Villasukkamummoilua

Mä oon kai tullut vanhaksi, kun odotan vaan aina sitä hetkeä, että pääsen sohvalle, laitan jonkin ohjelman pyörimään ja saan otan sukantekeleen käsiini. Ihanan FB:n Voihan villasukka-ryhmän ansiosta oon löytänyt toinen toistaan ihanampia malleja, joita on tietty pakko testata kaikkia. Ennen sain yhdet sukat valmiiksi ehkä kolmessa vuodessa, nyt oon neulonut tälle syksylle jo useamman parin. Tällä hetkellä on työn alla broken seed-sukat, malli josta en pitänyt yhtään alussa, siis ulkonäöstä. Edelleen hieman mietityttää, mutta kuitenkin positiivisempaan päin on mieli muuttumassa.

Näissä sukissa on Novitan 7-veljestä (luonnonvalkoinen) ja Dropsin Big Fabel Print (väri 672). Koko n. 41. 

Nallesta tehdyt junasukat eräälle pikkupojalle

Joulun odotusta

Kyllä! Minä odotan joulua!

Käsiini osui vasta eläkeläisille suunnattu joululehti, johon useat eläkeikäiset olivat kirjoittaneet lapsuuden jouluistaan. Mua tuppasi jo ärsyttämään, kun jokaisesta tekstistä kävi ilmi, että joulut silloin "ennenvanhaan" olivat aitoja eivätkä semmoisia kulutusjuhlia kuin nykyään ja kuinka nykyään ei arvosteta joulun tunnelmaa vaan pelkästään niitä lahjoja ja ostohysteriaa jne. Maailma muuttuu rakkaat vanhukset! En voi puhua kuin oman itseni puolesta, mutta kyllä se joulun tunnelma mulle muodostuu monista muistakin asioista kuin siitä rahan tuhlaamisesta. Minusta on toki ihana ostaa lahjoja, erityisen kiva on nähdä lahjan saajan ilme, kun hän avaa minun ostamani paketin. Varsinkin pikkuisten veljenpoikien iloa on ihana katsoa.

Minulle joulun tuovat, tuoksut,  kynttilät, joita yleensä alan polttamaan jo syksyllä, lumi ja pakkanen, aito kuusi koristeltuna, joulusauna, koko perhe ruokailemassa yhdessä, pieni nahistelu kuuluu toki aina jouluun myös. Myös joulukirkko ja kauneimmat joululaulut tuovat mulle sitä tunnelmaa. Aattona muistellaan poisnukkuneita läheisiä, ihmisiä ja eläimiä ja viedään kynttilät haudoille. Oulussa järjestetään Eläinten joulurauhan julistus yleensä viikko-pari ennen joulua ja se toimii myös tunnelman tuojana.

Tähän astiset jouluni olen aina viettänyt vanhempieni luona ja siksipä mm. kuusta ei ole tullut viime vuosina omaan kotiin hankittua, lähinnä tilanpuutteenkin vuoksi. Mutta muuten pyrin kotini siivoamaan joulukuntoon, laitan joulupöytäliinat ja koristeet tänne myös, koska ne tuovat sen joulun tänne kotiinkin.

Kyllä sitä tunnelmaa löytyy siis edelleen, jokaiselle se muodostuu eri asioista, vaikka päällepäin näkyy vaan se kuluttaminen.

Älä siirrä huomiselle sitä minkä voit tehdä jo tänään

Tuo lause pyörii mulla usein mielessä ja yritän sitä noudattaakin hyvin pitkälle, nimenomaan yritän. Mulla on paha tapa nimittäin siirtää tympeitä asioita tulevaisuuteen. Toki aina ei ole aikaa esim. alkaa siivoamaan kaappia kun se olisi aiheellista, mutta jos vaan aikaa on niin yritän tehdä mieleen juolahtavat asiat. Oon alkanut listata vihkoon TO DO-asioita, että saisin niitä paremmin tehtyä.

No eilen päivällä aurinko paistoi tosi kauniisti ja maa ja puskat pakkasen vuoksi kauniisti kuurassa, valo oli jotenkin tosi erikoinen ja oikein houkutteli ulos kameran kanssa. Hetken jo mietin, että jään sisälle ja otan kuvia vaikka huomenna (siis tänään), kun on niin kamala flunssa, huono olo ja palelikin. Mutta raahauduin kuitenkin ulos koirien ja kameran kanssa ja onneksi raahauduin, kun tänään herätessä maa oli valkea ja vettä satoi eli samanlaista tilaisuutta ei olisi enää tullut.

Oon huomannut, että tosi usein Lennistä tulee otettua juoksukuvia, koska se koira on aina liikkeessä. Nyt kun olin itse aikalailla paikoillani eikä liikuttu minnekään niin sain siitä vähän pääkuviakin otettua, on sillä kaunis pää ja ihana ilme <3 Lahja ei ollut tällä kertaa ollenkaan kuvaus tuulella, se ei halunnut pysyä paikoillaan, karkasi aina mun luokse hymy pyllyssä ja teki tuhmuuksia. Tässä muutama kuva eiliseltä. 

