Niin monesti tulee mieleen ajatuksia, jotka siinä vaiheessa haluaisin tänne blogiin kirjoittaa. Sitten kun alan blogia kirjoittamaan, en muista enää ainuttakaan noista ajatuksista.
Olen kauhulla seurannut tuntemani ihmisen elämänmittaista koirankierrätysprojektia. Kyseiseltä ihmiseltä tuntuu lähtevän koira aina n. vuoden ikäisenä joko monttuun tai uuteen kotiin. Syitä koirasta luopumiseen löytyy aina. Yleensä henkilöllä on jo uusi pentu samana iltana, kun edellinen on lähtenyt. En edes halua enää laskea, montako koiraa ko. ihmiseltä on viimeisen vuoden aikana lähtenyt. Onnekseni omat ystäväni kunnioittavat lemmikkejään, kuten minäkin ja heillä koirat ovat todellakin elämänmittaisissa kodeissa, vaikka niillä olisi puutteita luonteen, terveyden, ulkonäön tms puolesta.
Minulta kysyttiin vasta, milloin mulle tulee seuraava rottweiler. Vielä se minulle tulee, joskus tulevaisuudessa sitten. Kaksi koiraa on minulle resurssieni suhteen maksimi ja nyt minulla on kaksi koiraa. Ei tulisi mieleenikään luopua kummastakaan vain sen vuoksi, että haluan rottweilerin taloon. Toivon, että saan nauttia näistä kahdesta, Lahjasta ja Lennistä mahdollisimman pitkään. Lahja täyttää keväällä jo 8-vuotta, mutta toivon, että se on täällä ilahduttamassa minua persoonallaan vielä vuosia. Sen olen päättänyt, että niin kauan kuin Lahja on täällä ei sen tarvitse tuntea stressiä/painetta toisen koiran vuoksi. Rottikset ovat dominoivia ja Lahjan periksiantamaton luonne ei kestä sitä, vaikka näennäisesti Hiskillä ja Lahjalla oli ok välit Hiskin vielä eläessä, oli niillä kuitenkin aina vähän sähköä ilmassa ja muutos Lahjan käytöksessä oli niin huomattava Hiskin poistuttua, että en halua altistaa sitä samanlaiselle stressille uudestaan. En halua, että kukaan koirani tuntee painetta omassa kodissaan. En myöskään halua erotella koiria eri huoneisiin. Minä kyllä pärjään muutaman vuoden ilman rottistakin. Ja kyllä myönnän olevani tässä asiassa kukkahattutäti, jota monetkaan "tosiharrastajat" ei ymmärrä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti