Vierivä kivi ei sammaloidu

Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.

Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja  vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.

Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.

Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).

Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.

Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!

Hauskaa Vappua!

Vappuaaton illan olin töissä, mutta vappupäivän vapaalla ja ehdin heittäytymään vapputunnelmaan. Päivällä ystävän luona vappubrunssilla. Mukavan kokoisella porukalla grillattiin ja syötiin mahat pullolleen. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään päivä tietysti käyntiin lähtenyt, heräsin liian myöhään, unohdin illalla grillattavani töihin ja tietysti jouduin ne vielä hakemaan ennen kuin pääsin grillausmeininkeihin mukaan. Onneksi loistavat vappusäät nostivat tunnelman kattoon, vaikka pinna meinasikin aamusta olla kireällä.

koko perheen voimin vappuajelulla

Kotiuduttuani pakkasin vielä koirat autoon ja lähdettiin citylenkkeilemään Ainolanpuistoon. Paljon oli pieniä ja isoja ihmisiä vapputunnelmissa, myös koiria. Alkupöhinöiden ja menohalujen jälkeen mun koiruudet asettuivat ja kulkivat varsin nätisti puiston ympäri. Vaikkei lenkki pitkä ollutkaan niin henkisesti koirille aika rankka, molemmat oli ihan puhki kun palattiin takaisin autolle. 

Lahja aloitti eilen parvekekauden ja tänäänkin aamulla heti herättyään tietysti vaati päästä taas parvekkeelle auringonottoon. Auringonottoa jatkettiin sitten iltapäivällä mun vanhempien pihalla, jossa koirat sai kurvailla useamman tunnin ajan. 

Kaksi vuotta sitten Lenni muutti meille. Alkuajan koirien välisistä jännittelyistä ja varautuneisuudesta ollaan päästy jo näin rohkeisiin tunnelmiin, että Lenska uskaltaa repiä verkkopalloa Lahjan kanssa eikä Lahjakaan nosta kierroksia kaakkoon tilanteesta. Kuten Lennin entiselle omistajalle sanoin ja täällä blogissakin olen tainnut joskus mainita, on ollut hienoa seurata näiden kahden koiran suhteen kehittymistä. Ovat kuin paita ja peppu nykyään.

Ai niin, se Lennin nielemä kintas...

En olekaan tänne muistanut raportoida kintasepisodin jälkimaininkeja. Aikalailla kaksi viikkoa kinttaan nielemisen jälkeen, kintas ulostautui suun kautta oksennuksen mukana. Nahkat olivat sulaneet päältä ja teddyvuori vain jäljellä. Tarinalla oli siis onnellinen loppu ja jatkossa toivon, että Mr. Lennart jättää tuommoiset syömiset välistä ihan meidän molempien vuoksi.

Jei, me treenataan!!! Uuden treenipalkan kokeilua.

Yhteistyössä Eläintarvike Muskettikoiran kanssa. 

Tänään vierailtiin vaihteeksi vakkarikaupassamme Eläintarvike Muskettikoirassa. Molemmat koirat kävivät punnituksella, Lahja 11,6kg ja Lenni 35,6kg (lihonnut ryökäle!). Saimme testiin uutta "koiranmakkaraa", jota piti heti käydä testaamassa jälkipellolla ja jälkikausikin tuli siis korkattua samalla kertaan. 

Kuva kaapattu valmistajan sivulta

Naturis Long-life Fresh Meat-pötköt ovat tyhjiöpakattua höyrytettyä lihaa. Sen säilyvyys on pitkä, avaamattomana pötkö säilyy huoneenlämmössä lähes vuoden ja avattunakin jääkaapissa 5 päivää. Sen vuoksi pötkö on siis erinomainen matkaruoka/hätävararuoka raakaravinnolla olevalle koiralle. Pötköissä käytettävä liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Makuvaihtoehtoja on useampi; Kana, Kalkkuna, Kana-Lohi ja Kana-Nauta. Me saimme kokeeksi kalkkunapötkön. 

Tuoteseloste on erinomainen: Tuore kalkkuna 96,5%, perunatärkkelys 2,5% , merilevä 1% ei siis mitään tyypillistä vetistä koiranmakkaraa, jossa lukisi "saattaa sisältää lihaa ja sisäelimiä" vaan ihan oikeasti kunnon tavaraa. 

Jälkipalkkana Naturis toimi hienosti. Koostumus on mukavan tiivis ja kuivahko, sitä oli helppo käsitellä ja leikata jopa ilman leikkuulautaa. Palkoista saa siis itse leikattua niin pieniä tai isoja kuin tarvitsee, mikä on mielestäni kyllä iso plussa. Missään vaiheessa palaset ei hajonneet käsissä tai tarttuneet käsiin. Makkara ei myöskään haise (ainakaan ihmisnenään) mitenkään voimakkaasti ja värikin on sopivan maastoutuva, ettei ainakaan Lenni ruvennut jäljestämään katseella vaan joutui ihan oikeasti käyttämään nenää ja etsimään palkkansa. Tuntui myös maistuvan koirille erittäin hyvin. Lenni jäljellä jopa sylki suustaan vahingossa sinne kulkeutuneita jäniksenpapanoita, kun tiesi edessä olevan tarjolla paljon parempaa. (Papanat on normaalisti Lennin suurta herkkua!) Pötköt ovat kooltaan 650g ja meillä ainakin riittoisuus oli hyvä. Lennin jäljen mitta oli n. 500 askelta, palkkaa lähes joka askeleella ja välillä kekoja. Lennin jälkeen sain tuhlattua alle puolikkaan pötkön, vaikkeivat palaset olleet edes mitään pieniä. 

Jälkipalkaksi pötkö passasi hyvin ja uskoisin, että myös tottispalkkana toimivan loistavasti nimenomaan tuon maistuvuuden, riittoisuuden ja hyvän käsiteltävyyden vuoksi.  Lisäksi erittäin positiivinen huomio omalta kohdalta, ettei mun kädet alkaneet kutista. Yleensä, kun käsittelen mitä tahansa eineslihapullia, koiranmakkaraa tai purkkiruokia paljain käsin mun kädet alkaa kutisemaan. Tästä ei alkanut :).

Lennin jälki oli alussa melkoista vouhotusta ja rynnimisyritystä, mutta loppua kohti se rauhoittui kovasti ja jäljesti erittäin hyvin ja tarkasti. Jälki oli malliltaan laatikko ja palkkaa oli lähes joka askeleella, välillä kasoja, jotta Lenska sai rauhoittua hetkeksi syömään. 

Lahjakin pääsi jäljelle <3

Voi Lenni minkä teit

Tiistai oli mun pitkään odotettu vapaapäivä ja aloitimme sen pitkällä päivälenkillä. Melko aikaisessa vaiheessa lenkkiä Lenni-herra löysi jonkun talven aikana pudottaman nahkarukkasen ja sehän oli hyvin tärkeä aarre, jota hyvin ylpeänä kannettiin koko loppulenkin ajan.

Kuinkas kävikään, kun pysähdyimme mun vanhempien pihaan nauttimaan auringosta. No, Lenni ensitöikseen NIELAISI sen kinttaan, tuosta noin vaan kerralla ja kokonaisena mun silmien edessä. En ehtinyt edes kiljaista irrotuskäskyä, kun kintas oli jo matkalla kohti mahalaukkua. 

Juoksin sisälle hakemaan suolaa, jotta voisin Lennin oksettaa. Arvatkaa oksensiko se? No ei, vaan vaikka suola olikin sen mielestä ihan kamalaa niin se ei tuonut kintasta ulos. 

Koska oksetus ei tuonut toivottua tulosta, soitin pikapuhelun eläinlääkärillemme, neuvoksi sain tarkkailla tilannetta, syöttää parafiiniöljyä ja maksalaatikkoa jos kintas tulisi liukkaammin ulos ja jos alkaa näyttää siltä, että kintas jossain vaiheessa alkaakin tukkimaan suolta niin sitten joudutaan kintas poistamaan leikkaamalla. Kaksi päivää on tilannetta nyt tarkkailtu, kinttaan ulostautumista kumpaakaan kautta ei ole valitettavasti tapahtunut. Lenni on kuitenkin erittäin hyvävointinen ja reipas oma itsensä niin jatkamme tilanteen seurailua. Kovasti toivon, että kintas tulisi ulos ilman suurempia ongelmia jompaa kumpaa kautta ja mahdollisimman pian.

