Vierivä kivi ei sammaloidu

Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.

Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja  vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.

Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.

Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).

Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.

Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!

Hauskaa Vappua!

Vappuaaton illan olin töissä, mutta vappupäivän vapaalla ja ehdin heittäytymään vapputunnelmaan. Päivällä ystävän luona vappubrunssilla. Mukavan kokoisella porukalla grillattiin ja syötiin mahat pullolleen. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään päivä tietysti käyntiin lähtenyt, heräsin liian myöhään, unohdin illalla grillattavani töihin ja tietysti jouduin ne vielä hakemaan ennen kuin pääsin grillausmeininkeihin mukaan. Onneksi loistavat vappusäät nostivat tunnelman kattoon, vaikka pinna meinasikin aamusta olla kireällä.

koko perheen voimin vappuajelulla

Kotiuduttuani pakkasin vielä koirat autoon ja lähdettiin citylenkkeilemään Ainolanpuistoon. Paljon oli pieniä ja isoja ihmisiä vapputunnelmissa, myös koiria. Alkupöhinöiden ja menohalujen jälkeen mun koiruudet asettuivat ja kulkivat varsin nätisti puiston ympäri. Vaikkei lenkki pitkä ollutkaan niin henkisesti koirille aika rankka, molemmat oli ihan puhki kun palattiin takaisin autolle. 

Lahja aloitti eilen parvekekauden ja tänäänkin aamulla heti herättyään tietysti vaati päästä taas parvekkeelle auringonottoon. Auringonottoa jatkettiin sitten iltapäivällä mun vanhempien pihalla, jossa koirat sai kurvailla useamman tunnin ajan. 

Kaksi vuotta sitten Lenni muutti meille. Alkuajan koirien välisistä jännittelyistä ja varautuneisuudesta ollaan päästy jo näin rohkeisiin tunnelmiin, että Lenska uskaltaa repiä verkkopalloa Lahjan kanssa eikä Lahjakaan nosta kierroksia kaakkoon tilanteesta. Kuten Lennin entiselle omistajalle sanoin ja täällä blogissakin olen tainnut joskus mainita, on ollut hienoa seurata näiden kahden koiran suhteen kehittymistä. Ovat kuin paita ja peppu nykyään.

Jei, me treenataan!!! Uuden treenipalkan kokeilua.

Yhteistyössä Eläintarvike Muskettikoiran kanssa. 

Tänään vierailtiin vaihteeksi vakkarikaupassamme Eläintarvike Muskettikoirassa. Molemmat koirat kävivät punnituksella, Lahja 11,6kg ja Lenni 35,6kg (lihonnut ryökäle!). Saimme testiin uutta "koiranmakkaraa", jota piti heti käydä testaamassa jälkipellolla ja jälkikausikin tuli siis korkattua samalla kertaan. 

Kuva kaapattu valmistajan sivulta

Naturis Long-life Fresh Meat-pötköt ovat tyhjiöpakattua höyrytettyä lihaa. Sen säilyvyys on pitkä, avaamattomana pötkö säilyy huoneenlämmössä lähes vuoden ja avattunakin jääkaapissa 5 päivää. Sen vuoksi pötkö on siis erinomainen matkaruoka/hätävararuoka raakaravinnolla olevalle koiralle. Pötköissä käytettävä liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Makuvaihtoehtoja on useampi; Kana, Kalkkuna, Kana-Lohi ja Kana-Nauta. Me saimme kokeeksi kalkkunapötkön. 

Tuoteseloste on erinomainen: Tuore kalkkuna 96,5%, perunatärkkelys 2,5% , merilevä 1% ei siis mitään tyypillistä vetistä koiranmakkaraa, jossa lukisi "saattaa sisältää lihaa ja sisäelimiä" vaan ihan oikeasti kunnon tavaraa. 

Jälkipalkkana Naturis toimi hienosti. Koostumus on mukavan tiivis ja kuivahko, sitä oli helppo käsitellä ja leikata jopa ilman leikkuulautaa. Palkoista saa siis itse leikattua niin pieniä tai isoja kuin tarvitsee, mikä on mielestäni kyllä iso plussa. Missään vaiheessa palaset ei hajonneet käsissä tai tarttuneet käsiin. Makkara ei myöskään haise (ainakaan ihmisnenään) mitenkään voimakkaasti ja värikin on sopivan maastoutuva, ettei ainakaan Lenni ruvennut jäljestämään katseella vaan joutui ihan oikeasti käyttämään nenää ja etsimään palkkansa. Tuntui myös maistuvan koirille erittäin hyvin. Lenni jäljellä jopa sylki suustaan vahingossa sinne kulkeutuneita jäniksenpapanoita, kun tiesi edessä olevan tarjolla paljon parempaa. (Papanat on normaalisti Lennin suurta herkkua!) Pötköt ovat kooltaan 650g ja meillä ainakin riittoisuus oli hyvä. Lennin jäljen mitta oli n. 500 askelta, palkkaa lähes joka askeleella ja välillä kekoja. Lennin jälkeen sain tuhlattua alle puolikkaan pötkön, vaikkeivat palaset olleet edes mitään pieniä. 

Jälkipalkaksi pötkö passasi hyvin ja uskoisin, että myös tottispalkkana toimivan loistavasti nimenomaan tuon maistuvuuden, riittoisuuden ja hyvän käsiteltävyyden vuoksi.  Lisäksi erittäin positiivinen huomio omalta kohdalta, ettei mun kädet alkaneet kutista. Yleensä, kun käsittelen mitä tahansa eineslihapullia, koiranmakkaraa tai purkkiruokia paljain käsin mun kädet alkaa kutisemaan. Tästä ei alkanut :).

Lennin jälki oli alussa melkoista vouhotusta ja rynnimisyritystä, mutta loppua kohti se rauhoittui kovasti ja jäljesti erittäin hyvin ja tarkasti. Jälki oli malliltaan laatikko ja palkkaa oli lähes joka askeleella, välillä kasoja, jotta Lenska sai rauhoittua hetkeksi syömään. 

Lahjakin pääsi jäljelle <3

Suuri peittosota

Ostin joulun jälkeen itselleni uuden täkin. Vanhan ja virttyneen untuvatäkin nakkasin viime keväänä roskiin ja sen jälkeen nukuin yli puoli vuotta vanhan vieraspeitteen alla, joka oli ihan liian kapea ja ihan liian ohut ja ihan liian kaikkea muuta kuin mukava, joten joulun jälkeisistä alennuksista ostin uuden ihanan paksun, pehmeän ja lämpimän täkin, jonka alla näkee vaan hyviä unia. Täkki on siis ihana, tykkään siitä paljon ja niin tykkää Lahjakin! Sen mielestä täkin päällä on ehkä maailman paras nukkua. Viime yönä keskusteltiin Lahjan kanssa kertaalleen, että se voisi nukkua ihan vaan siinä patjan päällä eikä täkin päällä ja että, jos patja ei kelpaa niin voi mennä lattiallekin. Aamulla heräsin niin, että mulla oli peittoa vaan pieni kaistale ja Pöntinen retkotti keskellä täkkiä.Argh!

Auringonsäteet kutittelee

Aivan ihana auringonpaiste herätteli mut tähän päivään ja lähdettiin melkein heti koirien kanssa lenkille. Eka kertaa kuukausiin tuli olo, että otanpa kameran matkaan. No kuvattavathan riemuitsi kantohangesta ja vapauden riemusta ei suinkaan juoksemalla, vaan piehtaroimalla. Olisko ne auringonsäteet hieman kutitelleet, kun niin kovasti piti kummankin hinkata.

Voiko olla enää nautinnollisemman näköistä?

Molemmilla koirilla on karvanvaihto päällä ja pesin ne toissailtana, siinä taitaa olla ne todelliset syyt piehtaroinnin riemulle. Puhtaat koirat on ihanan tuoksuisia ja tuntuisia, miksi sitä pesemistä tulee silti aina siirrettyä eteenpäin?

Synttärisankari

Tänään on juhlittu Lennin 4-vuotissynttäreitä lähinnä ulkoillen. Päivällä pitkä metsälenkki molempien koirien kanssa ja nyt illalla vähän lyhyempi metsälenkki Lennin kanssa kahdestaan. Pitäisi ehdottomasti käydä useammin Lennin kanssa kahdestaan lenkillä, nyt ensimmäisen kilometrin ajan Lenni kääntyi vähän väliä katsomaan tulosuuntaan, tuleeko se Pöntinen perässä vai mihin se jäi. Ei kai hömppä tajunnut, että Pönde jäi kotiin nukkumaan. Hassu! Pönden kanssa saatiin aiemmin illalla autokyyti kauppaan ja sitten käveltiin yhdesssä kaupasta kotiin, joten ilman iltalenkkiä ei Pöntinenkään jäänyt. Kauppareissun ajan Pöntinen odotti siskoni autossa, ikinä en uskaltaisi jättää koiriani kaupan eteen odottamaan, niin paljon kuulee juttuja kaupan edestä kadonneista koirista.

Lenni sai synttärilahjansa oikeastaan jo eilen, superihanan (Lennin mielestä) vihreän Kong Wubba-pupun. Se on ollutkin hyvin tärkeästi mukana elämässä siitä asti. Välillä hieman kateellinen rouva Pöntinen varastaa sen, mutta positiivista on, että lelu on edelleen ehjä.

