Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiski. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. helmikuuta 2015

Vuosi on mennyt


Miks kaikki kaunis katoaa?
rakkaat viedään meiltä liian aikaisin

en rauhaa sielulleni saa/
vaik sut sydänmeeni silloin hautasin

Dingo



Vuosi on mennyt todella nopeaa, silti on ihan kamala ikävä Hiskiä, edelleen. Jotenkin en vaan pääse yli enkä ympäri siitä, ettei Hiskiä enää ole. Tippa silmässä katson kuvia ja toivon, että saisin rapsuttaa vielä sen korvanjuuresta ja painaa pään se turkkia vasten. Vuosi sitten oli elämäni kamalin päivä, ei siihen voinut valmistautua millään lailla. Niin monta asiaa tekisin nyt toisin, jos saisin uuden mahdollisuuden. Maailman rakkain ja samalla myös erittäin haastava pallopää se oli, opetti mulle tosi paljon, itsestäni lähinnä. 
Ystäväni kirjoitti Hiskistä mulle niin kauniisti, joten kopioin sen tänne. 

"Onneksi meillä on ihanat muistot ja niitä on paljon  Mieleeni tulee Turun reissu jossa vallaton Hiski käyttäytyi kuin olisi aina asunut hotellissa ja kulkenut keskustassa, yhteiset treenit jossa aloitte onnistumaan ja treeneistä lähti kotiin iloinen omistaja ja väsynyt koira, patiokauden avaus (josta tuntuu olevan iäisyys!), Nevian&Hiskin yhteinen leikki kaupalla. Muistan myös kuinka onnellinen olit kun kummityttösi oli viettänyt viikonloppua luonasi ja Hiskillä&tytöllä oli ollut yhdessä kivaa. Hiski oli yllättävä persoona, monella tavalla. Koira jota ei voi kukaan unohtaa." Kiitos Asta näistä sanoista, niillä on isompi merkitys kuin arvaatkaan.

Vaikka Hiskistä irrottaminen on edelleen maailman kamalin asia, toi se jotain hyvääkin. Juuri puhuttiin ystäväni kanssa, että jos Hiski olisi täällä vielä, ei mulle olisi ikinä tullut Lenniä. Jotkut asiat on kai määrätty etukäteen menemään niin kuin ne menevät. Ystäväni sanoi, että tuntuu kuin Lenni olis ollut mulla aina. Niin minustakin tuntuu. Se on alusta asti ollut jotenkin tuttu ja omalta tuntuva. Ja Lennikin on ollut alusta asti kuin kotonaan täällä meillä, ehkä sekin tiesi jo hoitoon tullessaan, että tää on sen loppuelämän koti, vaikka me ihmiset ei sitä tiedetty. Lahjasta ja Lennistä on tullut semmoinen parivaljakko, ettei uskoisi, että nekin ovat tunteneet vasta vajaan vuoden. Niiden touhuja on ilo seurata.




lauantai 3. tammikuuta 2015

Unia



Tänään tuolla metsässä koirien kanssa käpsytellessä ja luonnon kauneutta ihastellessa tuli mieleen jo tähtien joukkoon siirtyneet rakkaat, rottikset Hiski, Pessi ja Rilla, kanit ja Tuulikki-hevonen.


Tajusin, etten ole ikinä nähnyt unta rottiksista sen jälkeen, kun niistä on joutunut luopumaan, ei hyviä eikä pahoja. Näen paljon unia, monenlaisia, usein hyvin epätodellisista tapahtumista. Todella harvoin unissani esiintyy eläimiä, eikä tosiaan ikinä näitä joista olen joutunut luopumaan ikuisiksi ajoiksi. Mistähän se johtuu? Hiskin viimeinen päivä ja se, että jouduin tekemään nopean päätöksen Hiskin kohtalosta oli mulle tosi traumaattinen kokemus, jota mietin lähes päivittäin edelleen. Siltikään tästä huolimatta se asia ei oo tullut mulle, ainakaan tietoisesti, uniin. Tuo on minusta tosi kummallista!


Kerran näin unta Victor-kanista, löysin sen muka siivotessa sängyn alta häkistään. Se oli ihan laiha, janoinen ja harmaa. Olin siis unessa muka unohtanut koko kanin olemassaolon ja jestas sitä syyllisyydentunnetta, kun tajusin, että olen laiminlyönyt täysin minusta riippuvaisen eläimen olemassaolon. Vielä herätessäkin oloni oli kamala, tuo on varmaan pahin painajaiseni. Tuohon uneen on varmasti vaikuttaneet lukuisat lehtijutut eläinsuojelurikoksista, jossa hylättyjä eläimiä löydetään hädintuskin elävänä, kun niiden omat ihmiset ovat laiminlyöneet jopa niiden perushoidon. Luultavasti myös jonkinlainen pelko oman elämänhallinan menettämisestä.
Kesällä näin unta hyvän ystäväni edesmenneestä isästä, menimme ystäväni, hänen äidin ja siskon kanssa katsomaan tätä isää ja hän asui puutalossa ihanan omenatarhan keskellä, hänellä vaikutti olevan kaikki hyvin.Unesta jäi hyvä, rauhallinen olo. Toivoisin näkeväni tuommoisia unia myös näistä nelijalkaisista rakkaistani, joita on niin kovin kamala ikävä.


Hiski-rakas tammikuussa 2013









maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ikävä

Päivittäin tulee tilanteita, joista Hiski tulee jotenkin mieleen. Ikävä on edelleen kova ja vaikka tiedän, ettei muita vaihtoehtoja enää ollut niin silti toivoo vieläkin kovasti, että asiat olisivat toisin ja Hiski olis täällä meidän kanssa. Kuvia oon katsellut ja voin katsoa, tilanteet jotka tulee mieleen on positiivisia ja välillä naurattaakin. Tosin lopuksi tulee aina itku.

Muistan, että Hiskillä oli jättimäinen pää, mutta en muista kuin iso se oli ja tää jotenkin vaivaa mua hirveästi. Haluaisin ottaa koko koiran halaukseen, rutistaa lujasti ja kertoa kuinka tärkeä se on tai oli mulle. Edelleen saatan sanoa, kun joku kysyy koirista, että mulla on rottis... eikä mulla ole, asia tulee joka kerta yhtä musertavana totuutena mieleen, Hiskiä ei olekaan enää.

Voi rakas... 'til we meet again.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hiski 12.9.2010-7.2.2014

7.2.2014 jouduin tekemään raskaan päätöksen Hiskin kohtalosta. 
Vaihtoehtoja ei valitettavasti ollut, Hiski lähti tähdeksi taivaalle ja minä jäin sitä tänne kaipaamaan. Monet itkut olen itkenyt ja monet tulen vielä itkemään.





Edellisenä yönä Hiski tuli mun viereen nukkumaan, ihan liki, pää samalle tyynylle ja hönkäili mun naamalle pitkän aikaaa. Se ei ollut tehnyt noin aikoihin. Ihan niin kuin se olisi aavistanut tulevan ja lohduttanut mua etukäteen omalla tavallaan rakastaen. Tuon muiston turvin mä jatkan eteenpäin, ilman rakasta Hippumiestäni 



Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä,
Jotta oppisin itse, mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan

Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka Tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Apulanta: Armo