka tahtoisin! Jos yritän säästää, niin viimeistään silloin koirat sairastuu ja ne säästetyt rahat menee eläinlääkäriin. Ihan pyllystä!

No, taas yritän elää säästeliäämmin. Hmmm, tänään kävin Zeppeliinissä, söin ylikalliin salaatin, ostin ylikalliita salaattisiemeniä, yhden halvan topin ja jätin Arnoldsin väliin, vaikka seisoin jo jonossa. Eikö se oo vähän kuin +-=0 ?  Lupaan syödä joka päivä aamupalan ja tehdä eväsleivät  ja ottaa vesipullon mukaan töihin. Sillä säästäis jo pitkän pennin. Lupaan myös jättää roskaruuat ostamatta (tää on paha!) ja samoin limukat, juoda vettä riittävästi ja tehdä itse ruuat. Katsotaanpa paljonko mulla rahaa tilillä 9.9. kun seuraavana päivänä on taas tilipäivä, luultavasti ei yhtään ;).