Aatoksia

Laskin juuri, että neljän päivän päästä on eräänlainen käännekohta, kun Lahja on silloin iältään vanhempi kuin Pessi kuollessaan. Pessi oli 8 v. 6 kk 18 päivää, kun sen maallinen matka täällä päättyi kovasti pahentuneen nivelrikko-oireilun vuoksi. Pessi on ollut tähän asti mun koirallisen elämäni vanhimmaksi elänyt koira ja siksi onkin kamalaa, että sekin on kuollut ihan liian nuorena. Lahja "täyttää" siis 6.12. 8v 6kk ja 19 päivää ja ylittää siis tuon Pessin rajapyykin. Äsken käytiin 1,5 tunnin metsälenkki ja Lahja riemuitsi lumesta ja laukkaili koko matkan, otti hepuleita ja hyppien yritti varastaa mun lapasen, voisin siis kuvitella, että Lahja porskuttaa täällä meidän kanssa vielä pidemmän aikaa. On ihan parasta elää tuommoisen hyväkuntoisen koiran kanssa. Mummoksi en suostu Lahjaa vielä sanomaan, se on kertakaikkia liian hyväkuntoinen niin vanhentavaan nimitykseen.

Nämä kuvat ovat viime helmikuulta, kun en ole jaksanut niskaongelmien vuoksi kuljettaa kameraa lenkeillä.

Ehkä jopa surkuhupaisaa, että kaikista mun koirista juuri ranskanbulldoggi on tuossa iässä elossa ja parhaimmassa kunnossa. Niin kovasti mua varoiteltiin semmoista ottamasta, kun ne on niin sairaita ja lyhytikäisiä. Eihän tuo Lahjakaan nyt ihan täysin terveenä ole elänyt, selässä on kummallisen mallisia nikamia ja spondyloosi, joka onneksi tällä hetkellä oireeton, silmiin osuu välillä jotain aiheuttaen reiän. Siltikin sen elämä on ollut terveempää kuin rottweilerieni. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka olisi valmiita lopettamaan koko rodun, myös mun kaveripiirissäni. Tiedän, että rodulla on isoja ongelmia joihin on puututtava ja toivon, että rodusta löytyy jatkossa enenemissä määrin kasvattajia, jotka eivät sulje silmiään näiltä ongelmilta vaan taistelevat niitä vastaan. Tiedän myös, ettei Lahja ole kärsinyt elämässään. Se hengittää rotuisekseen erinomaisesti. Tiedän, että huonosti hengittävä koira ei laukkaisi metsässä 1,5 tuntia läkähtymättä. Sen sieraimet saisivat olla kyllä laajemmat, iän myötä, kun pää on kasvanut mittoihinsa se on alkanut tuhisemaan, mutta se ei röhise ei kuulosta siltä että tukehtuisi, se ei myöskään koskaan ole oksentanut leikkiessään. Se liikkuu edelleen paljon ja hyvin. Sillä ei ole ollut iho- tai mahaongelmia. Nirsous oli nuorena iso ongelma, mutta sekin on nykyään taakse jäänyttä elämää.

Minusta on ihanaa, että Lahja on saanut Lennistä mitä parhaimman ystävän itselleen. Oppinut väistämään tilanteissa, joissa se ennen on aina räjähtänyt. Kasvanut henkisesti ihan valtavasti Lennin tulon myötä, oppinut luottamaan ja käyttämään koiramaista elekieltä. 

Tällä hetkellä tuntuu, että Lahja tulee jäämään viimeseksi rotunsa edustajaksi minulla. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta pelkään etten yhtä hyväkuntoista ja tervettä ranskista tule saamaan enää. Toista samanlaista persoonaa en myöskään saa, enkä myöskään halua.