Auringonsäteet kutittelee

Aivan ihana auringonpaiste herätteli mut tähän päivään ja lähdettiin melkein heti koirien kanssa lenkille. Eka kertaa kuukausiin tuli olo, että otanpa kameran matkaan. No kuvattavathan riemuitsi kantohangesta ja vapauden riemusta ei suinkaan juoksemalla, vaan piehtaroimalla. Olisko ne auringonsäteet hieman kutitelleet, kun niin kovasti piti kummankin hinkata.

Voiko olla enää nautinnollisemman näköistä?

Molemmilla koirilla on karvanvaihto päällä ja pesin ne toissailtana, siinä taitaa olla ne todelliset syyt piehtaroinnin riemulle. Puhtaat koirat on ihanan tuoksuisia ja tuntuisia, miksi sitä pesemistä tulee silti aina siirrettyä eteenpäin?

Synttärisankari

Tänään on juhlittu Lennin 4-vuotissynttäreitä lähinnä ulkoillen. Päivällä pitkä metsälenkki molempien koirien kanssa ja nyt illalla vähän lyhyempi metsälenkki Lennin kanssa kahdestaan. Pitäisi ehdottomasti käydä useammin Lennin kanssa kahdestaan lenkillä, nyt ensimmäisen kilometrin ajan Lenni kääntyi vähän väliä katsomaan tulosuuntaan, tuleeko se Pöntinen perässä vai mihin se jäi. Ei kai hömppä tajunnut, että Pönde jäi kotiin nukkumaan. Hassu! Pönden kanssa saatiin aiemmin illalla autokyyti kauppaan ja sitten käveltiin yhdesssä kaupasta kotiin, joten ilman iltalenkkiä ei Pöntinenkään jäänyt. Kauppareissun ajan Pöntinen odotti siskoni autossa, ikinä en uskaltaisi jättää koiriani kaupan eteen odottamaan, niin paljon kuulee juttuja kaupan edestä kadonneista koirista.

Lenni sai synttärilahjansa oikeastaan jo eilen, superihanan (Lennin mielestä) vihreän Kong Wubba-pupun. Se on ollutkin hyvin tärkeästi mukana elämässä siitä asti. Välillä hieman kateellinen rouva Pöntinen varastaa sen, mutta positiivista on, että lelu on edelleen ehjä.

Siskoni käväisi päivällä synttärisankaria hoitamassa ja toi nameja lahjaksi ja Lenskan synttärien ja Runebergin päivän kunniaksi söimme Runebergin tortut, vaikka sitä sokeria välttelenkin niin tuon olin itselleni luvannut. Nyt voi taas jatkaa ilman sokeriherkkuja hyvillä mielin. Kotiin jaettavassa Postinen-lehdykässä oli muuten ohje sokerittomaan ja gluteenittomaan Runeberg-raakatorttuun. Leikkasin ohjeen talteen, täytyy joskus kokeilla minkälainen makuelämys se on.

Ai niin, eilen käytiin Muskettikoirassa ja koirat pääsi vaa'alle: Lenni 33,8 kg ja Lahja 11,7 kg. Lahja on siis laihtunut yli puoli kiloa, jes :)

Aurinko näyttäytyy

 Kevät lähestyy ja aurinko näyttäytyy. On ihan käsittämätöntä minkälaisen energian aurinko antaa ulkoiluun, sitähän jaksaa melkein mitä vaan. Eilen siskoni toivoi minusta ja koirista seuraa kävelylenkille ja koska omat kulmat alkaa aina aika-ajoin kyllästyttää, päätimme ajella hieman kauemmaksi, Hietasaaren maisemiin.Vajaa pari tuntia kierrettiin Hietasaaren ja Toppilansaaren kävelyreittejä, samalla ihasteltiin luontoa ja vanhoja puutaloja. Koirilla oli virtaa tassuissa ja molemmat vetivät meidät aika reippaaseen kävelyvauhtiin, loppumatkasta jalat alkoi olla melko hyytelöä, myös koirilla.