Siskoni käväisi päivällä synttärisankaria hoitamassa ja toi nameja lahjaksi ja Lenskan synttärien ja Runebergin päivän kunniaksi söimme Runebergin tortut, vaikka sitä sokeria välttelenkin niin tuon olin itselleni luvannut. Nyt voi taas jatkaa ilman sokeriherkkuja hyvillä mielin. Kotiin jaettavassa Postinen-lehdykässä oli muuten ohje sokerittomaan ja gluteenittomaan Runeberg-raakatorttuun. Leikkasin ohjeen talteen, täytyy joskus kokeilla minkälainen makuelämys se on.

Ai niin, eilen käytiin Muskettikoirassa ja koirat pääsi vaa'alle: Lenni 33,8 kg ja Lahja 11,7 kg. Lahja on siis laihtunut yli puoli kiloa, jes :)

Aurinko näyttäytyy

 Kevät lähestyy ja aurinko näyttäytyy. On ihan käsittämätöntä minkälaisen energian aurinko antaa ulkoiluun, sitähän jaksaa melkein mitä vaan. Eilen siskoni toivoi minusta ja koirista seuraa kävelylenkille ja koska omat kulmat alkaa aina aika-ajoin kyllästyttää, päätimme ajella hieman kauemmaksi, Hietasaaren maisemiin.Vajaa pari tuntia kierrettiin Hietasaaren ja Toppilansaaren kävelyreittejä, samalla ihasteltiin luontoa ja vanhoja puutaloja. Koirilla oli virtaa tassuissa ja molemmat vetivät meidät aika reippaaseen kävelyvauhtiin, loppumatkasta jalat alkoi olla melko hyytelöä, myös koirilla.

Ystäväkuvia

Kuun vaihde, metsälenkki Pilpasuon poluilla. Harmaana alkanut keli muuttui lenkin lopussa auringon pilkistelyksi pilvien raosta. 

Muutama vuosi taaksepäin harmittelin, kun olin itse aina kameran takana ja minusta ja koirista ei juurikaan ollut yhteiskuvia, nyt tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin. Omaa kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua ja onni on ystävä, joka osaa käyttää kameraa ja tykkää kuvata. Tässä muutamia tunnelmapaloja. Erityisesti nuo kehyskuvat on mun mieleen, niistä tuli aivan huippuja. Kiitos Anni P. kuvista!

Talviöiden huumaa

Tiedättekö mikä on ihan parasta? No se, kun pääsee metsälenkille koirien kanssa keskellä yötä, kun kuu valaisee ja valkoiset hanget hohtavat tuoden valoa metsään. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, työni iltavuoroineen mahdollistaa onneksi tämän omituisen harrastukseni painua metsään koirien kanssa vaikka keskellä yötä. Nyt, kun pahimmat pakkaset ovat vihdoin ohitse, on aivan ihanaa kävellä tuolla pitkin polkuja ja onnelliset koirat juoksevat vapaana, ketään kun ei taatusti tule vastaan.

Onnellisia koiria, vaikka kuvien laatu ei päätä huimaakaan

Lenni tekee lumienkeleitä ja ryntää sitten täyteen laukkaan etsimään keppiä kannettavakseen, Lahja kiihdyttelee muuten vaan naama ilosta loistaen. Sitten kotiin tullessa hieman kuumaa teetä ja lämmin juustovoileipä ennn kuin saa kellahtaa omaan sänkyyn lämpimän peiton alle. Nautin!

Pakkanen ja sijaistoimintoja

Hirmusen kova pakkanen kolistelee edelleen nurkkia (-26 C oli äskenkin mittarissa) ja pikkuhiljaa tämäkin pakkaskeleistä tykkäävä alkaa olla kurkkua myöten täynnä näitä kelejä. Pikku-Pöntisen pukeminen käy työstä, kun se ei siitä tykkää yhtään. Ei laita vastaan, mutta passiivista vastarintaa harrastaa kyllä kovasti eli käytännössä kieltäytyy tulemasta enää eteiseen vaan joka kerta se on haettava matkaan milloin sängystä, milloin sohvalta. Ja vaikka sen pukee niin silti lenkit voivat kestää korkeintaan parikymmentä minuuttia, kun jompikumpi koirista alkaa nostella pakkasenpuremia kinttujaan. Olen parina päivänä käynyt kävelemässä ihan itsekseni ilman koiria tai aina mulla on joku määränpää ollut minne koiria en ole viitsinyt matkaan ottaa. Tuntuu oikeastaan hassulta kävellä ilman koiria, kun en sitä yleensä harrasta. Pyöräily näillä pakkasilla on turhan raskasta, kun pyörä jähmettyy samantien vaikka sen lämpimästä varastosta ottaakin ja vauhdissa raa'an pakkasilman hengittely ei ole kivaa. Mulla tekis mieli hiihtämään, mutta sitä varten odottelen hieman lauhempaa keliä.

