Suuri peittosota

Ostin joulun jälkeen itselleni uuden täkin. Vanhan ja virttyneen untuvatäkin nakkasin viime keväänä roskiin ja sen jälkeen nukuin yli puoli vuotta vanhan vieraspeitteen alla, joka oli ihan liian kapea ja ihan liian ohut ja ihan liian kaikkea muuta kuin mukava, joten joulun jälkeisistä alennuksista ostin uuden ihanan paksun, pehmeän ja lämpimän täkin, jonka alla näkee vaan hyviä unia. Täkki on siis ihana, tykkään siitä paljon ja niin tykkää Lahjakin! Sen mielestä täkin päällä on ehkä maailman paras nukkua. Viime yönä keskusteltiin Lahjan kanssa kertaalleen, että se voisi nukkua ihan vaan siinä patjan päällä eikä täkin päällä ja että, jos patja ei kelpaa niin voi mennä lattiallekin. Aamulla heräsin niin, että mulla oli peittoa vaan pieni kaistale ja Pöntinen retkotti keskellä täkkiä.Argh!

Auringonsäteet kutittelee

Aivan ihana auringonpaiste herätteli mut tähän päivään ja lähdettiin melkein heti koirien kanssa lenkille. Eka kertaa kuukausiin tuli olo, että otanpa kameran matkaan. No kuvattavathan riemuitsi kantohangesta ja vapauden riemusta ei suinkaan juoksemalla, vaan piehtaroimalla. Olisko ne auringonsäteet hieman kutitelleet, kun niin kovasti piti kummankin hinkata.

Voiko olla enää nautinnollisemman näköistä?

Molemmilla koirilla on karvanvaihto päällä ja pesin ne toissailtana, siinä taitaa olla ne todelliset syyt piehtaroinnin riemulle. Puhtaat koirat on ihanan tuoksuisia ja tuntuisia, miksi sitä pesemistä tulee silti aina siirrettyä eteenpäin?

Kuinka helppoa se taas olikaan

Olin alkuvuoden kuusi ensimmäistä viikkoa ns. superdieetillä, ihan täysin en ko. dieetin ruokaohjeita noudattanut, mutta lähes kuitenkin. Söin säännöllisesti 6 kertaa päivässä, paljon kasviksia ja puhdasta ruokaa, en syönyt sokeria omassa arjessani (ainoastaan kylässä saatoin ottaa kahvipöydässä jotain) , tein eväät töihin jne... paino tippui 6 kg ja olo oli energinen ja hyvä. Tuntui hyvältä katsoa peiliin ja mahtua vaatteisiin, painan vähemmän kuin vuosiin.

Kun se 6 viikkoa oli ohi mun pää antoi luvan alkaa taas lipsumaan ja pikkuhiljaa huomaan valuneeni taas siihen entiseen elämääni, epäsäännöllisiin ruokailuihin, aterian korvaamiseen, suklaapatukoihin ja karkkipusseihin ja roskaruokaan. Argh! Olo ei todellakaan ole hyvä, puhti on poissa, väsyttää, maha murahtelee epätyytyväisenä ja iho on huonossa kunnossa, tässä pitäisi olla jo ihan riittävästi syitä lopettaa tämä "huono elämä". Joka päivä päätän, että huomenna taas alkaa tsemppaus, mutta ei vielä en ole sitä saanut toteutettua. Mihinkään superdieetille mulla ei tarvis välttämättä enää alkaa. Ylipainoa toki on vielä, mutta uskon, että painokin tippuisi pikkuhiljaa ihan sillä säännöllisellä ateriarytmillä ja sokerittomuudella. Miksi se on silti niin hankala ottaa käytäntöön? Missä on se itsekuri, joka mulla oli koko alkuvuoden, mihin se taas hävisi?

Motivaatiokuva, näyttää hyvältä ja tähän pitäisi pyrkiä

Tänään sain töissä uudet työhousut, sopivat jalkaan, mutta lihomisen varaa niissä ei ole juurikaan...olisko siinä riittävä motivaattori taas saamaan mun elämän raiteilleen ja jättämään ne suklaapatukat ja muut kaupan hyllylle?

Akvaarioprojekti

Mulla on ollut akvaario reilut n. 10 vuotta. Alussa pikkuinen 63 litrainen, välillä 450 litrainen ja tällä hetkellä 96 litrainen. Vaikka isot altaat ovatkin hienoja ja helppohoitoisia niin jotenkin mulle sopii hyvin tuo 96 litran allas oikein hyvin.