Ystäväkuvia

Kuun vaihde, metsälenkki Pilpasuon poluilla. Harmaana alkanut keli muuttui lenkin lopussa auringon pilkistelyksi pilvien raosta. 

Muutama vuosi taaksepäin harmittelin, kun olin itse aina kameran takana ja minusta ja koirista ei juurikaan ollut yhteiskuvia, nyt tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin. Omaa kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua ja onni on ystävä, joka osaa käyttää kameraa ja tykkää kuvata. Tässä muutamia tunnelmapaloja. Erityisesti nuo kehyskuvat on mun mieleen, niistä tuli aivan huippuja. Kiitos Anni P. kuvista!

Talviöiden huumaa

Tiedättekö mikä on ihan parasta? No se, kun pääsee metsälenkille koirien kanssa keskellä yötä, kun kuu valaisee ja valkoiset hanget hohtavat tuoden valoa metsään. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, työni iltavuoroineen mahdollistaa onneksi tämän omituisen harrastukseni painua metsään koirien kanssa vaikka keskellä yötä. Nyt, kun pahimmat pakkaset ovat vihdoin ohitse, on aivan ihanaa kävellä tuolla pitkin polkuja ja onnelliset koirat juoksevat vapaana, ketään kun ei taatusti tule vastaan.

Onnellisia koiria, vaikka kuvien laatu ei päätä huimaakaan

Lenni tekee lumienkeleitä ja ryntää sitten täyteen laukkaan etsimään keppiä kannettavakseen, Lahja kiihdyttelee muuten vaan naama ilosta loistaen. Sitten kotiin tullessa hieman kuumaa teetä ja lämmin juustovoileipä ennn kuin saa kellahtaa omaan sänkyyn lämpimän peiton alle. Nautin!

Pakkanen ja sijaistoimintoja

Hirmusen kova pakkanen kolistelee edelleen nurkkia (-26 C oli äskenkin mittarissa) ja pikkuhiljaa tämäkin pakkaskeleistä tykkäävä alkaa olla kurkkua myöten täynnä näitä kelejä. Pikku-Pöntisen pukeminen käy työstä, kun se ei siitä tykkää yhtään. Ei laita vastaan, mutta passiivista vastarintaa harrastaa kyllä kovasti eli käytännössä kieltäytyy tulemasta enää eteiseen vaan joka kerta se on haettava matkaan milloin sängystä, milloin sohvalta. Ja vaikka sen pukee niin silti lenkit voivat kestää korkeintaan parikymmentä minuuttia, kun jompikumpi koirista alkaa nostella pakkasenpuremia kinttujaan. Olen parina päivänä käynyt kävelemässä ihan itsekseni ilman koiria tai aina mulla on joku määränpää ollut minne koiria en ole viitsinyt matkaan ottaa. Tuntuu oikeastaan hassulta kävellä ilman koiria, kun en sitä yleensä harrasta. Pyöräily näillä pakkasilla on turhan raskasta, kun pyörä jähmettyy samantien vaikka sen lämpimästä varastosta ottaakin ja vauhdissa raa'an pakkasilman hengittely ei ole kivaa. Mulla tekis mieli hiihtämään, mutta sitä varten odottelen hieman lauhempaa keliä.

Ulkoilukelien puutteessa olen sijaistoimintona surffaillut netissä ja selannut blogeja, erityisesti ruokablogit ovat mua kiehtoneet. Mua on jo pitkään viehättänyt ajatus sokerittomasta/vähäsokerisesta elämästä. Aika kauan olen mm. seuraillut Terveelliset herkut-blogia ja jo aikoja sitten jättänyt sokerin pois kahvista ja teestä. 