Ulkoilukelien puutteessa olen sijaistoimintona surffaillut netissä ja selannut blogeja, erityisesti ruokablogit ovat mua kiehtoneet. Mua on jo pitkään viehättänyt ajatus sokerittomasta/vähäsokerisesta elämästä. Aika kauan olen mm. seuraillut Terveelliset herkut-blogia ja jo aikoja sitten jättänyt sokerin pois kahvista ja teestä. 

Tämän alkuvuoden olen aikalailla ilman sokeria elänytkin, en ole siis itse käyttänyt ruuanlaitossa tuotteita, joissa on lisättyä sokeria, herkutteluakin olen vältellyt omassa kodissa ja töissä (Kyllä! Oon kieltäytynyt jopa mun suuresti rakastamista munkeista). Ihan sata prosenttisesti en ilman sokeria ole ollut ja kyläpaikoissa olen pari kertaa tarjottaessa syönyt jotain sokerillisiakin kahvileipiä. Mitään sokeritonta kuukautta mulla ei ole tarkoitus viettää (koska sitten söisin helmikuun vaihtuessa sokerituotteita taas kaksin käsin ääntä kohti), kuten niin moni muu, mutta olen yrittänyt olla tietoisempi siitä mitä laitan suuhuni ja miksi ja näin ollen tehdä myös tietoisempia valintoja jo kaupassa. Tarkoitukseni on myös ollut opetella rytmittämään syömiseni niin, että söisin hereillä ollessani vähintään neljän tunnin välein ja melko hyvin olen siinä onnistunutkin. Koko tämän alkuvuoden olen tehnyt eväät töihin ja näin ollen myös selvinnyt sortumatta pikaruokiin ja muihin nopeisiin näläntaltuttajiin. Ihan kokonaan tuskin pystyn sokerista luopumaan, esim. ensi sunnuntaina kummitytön synttäreillä aion syödä kahvipöydässä tarjottavia herkkuja siinä missä muutkin. Se on jo iso asia, jos pystyn omassa arjessani elämään ilman sokeria.

Tänään tein ensimmäistä kertaa jotain herkkua ilman lisättyä sokeria ja jestas, että se olikin todellista herkkua, nimittäin banaanilettuja. Siihen päälle mustikoita ja rahkaa, nam!!! Kokeilkaa ihmeessä muutkin, minä ainakin teen näitä toistekin.

Loppuun vielä kevennysvideo, Lenni Luppakorva on perusteellinen syömämies: Kuppi on ollut tyhjä jo aikapäiviä sitten, mutta jokainen pikkuhiukkanenkin imetään sisuksiin myös seinästä ja lattialta kupin ympäriltä.

"En se minä ollu, se oli Lenni"

Mulla oli semmoinen rakas vuosia vanha joulukoriste, pieni pehmorottweiler, jolla oli tonttulakki ja punainen kaulaliina. Paino nyt sanalla oli. Se on aina ollut mulla Joulun aikaan eteisessä, pöydän päällä vahtimassa ja jostain syystä erityisesti tämän Joulun aikaan tämä pehmorottis on erityisesti kiinnostanut Lahjaa. Asiasta on "keskusteltu", ettei siihen saa koskea, koska se on mamman oma ja Lahja onkin tyytynyt oikein nätisti vain katsomaan sitä. Joka aamu se on ruuan jälkeen seissyt eteisen pöytää vasten ja katsellut, kun mieli niin tekisi, muttei koskea saa, koska mamman oma.

Viime perjantaina hyvän ja pahan taistelu Lahjan päässä ajautui ensimmäisen kerran pahan voittoon ja pikkurottis sai eka kerran kyytiä. No, rottis palautettiin nopeasti paikoilleen pöydälle ja Lahjan kanssa taas muisteltiin, ettei siihen saanut koskea. Sunnuntaiaamuna herätessäni Lennin pedillä olkkarissa oli tapahtunut räjähdys, pumpulia oli lennätelty huolella ympäriinsä ja tämän kaiken keskellä makasi myttynä suikaloitu pikkurottis siinä kunnossa, että lensi suoraan roskikseen. Lennihän ei koko pehmoa ole koko joulun aikana edes huomannut ja muutenkin tuhoamistyyli viittaa enemmän tuohon pikkunarttuun, joka tuossa vaiheessa aamua makasi tyytyväisenä mun sängyssä aamu-unillaan ja oli muka autuaan tietämätön tapahtuneesta. "En se minä ollut, se oli Lenni."