Lahjan kanssa käytiin keskiviikkona Riitta-Liisan (meidän vakkarilääkäri). Lahjalla on haava sarveiskalvolla vasemmassa silmässä ja myös pigmenttikertymää, joka on kuulemma tyypillistä "mulkosilmäkoirilla", erityisen tyypillistä mopseilla. Oikeassa korvan suu aukolla sillä on tulehdus ja siihenkin saatiin sitten canofitet. Huoh, niin terve kuin Lahja onkin ollut niin tänä vuonna se on sitten sairastanut koko elämänsä edestä, jospa se tästä vielä helpottaisi taas. Koputan puuta, Lennin kanssa ei ole vielä tarvinnut käydä kertaakaan lääkärissä. Lenni on ollut meidän perheenjäsenenä muuten nyt jo puoli vuotta! Time flies when you're in a good company!

Heppahommia

Ai niin, mä en oo muistanut kertoa, että pääsin ekaa kertaa pariin vuoteen hevosen selkään. Olin onnesta soikeana, kun saatiin vanhojen tallikamujen kanssa maastoilu sovittua. Ratsastin suurella kimotammalla, joka oli oikein mukava kaikissa askellajeissa. Pikku pätkä päästeltiin laukatenkin :)

Patikointia

Nyt ollaan kyllä patikoitu oikein urakalla koirien kanssa. Johtuu varmaan siitä, että vaihteeksi on nämä omat lenkkireitit alkaneet kyllästyttää todenteolla.

Viime viikolla käytiin ma-iltana citylenkki Annin ja koirien kanssa. Oli ihanan vilpoisa ilma käppäillä Oulun keskustan ympäri; Myllytullista Ainolanpuiston läpi Linnasaareen, josta Raatinsaaren kautta Pikisaareen, Torinrannasta Heinäpäähän päin, josta Etu- ja Taka-Lyötyn läpi Karjasillalle ja sieltä Raksilan läpi keskustaan. Reissuun meni aikaa pari tuntia, vaikka käveltiin melko reippaasti. Koirat oli kyllä aika väsyjä tuon reissun jälkeen. Monesti remmilenkki uusissa ympyröissä on henkisesti rankempi kuin irtolenkki tutussa ympäristössä.

Näin loistavaa sakkia meillä oli citylenkillä.

Keskiviikkona käytiin Inkun kanssa Pilpasuolla. Inkun uuden airiksen, Mortin ja Lennin tutustuminen meni hienosti. Hyvin toisistaa välinpitämättömiä nämä kaksi samanikäistä urosta oli. Lenni ei ollut ollenkaan kuvauksellisella tuulella, kameran tarkennuksessa oli ongelmaa. Mortista tuli otettua kuvia enemmän.

No sunnuntaina meillä oli perinteinen sisarusten ulkoilu. Tähän asti ollaan aina lenkkeilty Pilpasuon laavulle, mutta nyt päätettiin rikkoa rajoja ja lähdettiin testaamaan Kalimeenpolku. Siellä olikin kivat maisemat ja mukava reilun 5 km:n lenkki. Aika paljon tuli ihmisiä vastaan, joten koirat sai olla paljon remmissä, mutta pääsi ne vapaanakin juoksemaan. Tuo oli kyllä mukava lenkkireitti, jonne pitää mennä uudestaankin.

Täältä me tullaan

Lahjaa hirvitti kosken yli menevän kosken ylitys, lopulta uskalsi yli ihan Päivin jaloissa kiinni. Tässä kuvassa pokka petti keskellä siltaa ja palasi kiireesti takaisin.

Sisarukset 7 vuotta ja 4 kk

Eilen aamulla heräsin migreenin jyskytykseen, olo oli kamala. Mietin, etten jaksa lähteä kauas, mutta kuinkas kävikään. Kun sain ruokaa mahaan niin olo alkoi vähän helpottaa ja pakkasin koirat autoon ja suuntasin taas Pilpasuota kohti. En ole koskaan kiertänyt Pilpasuon luontopolkua, aina vaan haaveillut siitä. Nyt otin vapaapäivän tavoitteeksi viettää useamman tunnin ulkona ja lähdin kiertämään luontopolun. Luontopolku on pituudeltaan 7 km, mutta jätin auton eri paikkaan ja kävelin ekat 1,5 km Tervareittiä pitkin ja takaisin tullessa tietysti samat, joten yhteensä 10 kilsaa tuli käppäiltyä. Aikaa meni nelisen tuntia, johon sisältyi valokuvausta, marjastajien kanssa jutustelua ja "pakollinen" evästauko.