Tämän alkuvuoden olen aikalailla ilman sokeria elänytkin, en ole siis itse käyttänyt ruuanlaitossa tuotteita, joissa on lisättyä sokeria, herkutteluakin olen vältellyt omassa kodissa ja töissä (Kyllä! Oon kieltäytynyt jopa mun suuresti rakastamista munkeista). Ihan sata prosenttisesti en ilman sokeria ole ollut ja kyläpaikoissa olen pari kertaa tarjottaessa syönyt jotain sokerillisiakin kahvileipiä. Mitään sokeritonta kuukautta mulla ei ole tarkoitus viettää (koska sitten söisin helmikuun vaihtuessa sokerituotteita taas kaksin käsin ääntä kohti), kuten niin moni muu, mutta olen yrittänyt olla tietoisempi siitä mitä laitan suuhuni ja miksi ja näin ollen tehdä myös tietoisempia valintoja jo kaupassa. Tarkoitukseni on myös ollut opetella rytmittämään syömiseni niin, että söisin hereillä ollessani vähintään neljän tunnin välein ja melko hyvin olen siinä onnistunutkin. Koko tämän alkuvuoden olen tehnyt eväät töihin ja näin ollen myös selvinnyt sortumatta pikaruokiin ja muihin nopeisiin näläntaltuttajiin. Ihan kokonaan tuskin pystyn sokerista luopumaan, esim. ensi sunnuntaina kummitytön synttäreillä aion syödä kahvipöydässä tarjottavia herkkuja siinä missä muutkin. Se on jo iso asia, jos pystyn omassa arjessani elämään ilman sokeria.

Tänään tein ensimmäistä kertaa jotain herkkua ilman lisättyä sokeria ja jestas, että se olikin todellista herkkua, nimittäin banaanilettuja. Siihen päälle mustikoita ja rahkaa, nam!!! Kokeilkaa ihmeessä muutkin, minä ainakin teen näitä toistekin.

Loppuun vielä kevennysvideo, Lenni Luppakorva on perusteellinen syömämies: Kuppi on ollut tyhjä jo aikapäiviä sitten, mutta jokainen pikkuhiukkanenkin imetään sisuksiin myös seinästä ja lattialta kupin ympäriltä.

Hrrr, pakkasta

Tänään illalla pakkanen on kirinyt jo lähelle -30 astetta ja ulkoilut sen vuoksi varsin lyhyitä tarpeidentekopyrähdyksiä. Tänään töistä tullessa ajattelin yrittää kävellä koirien kanssa edes hieman pidemmästi ja puin Lahjalle villapaidan takin alle ja vielä tossut joka jalkaan. Lahjan mielestähän tuo pukeminen on ihan sieltä ja syvältä, mutta kyllä se ihan tyytyväisenä sitten kulkee tuolla ulkona, kun ei heti tassut palellu. Lahjalle olen tänä talvena laittanut loimen jo -10 asteesta eteenpäin, kun täällä on ollut useimpina päivinä tympeä viima, joka on tehnyt pikkupakkasistakin purevia.

Lennikin koki varmaan elämänsä suurimman järkytyksen, kun pistin sillekin rottisten vanhat fleecetöppöset jalkaan. Hölmöläinen poukkoili remmissään kuin mikäkin varsa ja yritti mm. piehtaroimalla päästä tossuista eroon. Sehän se varmasti auttaa, kun hinkkaa päätä maahan. Eikä niillä tossuilla voinut kävelläkään normaalisti, niillä piti laukata niin lujaa kuin pääsi ja sekin kolmella jalalla. Alussa mua nauratti (salaa tietysti) ja tien päässä jo rasitti se poukkoilu niin lujaa, että katsoin parhaimmaksi kääntyä takaisin kotiin. Tossut jalassa nimittäin tarpeidentekokin oli sula mahdottomuus.

Mietteitä menneestä vuodesta

Mulla on olo, ettei vuonna 2015 tainnut tapahtua mitään järisyttävää. Minulla oli töitä mukavan tasaisesti, joka on oikein kiva juttu. Vaikka ne ei oman alan hommia olekaan niin silti työtä, jossa viihdyn. Rahaa ei töistä huolimatta kyllä (edelleenkään) säästynyt yhtään, en varmaan ikinä opi säästämään :D . Koirat oli suht terveitä, Lennillä taisi olla yksi korvatulehdus ja Pöntisellä maaliskuussa märkäkohtu, joka vaati kohdunpoistoleikkauksen, mutta siitä toivuttiin ja etiäpäin porskutettaan. Lahjan kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä, Kajaanissa ERI2, Vaasassa ERI1 SA ja Jyväskylässä ERI1 ROP-VET. Lennin kanssa oltiin syksyllä meidän toisessa mejäkokeessa, josta luokkavaihtoon oikeuttava AVO1-tulos hienoilla 46 pisteellä. Lokakuussa käytiin Lennin kanssa myös luonnetestissä, josta oikein Lennimäisen positiivinen testitulos. Lennin treenaaminen jäi säälittävän vähiin ja siksipä esim käyttäytymiskoe on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin muuten yhteisistä hetkistä.