Kuva vastaavasta kesällä tapahtuneesta "räjähdyksestä"

Hrrr, pakkasta

Tänään illalla pakkanen on kirinyt jo lähelle -30 astetta ja ulkoilut sen vuoksi varsin lyhyitä tarpeidentekopyrähdyksiä. Tänään töistä tullessa ajattelin yrittää kävellä koirien kanssa edes hieman pidemmästi ja puin Lahjalle villapaidan takin alle ja vielä tossut joka jalkaan. Lahjan mielestähän tuo pukeminen on ihan sieltä ja syvältä, mutta kyllä se ihan tyytyväisenä sitten kulkee tuolla ulkona, kun ei heti tassut palellu. Lahjalle olen tänä talvena laittanut loimen jo -10 asteesta eteenpäin, kun täällä on ollut useimpina päivinä tympeä viima, joka on tehnyt pikkupakkasistakin purevia.

Lennikin koki varmaan elämänsä suurimman järkytyksen, kun pistin sillekin rottisten vanhat fleecetöppöset jalkaan. Hölmöläinen poukkoili remmissään kuin mikäkin varsa ja yritti mm. piehtaroimalla päästä tossuista eroon. Sehän se varmasti auttaa, kun hinkkaa päätä maahan. Eikä niillä tossuilla voinut kävelläkään normaalisti, niillä piti laukata niin lujaa kuin pääsi ja sekin kolmella jalalla. Alussa mua nauratti (salaa tietysti) ja tien päässä jo rasitti se poukkoilu niin lujaa, että katsoin parhaimmaksi kääntyä takaisin kotiin. Tossut jalassa nimittäin tarpeidentekokin oli sula mahdottomuus.

Mietteitä menneestä vuodesta

Mulla on olo, ettei vuonna 2015 tainnut tapahtua mitään järisyttävää. Minulla oli töitä mukavan tasaisesti, joka on oikein kiva juttu. Vaikka ne ei oman alan hommia olekaan niin silti työtä, jossa viihdyn. Rahaa ei töistä huolimatta kyllä (edelleenkään) säästynyt yhtään, en varmaan ikinä opi säästämään :D . Koirat oli suht terveitä, Lennillä taisi olla yksi korvatulehdus ja Pöntisellä maaliskuussa märkäkohtu, joka vaati kohdunpoistoleikkauksen, mutta siitä toivuttiin ja etiäpäin porskutettaan. Lahjan kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä, Kajaanissa ERI2, Vaasassa ERI1 SA ja Jyväskylässä ERI1 ROP-VET. Lennin kanssa oltiin syksyllä meidän toisessa mejäkokeessa, josta luokkavaihtoon oikeuttava AVO1-tulos hienoilla 46 pisteellä. Lokakuussa käytiin Lennin kanssa myös luonnetestissä, josta oikein Lennimäisen positiivinen testitulos. Lennin treenaaminen jäi säälittävän vähiin ja siksipä esim käyttäytymiskoe on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin muuten yhteisistä hetkistä.

Viime vuonna oli kolme suurta merkkipäivää:

- Toukokuussa Pöntinen tuli veteraani-ikään. 

- Kesäkuussa tuli mulle ja Esto-autolle 10. vuosipäivä, jota ei kyllä juhlittu, mutta Esto sai lahjaksi uuden tuulilasin ja jouset ja jotain muutakin, kun ei päässyt katsastuksesta muuten läpi.

- Syyskuussa tuli 10-vuotta täyteen hiukkavaaralaisena ja samalla myös asuntolainaisena :) 

Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan jotain uutta, mitä se on, en tiedä, mutta ehkä se aikanaan selviää. 

Uusi vuosi ja elämä ilman Facebookia

Vuosi vaihtui kotona, mutta aattoillan vietin ystävien kanssa melkein "keskellä ei mitään" mökkeillen ja saunoen. Lenni oli mulla matkassa ja riehkasi illan ulkona ystävänsä Rievun kanssa. Ilmeisesti runsaan ulkoilun ja kylmähkön viiman seurauksena sillä on nyt sitten vesihäntä. Normaalisti jatkuvassa liikkeessä oleva häntä roikkuu nyt surkeana maata kohti, Lenni-parka. Aamulenkillä kiinnitin hännän asentoon huomiota ja onneksi löytyi kipulääkettä aamuruuan yhteydessä annettavaksi, vaikkei Lenni kipua ole valittanutkaan.  Väsynyt koiruus se oli kyllä eilisen jäljiltä.

Lahja oli mummulassa hoidossa ja kuulemma haukkunut sisällä raketteja pitkälle yöhön, kunnes olivat tajunneet laittaa verhot kiinni ettei raketit näkyneet.

Vuoden 2016 alun polttavin kysymys on, että onko Mulla (enää) elämää ilman Facebookia? Viime yönä vuoden vaihtuessa katkaisin 8 vuotta kestäneen viha-rakkaussuhteeni naamakirjaan ja poistin profiilini sieltä kokonaan.