Koirat (ja emäntä) on kyllä nautiskelleet, juoksivat pitkospuita pitkin minkä kintuistaan pääsivät. Ihan kommelluksitta ei olla reissuilta selvitty. Kalimeella alkumatkasta Lahja yritti mennä juomaan ojasta ja tipahti sinne kokonaan uppeluksiin. Uimalla pääsi rantaan, mutta sen verran jyrkät laidat oli, ettei ylös sieltä päässyt vaan piti käydä avittamassa. Oja oli melko mutainen, joten Pöntinen oli ihan semmoinen pippuri-suola-snautserin värinen loppumatkan. Sunnuntaina Pilpasuon reissulla Lennille kävi sama homma ja se tipahti todella jyrkkä- ja korkeareunaiseen ojaan, jossa oli vettä niin paljon, että se joutui uimaan. Meinasi jo hätä iskeä emännällekin, kun ei poika meinannut päästä ojasta pois, mutta onneksi löytyi loivempi reitti ojasta pois. En tiedä johtuiko tuosta tippumisesta vai ylipäänsä rasituksesta, että illalla Lenska ontui oikeaa etujalkaa (yllättäin tää mun kirous taas koirien oikean etujalan kanssa) melko pahasti. Annoin sille yöksi kipulääkettä ja tänään iltapäivällä liikkui jo ihan normaalisti.

Rakkautta on...

Se tunne, kun istut sohvalla ja koira tulee nukkumaan sun varpaiden päälle lattialle siis niin liki, kuin vain pääsee. Varsinkin, kun kyseessä on Lenni, "uusi" koira, joka ei oo pennusta asti täällä ollut. Kai tuo on sen merkki, että se on kotiutunut. Vaikka, ei tuo oo kyllä ikinä täällä ollutkaan kuin olis vaan kylässä ettei niitä kotiutumisen merkkejä oo kyllä tarvinnut hakea :D.

Mejäilyä - Lenni on niin mahetsu!!!

Torstaina huomasin Facebookissa ilmoituksen, että meidän oman rottisalaosaston (www.sryps.com) mejä-kokeessa viikonloppuna olisi yksi paikka vapaana. Jotenkin vaan tuntui, että tuotahan vois kokeilla, kun se mejäkurssin jälki meni niin hyvin.... :D. Sen verran kuitenkin jännitti, että halusin kokeilla yhden jäljen ja varmistin sitten vasta tulomme.

Siispä tuumasta toimeen, to-iltana sulatin pakkasesta löytyneet veret, kaappasin koirat autoon, kävin Kärkkäiseltä ostamassa merkkausnauhaa ja sitten suunnistin Sanginjoelle metsään. Olin juuri aloittamassa verettämisen, kun autolta alkoi kuulua TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT-TÖ-TÖ-TÖ-TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖTTTTT. Minä tietty juoksujalkaa autolle katsomaan mikä siellä on hätänä, Pöntinen siellä vaan ilmaisi tyytymättömyyttään autoon jäämisestä. No, siispä takaisin verettämään, eka suoran n. 200 m, toinen n.150 metriä, kun vastaan tuli niin leveä ja vetinen oja, etten viitsinyt mennä yli ja kolmas n. 200 metriä eli  kokonaisuudessaan jäljellä mittaa n. puolet siitä mitä koejälki. Aloitin veretyksen n. klo 21 ja jälki ajettiin seuraavana päivänä 13.30 eli jälki oli ajaessa n. 16 tuntia vanha.

Lenni ajoi jäljen ihan ok, merkkasi makuut ja kaadon. Sorkkaahan mulla ei itsellä oo sinne laittaa, joten ruokakuppi sai toimia kaatona. Aiemmin oli kuitenkin testattu jo Lennin reaktio sorkkaan, joten tiesin että se ei tule olemaan ongelma. Siispä ei muuta kuin tuumasta toimeen ja Aulille viestiä, että kokeeseen tullaan. Hui!

Tuo mejä-maailma on tällaiselle pk-lajeihin ja -kokeisiin tottuneelle hmmm, mielenkiintoinen. Kokeessa tarjotaan ruuat jäljentekijöille, koepäivänä lämmitetään sauna jne...
Lauantaina kokoonnuttiin puoliltapäivin jälkien veretykseen. Jokainen sai parin ja jokainen pari teki kaksi jälkeä. Toinen merkkasi ja toinen veretti. Kompassin käyttö opetettiin myös. Minun parini oli kokenut mejäiliä, ainakin minua kokeneempi, joten opin häneltä paljon koejäljen teosta. Eniten koko viikonlopun aikana mua ei suinkaan jännittänyt miten Lennin jälki menee vaan se, että mun täytyy opastaa itse tekemäni jälki. Olin täysin varma, että eksytään!

Sunnuntaina pitikin nousta sitten ennen sianpieremää kokeeseen. Onneksi mulla oli se opastus ekana ja se meni varsin hyvin. Mäyristyttö jäljesti upeasti vaikeakulkuisessa maastossa ja selvitti tiensä sorkalle saakka pistein 45, AVO1-tulos. Lennin jälki meni erikoisesti, hyvin se jäljesti, aina välillä. Kävi myös uimassa, leikki kepillä ja piehtaroi sammalmättäällä. Kaikki makuut se kuitenkin ilmaisi ja kaadon löysi, sorkasta oli erittäin innostunut. Vaikka toisin luulin, hyvin se meni meidän eka koe ikinä, Lenni tienasi 41 p. ja sai ykköstuloksen avoimesta luokasta. Tätä harrastusta jatketaan, vaikka tarkoitus onkin suunnata pk-puolelle tulevaisuudessa :)