Ulkoilua

Eilen siskoni sai minut houkuteltua hiihtolenkille. En ole mikään hiihtohullu, vaikka se minusta mukavaa nykyään onkin. Jostain syystä mulla tulee hiihtohalut yleensä vasta silloin kun aurinko jo lämmittelee keväthankia ja kohta ollaankin pisteessä, että ladut on jo niin huonossa kunnossa, ettei niillä voi enää hiihtää. Tästä johtuen mun hiihtämiset on joka talvi jääneet pariin kertaan. Eilen oli siis tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki ja keli oli aivan superi, sukset luisti liukkaasti ja 8 km:n matka taittui turhankin helposti, Jäi jopa olo, että olisi pitänyt hiihtää vähän edemmän.

Tänään oltiin siskon kanssa vanhempien luona ja päätettiin lähteä koko porukalla hiihtämään, koska kaikki ollaan niin eri tasoisia hiihtäjiä niin jokainen hiihti sitä vauhtia ja semmoisen matkan kuin halutti. Lähdin hiihtämään latua, jota en juurikaan ole aiemmin mennyt ja aina tuntui, että pitää katsoa vielä seuraavan mutkan taakse mitä siellä on. Lopulta tulin kyltille, joka kertoi lähtöpaikkaan olevan 8km ja siinä vaiheessa aattelin, että parempi kääntyä, että jaksan kotiin, Jaksoin kotiin, vaikka pitkältä tuntui matka takaisin. Ahneella oli kakkainen loppu, kun iski semmoinen huonovointisuus ja väsy tuosta 16 km taivalluksesta, olin ihan piipussa ja pakko oli saunan jälkeen nukkua päikkärit, että olo parani. Nyt on sitten kyllä vähän nuhainen olo ja kurkku karhea. Toivottavasti ei mitään tappotautia tule taas päälle ja pääsen vielä hiihtämään, hieman maltillisemmin jatkossa.