Jo ihan hirveän pitkän aikaa mua on äsyttänyt koko FB. Lähinnä se, että olen roikkunut siellä ihan joka välissä. Törmäsin siellä myös jatkuvasti juttuihin, jotka saavat minussa aikaa vain negatiivisia tunteita; ahdistusta/surua/raivoa/ärsyyntymistä/jne. Välillä pidin pientä taukoa, kunnes taas huomasin olevani riippuvuussuhteessa ja lukevani niitä juttuja, jotka vaikuttivat mielialaani. Koko syksyn mietin facebookista lähtöä ja päätin, että jos vielä loppuvuodesta asia pyörii mielessä niin sitten se loppuu kokonaan ja sitten se loppui.

Toki facebookissa on paljon hyviä puoliakin ja jään kaipaamaan monia näistä hyvistä asioista. Sen vuoksi profiilin poisto jännitti ja kirpaisi, niin kuin olisi polttanut päiväkirjat kahdeksan vuoden ajalta ja tuhonnut valokuvat (onhan ne kuvat mulla suurimmaksi osaksi tietty tallessa muuallakin).  Tiedän, että tämän myötä yhteydenpito isoon osaan fb-kavereistani loppui tähän ja tiedän, että tulee vielä hetkiä, jolloin kadun ja harkitsen perustavani fb-profiilin uudestaan. Mutta nyt kokeillaan elämää ilman tuota aikasyöppöä ja katsellaan osaanko olla enää sosiaalinen ollenkaan ilman naamakirjaa. Kokonaan somettomaksi en ole ruvennut, tämä blogi ja Instagram ovat edelleen käytössä. Tänään on ollut kyllä aika hiljaista, puhelin kun ei ole piipitellyt juurikaan. Aamulla oli hieman orpo olo, kun olen tottunut aamupalan yhteydessä jo tsekkaamaan kavereiden juttuja.

Marraskuun kuulumisia

Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta koko vuosi. Vuodet menee ihan liian nopeasti nykyään.
Lahja osallistui viime sunnuntaina Jyväskylän KV-näyttelyyn ja ihka ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Tämä oli mullekin aika merkityksellinen juttu, koska ikinä ennen aiemmin mun koirat ei oo olleet veteraani-iässä enää siinä kunnossa/elossa, että niiden kanssa olisi näyttelyihin veteraaniluokkaan voinut mennä. On uskomattoman hieno juttu, että tuo pieni, rakas ranskanbullani on edelleen noin hienossa kunnossa ja ihan käsittämättömän hyvin se jaksoi puurtaa näyttelyssä koko päivän.

Jyväskylässä oli sunnuntaina veteraaneja esillä peräti kolme kappaletta. Uroksia oli kaksi; Lahjan Kassu-veli (ERI2) ja hieman sisaruksia nuorempi Sisu-herra (ERI1, VSP-VET). Tuomarina näyttelyssä oli englantilainen Liz Cartledge ja hän oli tätä mieltä Lahjasta: "Almost 9, has kept her body shape, deep brisket, good bone, excellent hindquaters, good siluet, well shown & handled". 
Upean arvostelun saattamana tulos VAL ERI1 ja ROP-VET. Uskomatonta, tällä esittäjällä tirahti kyllä kyyneleet, kun sain ruusukkeen käteeni. Jäätiin isoon kehäänkin, mutta sieltä ei mitään menestystä tullut. Ylpeä olen koko päivän hienosti käyttäytyneestä ja jaksaneesta koirastani, sen kanssa oli erittäin kivaa olla koko päivän.

Jotkut sanovat, etteivät koirat tykkää näyttelyistä, mutta tervetuloa meille katsomaan kun kaivan näyttelyremmin esille. Lahja oli taas niin riemuissaan, kun tiesi pääsevänsä mamman kanssa kaksin liikkeelle.

Lennikin on kerännyt menestystä marraskuussa, ehkä hieman kyseenalaista tosin. Laitoin instagrammissa muutaman kuvan Sonarc Ky:n järjestämään Mutakuvakisaan ja voittohan sieltä meidän mutakylpyjä rakastavalle Lennille pärähti. Harmi vain, ettei mulla ollut mahdollisuutta vastaanottaa palkintoa :(.

Lunta ja pakkasta saatiin muutamaksi päiväksi tänne Ouluunkin, mutta nyt taas vesikelit. Pläh, talvea odotellessa ja erityisesti sitä, ettei ihan joka ulkoilun jälkeen tarvis koiria pestä. 

Kuulumisia

Viime viikolla päästiin Lenskarin kanssa tokotreeneihin. Oli ihan mahtavaa, kun sain yllättäin ostettua treenin Kisman toko-alkeiskurssilta. Opeteltiin liikkeestä maahanmenoa, paikallaoloa ja tötterön kiertämistä. Lenni oli niin hieno, se työskenteli keskittyneesti, selvästi nautti tekemisestä ja oppi niin nopeasti. Tykkäsin kovasti Kisman koulutuksesta ja yritän ostaa mahiksien ja tarjonnan mukaan muitakin treenejä sieltä. Nyt kun sais vielä treenattua kotonakin, tai ollaanhan me vähän treenattukin.

