Ainakin tällä hetkellä. Ilmassa on jo selvä syksyn tuoksu ja illat on mukavan viileitä. Eilen illalla pakkasin kaksi iloista koiraa autoon ja ajelin vähän kauemmaksi metsään, pois tutuilta lenkkireiteiltämme. Voi sitä ilon päivää ja nauravia naamoja, kun tajusivat, että pääsevät revittelemään oikein kunnolla metsätielle. Lenni varsinkin juoksi niin lujaa kuin kintuistaan pääsi ja välillä irtosi vähän turhankin kauaksi.
Lenkin lopussa eräs vaalea labradorinnoutajaherra pulahti "sammakkolampeen" ja tuli sieltä hyvin mustana pois, joten kotimatkalla pysähdyttiin vielä Valkeisen koirarannalle uimareissulle ja säästin itseni koiranpesulta.
Tällä viikolla koirilla on ollut tosi tylsää, mulla on ollut pitkiä työpäiviä eikä oikein lenkkien lisäksi oo muuta jaksanut. Jospa vaikka viikonloppuna päästäis jo sinne jäljellekin :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uimahommia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uimahommia. Näytä kaikki tekstit
torstai 14. elokuuta 2014
lauantai 9. elokuuta 2014
Lenni ja Oskari uimassa
Lenni ja Annin Oskari-labbis kävi Oulujoella uimassa keskiviikkoiltana. Otin siellä myös kuvia pojista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)