Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.
lauantai 18. kesäkuuta 2016
Puuron porinaa
Ihminen kehittyy ja aikuistuu, makuaistimukset muuttuvat. Asiat, joita ei ole voinut sietää saattavatkin yhtäkkiä muuttua siedettäviksi. Asiat, joista on aina sanonut ja ajatellut "ei ikinä" muuttuvat "ehkä sittenkin"- ja "kyllä kiitos"-asioiksi. Minulle ihan perus veteen keitetty puuro on tämmöinen. Vielä reilu vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni puuroa aamupalaksi tai ylipäänsä miksikään ateriaksi, hyi ja yöks. Nuorempana manna- ja riisipuuro kyllä menivät, mutta kaikki muut puurot jäivät syömättä. Nykyään keitän itselleni monesti aamupalaksi kaurapuuron ja yllätän edelleen itseni sillä, että puurohan on hyvää. Alussa totuttelu vaati kyllä mehukeittoa reilusti sinne sekaan, mutta nykyään riittää jo pelkät pakastemustikat.
Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.
Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.
torstai 2. kesäkuuta 2016
Vierivä kivi ei sammaloidu
Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.
Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.
Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.
Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).
Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.
Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!
Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.
Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.
Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).
Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Hauskaa Vappua!
Vappuaaton illan olin töissä, mutta vappupäivän vapaalla ja ehdin heittäytymään vapputunnelmaan. Päivällä ystävän luona vappubrunssilla. Mukavan kokoisella porukalla grillattiin ja syötiin mahat pullolleen. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään päivä tietysti käyntiin lähtenyt, heräsin liian myöhään, unohdin illalla grillattavani töihin ja tietysti jouduin ne vielä hakemaan ennen kuin pääsin grillausmeininkeihin mukaan. Onneksi loistavat vappusäät nostivat tunnelman kattoon, vaikka pinna meinasikin aamusta olla kireällä.
koko perheen voimin vappuajelulla
Kotiuduttuani pakkasin vielä koirat autoon ja lähdettiin citylenkkeilemään Ainolanpuistoon. Paljon oli pieniä ja isoja ihmisiä vapputunnelmissa, myös koiria. Alkupöhinöiden ja menohalujen jälkeen mun koiruudet asettuivat ja kulkivat varsin nätisti puiston ympäri. Vaikkei lenkki pitkä ollutkaan niin henkisesti koirille aika rankka, molemmat oli ihan puhki kun palattiin takaisin autolle.
Lahja aloitti eilen parvekekauden ja tänäänkin aamulla heti herättyään tietysti vaati päästä taas parvekkeelle auringonottoon. Auringonottoa jatkettiin sitten iltapäivällä mun vanhempien pihalla, jossa koirat sai kurvailla useamman tunnin ajan.
Kaksi vuotta sitten Lenni muutti meille. Alkuajan koirien välisistä jännittelyistä ja varautuneisuudesta ollaan päästy jo näin rohkeisiin tunnelmiin, että Lenska uskaltaa repiä verkkopalloa Lahjan kanssa eikä Lahjakaan nosta kierroksia kaakkoon tilanteesta. Kuten Lennin entiselle omistajalle sanoin ja täällä blogissakin olen tainnut joskus mainita, on ollut hienoa seurata näiden kahden koiran suhteen kehittymistä. Ovat kuin paita ja peppu nykyään.
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Ai niin, se Lennin nielemä kintas...
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Jei, me treenataan!!! Uuden treenipalkan kokeilua.
Yhteistyössä Eläintarvike Muskettikoiran kanssa.
Tänään vierailtiin vaihteeksi vakkarikaupassamme Eläintarvike Muskettikoirassa. Molemmat koirat kävivät punnituksella, Lahja 11,6kg ja Lenni 35,6kg (lihonnut ryökäle!). Saimme testiin uutta "koiranmakkaraa", jota piti heti käydä testaamassa jälkipellolla ja jälkikausikin tuli siis korkattua samalla kertaan.

Kuva kaapattu valmistajan sivulta
Naturis Long-life Fresh Meat-pötköt ovat tyhjiöpakattua höyrytettyä lihaa. Sen säilyvyys on pitkä, avaamattomana pötkö säilyy huoneenlämmössä lähes vuoden ja avattunakin jääkaapissa 5 päivää. Sen vuoksi pötkö on siis erinomainen matkaruoka/hätävararuoka raakaravinnolla olevalle koiralle. Pötköissä käytettävä liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Makuvaihtoehtoja on useampi; Kana, Kalkkuna, Kana-Lohi ja Kana-Nauta. Me saimme kokeeksi kalkkunapötkön.
Tuoteseloste on erinomainen: Tuore kalkkuna 96,5%, perunatärkkelys 2,5% , merilevä 1% ei siis mitään tyypillistä vetistä koiranmakkaraa, jossa lukisi "saattaa sisältää lihaa ja sisäelimiä" vaan ihan oikeasti kunnon tavaraa.
Jälkipalkkana Naturis toimi hienosti. Koostumus on mukavan tiivis ja kuivahko, sitä oli helppo käsitellä ja leikata jopa ilman leikkuulautaa. Palkoista saa siis itse leikattua niin pieniä tai isoja kuin tarvitsee, mikä on mielestäni kyllä iso plussa. Missään vaiheessa palaset ei hajonneet käsissä tai tarttuneet käsiin. Makkara ei myöskään haise (ainakaan ihmisnenään) mitenkään voimakkaasti ja värikin on sopivan maastoutuva, ettei ainakaan Lenni ruvennut jäljestämään katseella vaan joutui ihan oikeasti käyttämään nenää ja etsimään palkkansa. Tuntui myös maistuvan koirille erittäin hyvin. Lenni jäljellä jopa sylki suustaan vahingossa sinne kulkeutuneita jäniksenpapanoita, kun tiesi edessä olevan tarjolla paljon parempaa. (Papanat on normaalisti Lennin suurta herkkua!) Pötköt ovat kooltaan 650g ja meillä ainakin riittoisuus oli hyvä. Lennin jäljen mitta oli n. 500 askelta, palkkaa lähes joka askeleella ja välillä kekoja. Lennin jälkeen sain tuhlattua alle puolikkaan pötkön, vaikkeivat palaset olleet edes mitään pieniä.
Jälkipalkaksi pötkö passasi hyvin ja uskoisin, että myös tottispalkkana toimivan loistavasti nimenomaan tuon maistuvuuden, riittoisuuden ja hyvän käsiteltävyyden vuoksi. Lisäksi erittäin positiivinen huomio omalta kohdalta, ettei mun kädet alkaneet kutista. Yleensä, kun käsittelen mitä tahansa eineslihapullia, koiranmakkaraa tai purkkiruokia paljain käsin mun kädet alkaa kutisemaan. Tästä ei alkanut :).
Lennin jälki oli alussa melkoista vouhotusta ja rynnimisyritystä, mutta loppua kohti se rauhoittui kovasti ja jäljesti erittäin hyvin ja tarkasti. Jälki oli malliltaan laatikko ja palkkaa oli lähes joka askeleella, välillä kasoja, jotta Lenska sai rauhoittua hetkeksi syömään.
Lahjakin pääsi jäljelle <3
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Kun inspiraatio iskee...
...voi kokeilevasta keittiöstä valmistua teeleipiä vaikka keskellä yötä.
Törmäsin surffaillessani Uusi Kuu by Emilia -blogissa herkullisien teeleipien ohjeeseen. Viimeksi olen teeleipiä syönyt/tehnyt ehkä ollessani itse yläasteella. Siellähän niitä on köksän tunnilla tapana tehdä. Kun näin ohjeen alkoi ihan hirveästi tehdä mieli teeleipiä ja pakkohan niitä oli kokeilla, heti tietysti huolimatta siitä mitä kello jo kävi.
Miksi ihmeessä en ole tehnyt näitä aiemmin? Kaikki raaka-aineet löytyivät jopa minun suppeasta ruokatarvikevalikoimasta ja aikaa teeleipien valmistukseen meni ehkä 20 minuuttia. Samalla sain hyödynnettyä juuston lopun ja kylläpä teeleivät maistuivatkin hyviltä heti tuoreeltaan. Nam!

Mitä tehdä turhille mukeille?
Tänään auringonpistoksen tai jonkun mielenhäiriön seurauksena päädyin siivoamaan keittiötä. Pesin käsin(!!!) kaikki ruokailuvälineeni, kauhat, veitset, vispilät yms sekä putsasin ja järjestin laatikot. Homma, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta sitä on vaan tullut siirrettyä ja siirrettyä. Homma lähti lapasesta, kun otin astianpesukoneesta taas "puhtaita" likaisia lusikoita. Jostain syystä mun astianpesukone jättää lusikat likaisiksi. Jostain syystä pesen ne kuitenkin aina koneessa, vaikka yleensä joudun pesemään ne vielä uudestaa käsin. Mitä tämä minusta kertookaan? Laiska ja tyhmä :D
Huomenna ajattelin siivota keittiön ison kaapin ja siirtää astiat sinne. MUTTA mulla on mukiongelma. Mulle on kertynyt ihan järjettömät määrät mukeja, lahjaksi saatuja ja itse ostettuja. Ystäväni sanoikin kerran voivansa perustella omia mukihankintojaan sillä, että mulla niitä on jokatapauksessa enemmän :D. Aika hyvin nykyään hallitsen tätä mukien keräilyongelmaa, eikä mukien määrä ole aikoihin juurikaan lisääntynyt. Osasta haluaisin jopa eroon ja nimenomaan kokonaan eroon. En näe mitään järkeä siinä, että keräisin mukit pahvilaatikkoon ja roudaisin varastoon, Jos en nytkään ole niitä vuosiin käyttänyt niin tuskin tulee käytettyä tulevaisuudessakaan. En myöskään halua laittaa niitä roskiin, koska osa on käyttämättömiä tai lähes käyttämättömiä ja hyväkuntoisia. Ostaako kukaan vanhoja mukeja? Missä niitä voisi myydä, kun en ole FB:ssä? Onko järkeä raahata kirpparille isoa mukikokoelmaa, kun nämä poistoon joutuvat ei tosiaankaan ole mitään designmukeja tai keräilymukeja vaan sekalainen kokoelma erilaisia?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)