Viime vuonna oli kolme suurta merkkipäivää:

- Toukokuussa Pöntinen tuli veteraani-ikään. 

- Kesäkuussa tuli mulle ja Esto-autolle 10. vuosipäivä, jota ei kyllä juhlittu, mutta Esto sai lahjaksi uuden tuulilasin ja jouset ja jotain muutakin, kun ei päässyt katsastuksesta muuten läpi.

- Syyskuussa tuli 10-vuotta täyteen hiukkavaaralaisena ja samalla myös asuntolainaisena :) 

Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan jotain uutta, mitä se on, en tiedä, mutta ehkä se aikanaan selviää. 

Uusi vuosi ja elämä ilman Facebookia

Vuosi vaihtui kotona, mutta aattoillan vietin ystävien kanssa melkein "keskellä ei mitään" mökkeillen ja saunoen. Lenni oli mulla matkassa ja riehkasi illan ulkona ystävänsä Rievun kanssa. Ilmeisesti runsaan ulkoilun ja kylmähkön viiman seurauksena sillä on nyt sitten vesihäntä. Normaalisti jatkuvassa liikkeessä oleva häntä roikkuu nyt surkeana maata kohti, Lenni-parka. Aamulenkillä kiinnitin hännän asentoon huomiota ja onneksi löytyi kipulääkettä aamuruuan yhteydessä annettavaksi, vaikkei Lenni kipua ole valittanutkaan.  Väsynyt koiruus se oli kyllä eilisen jäljiltä.

Lahja oli mummulassa hoidossa ja kuulemma haukkunut sisällä raketteja pitkälle yöhön, kunnes olivat tajunneet laittaa verhot kiinni ettei raketit näkyneet.

Vuoden 2016 alun polttavin kysymys on, että onko Mulla (enää) elämää ilman Facebookia? Viime yönä vuoden vaihtuessa katkaisin 8 vuotta kestäneen viha-rakkaussuhteeni naamakirjaan ja poistin profiilini sieltä kokonaan.

Jo ihan hirveän pitkän aikaa mua on äsyttänyt koko FB. Lähinnä se, että olen roikkunut siellä ihan joka välissä. Törmäsin siellä myös jatkuvasti juttuihin, jotka saavat minussa aikaa vain negatiivisia tunteita; ahdistusta/surua/raivoa/ärsyyntymistä/jne. Välillä pidin pientä taukoa, kunnes taas huomasin olevani riippuvuussuhteessa ja lukevani niitä juttuja, jotka vaikuttivat mielialaani. Koko syksyn mietin facebookista lähtöä ja päätin, että jos vielä loppuvuodesta asia pyörii mielessä niin sitten se loppuu kokonaan ja sitten se loppui.

Toki facebookissa on paljon hyviä puoliakin ja jään kaipaamaan monia näistä hyvistä asioista. Sen vuoksi profiilin poisto jännitti ja kirpaisi, niin kuin olisi polttanut päiväkirjat kahdeksan vuoden ajalta ja tuhonnut valokuvat (onhan ne kuvat mulla suurimmaksi osaksi tietty tallessa muuallakin).  Tiedän, että tämän myötä yhteydenpito isoon osaan fb-kavereistani loppui tähän ja tiedän, että tulee vielä hetkiä, jolloin kadun ja harkitsen perustavani fb-profiilin uudestaan. Mutta nyt kokeillaan elämää ilman tuota aikasyöppöä ja katsellaan osaanko olla enää sosiaalinen ollenkaan ilman naamakirjaa. Kokonaan somettomaksi en ole ruvennut, tämä blogi ja Instagram ovat edelleen käytössä. Tänään on ollut kyllä aika hiljaista, puhelin kun ei ole piipitellyt juurikaan. Aamulla oli hieman orpo olo, kun olen tottunut aamupalan yhteydessä jo tsekkaamaan kavereiden juttuja.