Tämä viikko on kulunut niin, että emäntä on maannut sohvalla puolikuolleena flunssan kourissa ja koirat makoilleet milloin missäkin. Pääasiassa niin, että 12 kg:n kahvakuula (Lahja) on maannut mun päällä ja Lenni lattialla jossain lähistöllä. Onneksi mun isä on päässyt hoitamaan noiden karvaisten lenkitykset, etteivät ole vain joutuneet tyytymään pikapissatuksiin lähipuskassa. Erityisesti Lenni on ollut iloinen asiasta, koska sen mielestä mun isä on maailman huipuin ihminen. Lenska ei millään meinaa pysyä nahoissaan, kun isä tulee. Ilo ei ole ihan molemminpuolista, isä tykkäisi Lennistä paljon enemmän, jos Lenni käyttäytyisi fiksusti ja hillityn rauhallisesti, mutta minkäs toinen riemulleen mahtaa.

Jotain kivaakin on tiedossa tälle keväälle. Ilmoitin nimittäin Lahjan Vaasan näyttelyyn, hyvä tekosyy lähteä samalla kyläilemään Vaasaan ystäväni luokse pitkästä aikaa moneen vuoteen! Lennillekin on jo varattu hoitopaikka tuolle viikonlopulle.

Mitä ihmettä? vol. 2

No tänään sitten kiikutin suikeron aamupäivästä eläinlääkärillemme tutkittavaksi. Ja sepäs olikin kuulkaa dermoidikysta Pöntisen pympelissä. Siis ihonalainen rakkula (rakkula jonka seinämä on ihokudoksen muodostama). Ja tuo sisältö puristuksen seurauksena tuli tuollain nauhamaisena peräaukon kautta ulos. Ei siis loisia, alieneja tms kuitenkaan. Nyt seuraillaan ja jos alkaa tulehtumaan/vaivaamaan muuten niin sitten leikataan kysta pois

Kun yhdestä "sairaudesta" päästiin helpolla niin saa nähdä vaatiiko tämä seuraava jo ihan lääkärireissun. Eilen illalla kiinnitin huomiota, että Lenni-mies ravisteli usein korviaan ja rappasi tassullaan vasenta korvaansa. Kurkkaus luppakorvan alle paljasti, että korva oli ruskeassa töhkässä ja punoittikin kovasti. Nyt on ensiapuna on korvaa puhdistettu ja laitettu Canofitea, jota oli jäljellä Pöntisen edellisen korvatulehduksen jäljiltä ja seurataan alkaako korvan tilanne helpottamaan vai vaatiiko ihan ab-kuurin. Pikaista paranemista toivomme Lenni Luppakorvalle <3

Mitä ihmettä? Ällötyskuvavaroitus

No niin, tänään tapahtui jotain niin kummallista, että pakko jakaa se täälläkin.


Huomasin päivällä, että Lahjan peräaukon vasemmalla puolella pullottaa kummasti. Aloin tunnustelemaan niin siinä tuntui melkein pingispallon kokoinen patti vasemman anaalirauhasen kohdalla.

Ajattelin, että toinen anaalirauhanen on kovasti täynnä ja parempi tyhjätä, ettei räjähdä ulospäin. Suihkuttelun jälkeen aloin puristaan sitä pattia tyhjäksi, Ikinä en ole oppinut anaalirauhasia tyhjäämään ulkoapäin, joten tyhjäsin patinkin niin, että työnsin etusormen peräaukon sisäpuolelle ja sitten patti peukalon ja etusormen välissä varovasti puristetaan tyhjäksi. Tuo suikero tuli siis sieltä patista (anaalirauhasesta? ) ja lopuksi vielä verensekaista nestettä aika paljon.

Tuo suikero ei haise millekään, eikä patin tyhjäyksestä muutoinkaan tullut normaalia anaalinesteen hajua. Lahjalla ei ole ikinä elämässään ollut ongelmia anaalirauhasten tyhjenemisen kanssa ja viime aikoinakin kakkakin on ollut täysin normaalia. Patin tyhjentäminen ei koiraa mitenkään erityisesti sattunut ja tyhjäyksen jälkeen käytin sen ulkona, jossa kakkasi eikä ulostaminenkaan tuntunut sattuvan.

Vien suikeron huomenna eläinlääkärille tutkittavaksi, koska oikeasti kiinnostaa mikä se voi olla. Laitoin kuvan FB:ssä kavereilleni näytille, ja sieltä on tullut ehdotuksia madosta tms loiseläimestä, Lahjan kehittymättömästä kaksosesta yms. Minä ja moni muu odotamme innolla vastausta.

