Taas kerran voi vain olla onnellinen, että omat vanhemmat asuvat lähellä ja pyyteettömästi käyttävät koirat lenkillä, kun mulla on pitkä työpäivä. Ja silloin kun vanhemmat eivät ole maisemissa niin sisko auttaa. Koirien yksinhuoltajalle pitkät työpäivät olisi käytännössä mahdottomuus, jos ei tukijoukkoja olisi. Mullakin työmatkaa tulee sen verran pitkästi ja työ on luonteeltaan semmoista, ettei kesken päivän voi vaan lähteä kotiin pissattamaan koiria. On helpottavaa, kun tietää ettei karvakavereiden tarvi odottaa kintut ristissä kotona. Tietysti aina on huono omatunto, kun koirat joutuvat olemaan pitkään keskenään, mutta onneksi näitä ylipitkiä työpäiviä on todella harvakseltaan ja pääasiassa ne ovatkin normaalityöpäiviä lyhyempiä, kun osa-aikatyössä olen.
Edellisessä työpaikassa ei tätä ongelmaa ollut, kun koirat saattoi ottaa töihin matkaan ja siellä käyttää ulkona useammankin kerran päivässä, jos oli tarvista. Ripuloivan koiran ja pentujen kanssa tuo oli melkein kultaakin arvokkaampi asia. Hassua kuinka joitakin asioita arvostaa vasta kun ne menettää. Nykyisessä työssä koirien pito työpaikalla ei ole mahdollista.
Jollakin tavoin haluaisin vanhempiani kiittää tästä suuresta avusta, jonka heiltä saan. En vaan ole keksinyt vielä miten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti