Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

"...paha Nuutti pois sen vie"




Nuutin päivä ja vanhan kansan mukaisesti sain siivottua Joulun pois. Joulukuusi on riisuttu ja nakattu parvekkeelta alas odottamaan seuraavaa ulkoilua koirien kanssa ja kuskaamista.. öö jonnekin, roskiin? Kaikki koristeet ja ikkunatähdet yms jouluromppeet on pakattu laatikkoon odottamaan ensi Joulua. Lattioilta on imuroitu miljoonat kuusesta tippuneet neulaset ja kuusenjalka odottaa vientiä kellarin kanakoppiin. Keittiön ikkunassa on vielä jouluverho, kun mulla olisi haaveena keittiöön jotain uutta ilmettä, edes uuden verhon verran. Jotain uutta ilmettä tuo jo tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimppu; hieman jo pientä merkkiä kevään lähestymisestä. Rakastan tulppaaneita, ovat ehdottomasti mun suosikkikukkia.



Olen ollut jopa yllättävän reipas noiden koirien kanssa. Pakkasten vuoksi lenkkeilyt on olleet vähissä, mutta muuten on sitten puuhasteltu, mm. naksuteltu jotain pikkutempun alkuja molempien kanssa. Jestas niitä on kiva katsoa, kun ovat niin mahdottoman täpinöissään molemmat. Koiran koulutukseen liittyvää on tulossa lauantainakin, kun olen menossa kuunteluoppilaaksi Esa Tapion leikkikouluun Liminkaan. Pitkästä aikaa varmaan vuosiin jotain koiran koulutukseen liittyvää, jospa mä hieman saisin taas harrastus ja tottiskipinää päälle. 




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Karvoja karvoja...pyykkihuoltoa

Kaksi vaaleaa koiraa + omistaja, joka on mieltynyt tummiin sävyihin = painajainen. Tällä viikolla olen siis pessyt pyykkiä. Koska en juurikaan pyykinpesusta tykkää niin pyykkikoreihin on kertynyt semmoisia harvemmin tarvittavia vaatteita, jotka "pestään sitten joskus kun jaksaa". Niitä on näemmä paljon yhdellä ihmisellä ja pyykkikone onkin pyörinyt jatkuvalla syötöllä, sähkölaskua odotellessa. 

Pyykinpesussa ei sinänsä ole mitään inhottavaa, mutta se kaikki jälkityö mikä johtuu tuosta ensimmäisen lauseen yhdistelmästä. Aikaa kuluu hurjan paljon, jotta saa vaatteista siistejä, jotta niitä kehtaa pistää päälle. Fb:ssä on  pyörinyt neuvo pesusienen laittamisesta pyykin mukana koneeseen ja simsalabim kaikki karvat ovat kertyneet sieneen eikä vaatteisiin. Ei tunnu toimivan labradorin ja ranskiksen karvoihin. Teippiharjalla olen tähän mennessä saanut parhaan tuloksen, vaikka sekin on laiskalle ihmiselle suuri ponnistus. 

Tämän neuleen kanssa oli pesukoneessa kaksi pesusientä. En ole haltioissani lopputuloksesta. 

Kysyin FB-kavereilta vinkkejä, ilman kuivausrumpua ei koiranomistaja voi kuulemma elää. Mun neljän neliön kylppäriin ei valitettavasti moista ylellisyyttä mahdu, joten näillä mennään, siis teippiharjalla. 

Nämä kaksi saavat nautiskella päiväunista sillä aikaa, kun emäntä tuskailee teippiharjan kanssa.