Marraskuun kuulumisia

Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta koko vuosi. Vuodet menee ihan liian nopeasti nykyään.
Lahja osallistui viime sunnuntaina Jyväskylän KV-näyttelyyn ja ihka ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Tämä oli mullekin aika merkityksellinen juttu, koska ikinä ennen aiemmin mun koirat ei oo olleet veteraani-iässä enää siinä kunnossa/elossa, että niiden kanssa olisi näyttelyihin veteraaniluokkaan voinut mennä. On uskomattoman hieno juttu, että tuo pieni, rakas ranskanbullani on edelleen noin hienossa kunnossa ja ihan käsittämättömän hyvin se jaksoi puurtaa näyttelyssä koko päivän.

Jyväskylässä oli sunnuntaina veteraaneja esillä peräti kolme kappaletta. Uroksia oli kaksi; Lahjan Kassu-veli (ERI2) ja hieman sisaruksia nuorempi Sisu-herra (ERI1, VSP-VET). Tuomarina näyttelyssä oli englantilainen Liz Cartledge ja hän oli tätä mieltä Lahjasta: "Almost 9, has kept her body shape, deep brisket, good bone, excellent hindquaters, good siluet, well shown & handled". 
Upean arvostelun saattamana tulos VAL ERI1 ja ROP-VET. Uskomatonta, tällä esittäjällä tirahti kyllä kyyneleet, kun sain ruusukkeen käteeni. Jäätiin isoon kehäänkin, mutta sieltä ei mitään menestystä tullut. Ylpeä olen koko päivän hienosti käyttäytyneestä ja jaksaneesta koirastani, sen kanssa oli erittäin kivaa olla koko päivän.

Jotkut sanovat, etteivät koirat tykkää näyttelyistä, mutta tervetuloa meille katsomaan kun kaivan näyttelyremmin esille. Lahja oli taas niin riemuissaan, kun tiesi pääsevänsä mamman kanssa kaksin liikkeelle.

Lennikin on kerännyt menestystä marraskuussa, ehkä hieman kyseenalaista tosin. Laitoin instagrammissa muutaman kuvan Sonarc Ky:n järjestämään Mutakuvakisaan ja voittohan sieltä meidän mutakylpyjä rakastavalle Lennille pärähti. Harmi vain, ettei mulla ollut mahdollisuutta vastaanottaa palkintoa :(.

Lunta ja pakkasta saatiin muutamaksi päiväksi tänne Ouluunkin, mutta nyt taas vesikelit. Pläh, talvea odotellessa ja erityisesti sitä, ettei ihan joka ulkoilun jälkeen tarvis koiria pestä. 

"Oot kai nää Lenni meleko blondi!" eli kertomus Lennin luonnetestistä

Lenni on nyt siis virallisesti luonteen puolesta testattu. Testin tulos oli kyllä hyvin lennimäinen, ehkä jopa hieman odotettua parempi. Mua nauratti vaan koko ajan tuon blondikoiran kanssa, kun se on oikeasti maailman hömelöin koira :D. Sillä oli koko ajan kivaa ja jokaisessa mahdollisessa välissä se yritti roikkua tuomarien hanskoissa.

Tuo otsikossa oleva lausahdus tuli toisen tuomarin, Laineen Jarin suusta pimeässä huoneessa eikä ohjaajalla meinannu pysyä pokka siellä ollenkaan. Lennille oli oikeastaan ihan sama olinko mä siellä pimeässä vai en, sillä oli kivaa tuomarien kanssa hömpöttäen ja kun mä sitä kutsuin niin se meni katsoon ovelta, oonko jäänyt ulkopuolelle sitten kuitenkin.

Tässä Lennin tulokset osa-alueittain, tuomareina toimivat Reijo Hynynen ja Jari Laine :

Toimintakyky +1b (Kohtuullisen pieni)
Terävyys +1b (Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä)
Puolustushalu +1 (Pieni)
Taisteluhalu +2a (Kohtuullinen)
Hermorakenne +1a (Hieman rauhaton)
Temperamentti +1 (Erittäin vilkas)
Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus +++ (Laukausvarma)

Loppupisteet +140

Videot:

Haastattelu ja kelkka

Hyökkäys, haalari ja tynnyri

Seinä

Laukaukset

Arvostelu