Pantoja, pantoja, pantoja... Aina vain lisää uusia pantoja

Kun koirien emäntä on jonkin sortin pantafriikki, niin niitä koiranpantoja on sitten kertynyt kaapit täyteen. Eikä niiden ostelu suinkaan ole loppumassa, kun aina tulee tarjolle uusia, toinen toistaa upeampia pantoja. Minusta on kuitenkin tullut ajan myötä ehkä vähän laatutietoisempi pantojen suhteen enkä suinkaan tuhlaa rahoja ihan mihin tahansa halpatuonti bling-blingiin, joka luultavasti olisi muutaman käyttökerran jälkeen roskiin laitettavassa kunnossa. Haluan, että koirieni pannat ovat niille mukavia, laadukkaista materiaaleista valmistettuja, kestäviä ja mieluusti kotimaista tekoa. Toki tulee ostettua välillä esim. Hurtan pantoja, joita sitten käytetään kuralenkeillä, koska niitä ei harmita nakata pesukoneeseen.

Tänään käytiin koirien kanssa shoppailureissulla, paras tekosyy reissulle oli Lennin nopealla tahdilla tyhjenevä ruokasäkki. Tekosyy siis sille, että pääsin hypistelemään upeita nahkaisia Voltti Anaras-pantoja, joita oli vihdoin tullut meidän vakkarikauppaan Eläintarvike Muskettikoiraan. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että koirat sai kevääksi uudet pehmeät puolikiristävät nahkapannat.

Lahjalle puolukanpunaiselle vuorinahalla ja Lennille aqua-ruskea

Lennille ei vielä montaa uutta pantaa vielä olekaan kertynyt. Pääsääntöisesti sillä on ollut käytössä Hurtan Lifeguard Oranssi-pistolukkopanta, lähinnä heijastimien takia sekä ihana huopapanta, joka sillä oli matkassa meille muuttaessaan. Lahjalla on samanlainen punainen huopapanta ja ne ovatkin olleet tosi kivat talvipannat molemmille, eikä ole ihan kaikilla vastaantulevilla hännänheiluttajilla samanlaista.

Pitäisi ihan kunnollinen tehdä pantainventaario, kun sen lisäksi, että mulla on Lahjan ja Lennin pannat, niin kaapissa on vielä kaikki rottistenkin pannat, pentupannoista lähtien odottamssa uudelleenkäyttöä. Lennille onneksi mahtuu Pessin vanhat pannat, joten aina välillä otetaan niitäkin käyttöön.

Kajaani KV 11.1.15

Lahja kävi sitten pyörähtämässä näyttelykehässä eka kertaan lähes 1,5 vuoteen. Hitsit, että tuo koira paranee vaan vanhemmiten, se ei juurikaan enää viitsi välittää muista koirista näyttelypaikalla vaan pitää hienosti kontaktia muhun koko ajan. Seisoo upeasti paikoillaan ja ravaa tehokkaasti. Sen kanssa on suorastaan nautinto olla kehässä.

Tässä ainoa näyttelyssä Lahjasta otettu kuva, kiitos Tanja Siiralle tästä :)

Kajaanin näyttely järjestetään superkylmässä kuplahallissa, joten Lahjakin vietti melkein koko päivän vaatteisiin käärittynä häkissään. Häkin pohjalla oli retkipatja kaksinkerroin eristämässä maasta kohoavaa kylmyyttä ja peittoja päällä lisäeristeenä. Lahjalla oli fleecehaalari ja vielä toppamantteli. Noin sillä olikin mukavan lämmin odotella. Ennen kehään menoa, otin sen jo parin luokkaa aiemmin häkistä liikkumaan, jotta saatiin lihakset lämpimiksi ennen kehässä juoksemista. Varsinkin jo vanhemmalla koiralla tuolla on tosi paljon merkitystä, jotta koiran liikkeet pääsevät kehässä oikeasti oikeuksiinsa ilman kylmän aiheuttamaa jäykkyyttä. Kehässä nähtiin aika paljon jäykästi liikkuvia koiria.

Tässä vielä Lahjan arvostelu. Tuomarina oli Tiina Taulos.

"Vahvaluustoinen, kompakti narttu. Hyväasentoiset korvat, miellyttävä ilme, hyvä eturinta, rintakehä saisi olla pidempi. Hyvät takakulmat. Liikkuu tehokkaasti, mutta ylälinja saisi olla parempi liikkeessä." Tuloksena VAL ERI2.

Tuomari jakoi aika niukasti erinomaista, joten tyytyväisiä ollaan tulokseen. Saapa nähdä onko Lahjan seuraava kehäesiintyminen veteraaniluokassa vai jo aiemmin. Näyttelykärpänen saattoi taas hieman puraista :)