Akvaarioharrastus on semmoista, että välillä on pitkiä passiivisia kausia, jolloin hoidetaan vain pakolliset ruokinnat ja vedenvaihdot, mutta muuten ei altaalle jaksa paljon ajatusta vaivata. Mulla on ollut pitkään tämmöinen vaihe, mutta nyt sisustusvimman myötä on iskenyt myös akvaarion uudelleen sisustusvimma. Olemme nyt parin taitavan akvaarioammattilaisen kanssa suunnitelleet muutosta altaalleni ja en malta odottaa, että suunnitelmat toteutuvat. Päivitän muutosta tänne sitä mukaa, kun jotain tapahtuu.

Lähtötilanne 

Tällä hetkellä altaassa asustavat
- 9 mustaneontetraa
- 4 kiilakylkeä
- 2 kyrmynuoliaista 

- 1 palettikala
- 1 albiinomonninen ja
- 1 albiinopartamonni "Risto"

Näistä kiilakyljet ja albiinomonninen muuttavat muualle muutoksen aikana.

Palettikala - Pelvicachromis pulcher, naaras

Synttärisankari

Tänään on juhlittu Lennin 4-vuotissynttäreitä lähinnä ulkoillen. Päivällä pitkä metsälenkki molempien koirien kanssa ja nyt illalla vähän lyhyempi metsälenkki Lennin kanssa kahdestaan. Pitäisi ehdottomasti käydä useammin Lennin kanssa kahdestaan lenkillä, nyt ensimmäisen kilometrin ajan Lenni kääntyi vähän väliä katsomaan tulosuuntaan, tuleeko se Pöntinen perässä vai mihin se jäi. Ei kai hömppä tajunnut, että Pönde jäi kotiin nukkumaan. Hassu! Pönden kanssa saatiin aiemmin illalla autokyyti kauppaan ja sitten käveltiin yhdesssä kaupasta kotiin, joten ilman iltalenkkiä ei Pöntinenkään jäänyt. Kauppareissun ajan Pöntinen odotti siskoni autossa, ikinä en uskaltaisi jättää koiriani kaupan eteen odottamaan, niin paljon kuulee juttuja kaupan edestä kadonneista koirista.

Lenni sai synttärilahjansa oikeastaan jo eilen, superihanan (Lennin mielestä) vihreän Kong Wubba-pupun. Se on ollutkin hyvin tärkeästi mukana elämässä siitä asti. Välillä hieman kateellinen rouva Pöntinen varastaa sen, mutta positiivista on, että lelu on edelleen ehjä.

Siskoni käväisi päivällä synttärisankaria hoitamassa ja toi nameja lahjaksi ja Lenskan synttärien ja Runebergin päivän kunniaksi söimme Runebergin tortut, vaikka sitä sokeria välttelenkin niin tuon olin itselleni luvannut. Nyt voi taas jatkaa ilman sokeriherkkuja hyvillä mielin. Kotiin jaettavassa Postinen-lehdykässä oli muuten ohje sokerittomaan ja gluteenittomaan Runeberg-raakatorttuun. Leikkasin ohjeen talteen, täytyy joskus kokeilla minkälainen makuelämys se on.

Ai niin, eilen käytiin Muskettikoirassa ja koirat pääsi vaa'alle: Lenni 33,8 kg ja Lahja 11,7 kg. Lahja on siis laihtunut yli puoli kiloa, jes :)

Aurinko näyttäytyy

 Kevät lähestyy ja aurinko näyttäytyy. On ihan käsittämätöntä minkälaisen energian aurinko antaa ulkoiluun, sitähän jaksaa melkein mitä vaan. Eilen siskoni toivoi minusta ja koirista seuraa kävelylenkille ja koska omat kulmat alkaa aina aika-ajoin kyllästyttää, päätimme ajella hieman kauemmaksi, Hietasaaren maisemiin.Vajaa pari tuntia kierrettiin Hietasaaren ja Toppilansaaren kävelyreittejä, samalla ihasteltiin luontoa ja vanhoja puutaloja. Koirilla oli virtaa tassuissa ja molemmat vetivät meidät aika reippaaseen kävelyvauhtiin, loppumatkasta jalat alkoi olla melko hyytelöä, myös koirilla.

Ystäväkuvia

Kuun vaihde, metsälenkki Pilpasuon poluilla. Harmaana alkanut keli muuttui lenkin lopussa auringon pilkistelyksi pilvien raosta. 

Muutama vuosi taaksepäin harmittelin, kun olin itse aina kameran takana ja minusta ja koirista ei juurikaan ollut yhteiskuvia, nyt tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin. Omaa kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua ja onni on ystävä, joka osaa käyttää kameraa ja tykkää kuvata. Tässä muutamia tunnelmapaloja. Erityisesti nuo kehyskuvat on mun mieleen, niistä tuli aivan huippuja. Kiitos Anni P. kuvista!