Mä kirjoittelen tätä blogia lähinnä itseni vuoksi, että tulee jollain lailla edes pidettyä kirjaa mitä on tehty koirien kanssa, vaikka viime aikoina ne tekemiset on olleet aika harvassa ja harvakseltaan tänne mitään edes päivitän. Jonkun verran tätä käy lukemassa muutkin kuin minä. Musta on hauskaa seurata millä hakusanoilla meidän blogiin on päädytty.
Tässäpä on muuten melko mielenkiintoinen lista:
-huppaluurat.blogspot.com
-discuspondylitis koirat
-hiskin blogi
-iso posliinikukka
-kevät kukkasia
-koiran nestepatit
-tupperwaren pursotin
Tuo viimeisin on minusta kyllä hauskin, kun hakija on löytänyt vain ilahtuneen kertomuksen siitä, kuinka minä (varsinainen kodinhengetär) olen pursottanut sillä jäljelle palkaksi tehosekoittimella sileäksi vedettyä purkkiruokaa :D
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Aatoksia
Laskin juuri, että neljän päivän päästä on eräänlainen käännekohta, kun Lahja on silloin iältään vanhempi kuin Pessi kuollessaan. Pessi oli 8 v. 6 kk 18 päivää, kun sen maallinen matka täällä päättyi kovasti pahentuneen nivelrikko-oireilun vuoksi. Pessi on ollut tähän asti mun koirallisen elämäni vanhimmaksi elänyt koira ja siksi onkin kamalaa, että sekin on kuollut ihan liian nuorena. Lahja "täyttää" siis 6.12. 8v 6kk ja 19 päivää ja ylittää siis tuon Pessin rajapyykin. Äsken käytiin 1,5 tunnin metsälenkki ja Lahja riemuitsi lumesta ja laukkaili koko matkan, otti hepuleita ja hyppien yritti varastaa mun lapasen, voisin siis kuvitella, että Lahja porskuttaa täällä meidän kanssa vielä pidemmän aikaa. On ihan parasta elää tuommoisen hyväkuntoisen koiran kanssa. Mummoksi en suostu Lahjaa vielä sanomaan, se on kertakaikkia liian hyväkuntoinen niin vanhentavaan nimitykseen.
Ehkä jopa surkuhupaisaa, että kaikista mun koirista juuri ranskanbulldoggi on tuossa iässä elossa ja parhaimmassa kunnossa. Niin kovasti mua varoiteltiin semmoista ottamasta, kun ne on niin sairaita ja lyhytikäisiä. Eihän tuo Lahjakaan nyt ihan täysin terveenä ole elänyt, selässä on kummallisen mallisia nikamia ja spondyloosi, joka onneksi tällä hetkellä oireeton, silmiin osuu välillä jotain aiheuttaen reiän. Siltikin sen elämä on ollut terveempää kuin rottweilerieni. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka olisi valmiita lopettamaan koko rodun, myös mun kaveripiirissäni. Tiedän, että rodulla on isoja ongelmia joihin on puututtava ja toivon, että rodusta löytyy jatkossa enenemissä määrin kasvattajia, jotka eivät sulje silmiään näiltä ongelmilta vaan taistelevat niitä vastaan. Tiedän myös, ettei Lahja ole kärsinyt elämässään. Se hengittää rotuisekseen erinomaisesti. Tiedän, että huonosti hengittävä koira ei laukkaisi metsässä 1,5 tuntia läkähtymättä. Sen sieraimet saisivat olla kyllä laajemmat, iän myötä, kun pää on kasvanut mittoihinsa se on alkanut tuhisemaan, mutta se ei röhise ei kuulosta siltä että tukehtuisi, se ei myöskään koskaan ole oksentanut leikkiessään. Se liikkuu edelleen paljon ja hyvin. Sillä ei ole ollut iho- tai mahaongelmia. Nirsous oli nuorena iso ongelma, mutta sekin on nykyään taakse jäänyttä elämää.
Nämä kuvat ovat viime helmikuulta, kun en ole jaksanut niskaongelmien vuoksi kuljettaa kameraa lenkeillä.
Ehkä jopa surkuhupaisaa, että kaikista mun koirista juuri ranskanbulldoggi on tuossa iässä elossa ja parhaimmassa kunnossa. Niin kovasti mua varoiteltiin semmoista ottamasta, kun ne on niin sairaita ja lyhytikäisiä. Eihän tuo Lahjakaan nyt ihan täysin terveenä ole elänyt, selässä on kummallisen mallisia nikamia ja spondyloosi, joka onneksi tällä hetkellä oireeton, silmiin osuu välillä jotain aiheuttaen reiän. Siltikin sen elämä on ollut terveempää kuin rottweilerieni. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka olisi valmiita lopettamaan koko rodun, myös mun kaveripiirissäni. Tiedän, että rodulla on isoja ongelmia joihin on puututtava ja toivon, että rodusta löytyy jatkossa enenemissä määrin kasvattajia, jotka eivät sulje silmiään näiltä ongelmilta vaan taistelevat niitä vastaan. Tiedän myös, ettei Lahja ole kärsinyt elämässään. Se hengittää rotuisekseen erinomaisesti. Tiedän, että huonosti hengittävä koira ei laukkaisi metsässä 1,5 tuntia läkähtymättä. Sen sieraimet saisivat olla kyllä laajemmat, iän myötä, kun pää on kasvanut mittoihinsa se on alkanut tuhisemaan, mutta se ei röhise ei kuulosta siltä että tukehtuisi, se ei myöskään koskaan ole oksentanut leikkiessään. Se liikkuu edelleen paljon ja hyvin. Sillä ei ole ollut iho- tai mahaongelmia. Nirsous oli nuorena iso ongelma, mutta sekin on nykyään taakse jäänyttä elämää.
Minusta on ihanaa, että Lahja on saanut Lennistä mitä parhaimman ystävän itselleen. Oppinut väistämään tilanteissa, joissa se ennen on aina räjähtänyt. Kasvanut henkisesti ihan valtavasti Lennin tulon myötä, oppinut luottamaan ja käyttämään koiramaista elekieltä.
Tällä hetkellä tuntuu, että Lahja tulee jäämään viimeseksi rotunsa edustajaksi minulla. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta pelkään etten yhtä hyväkuntoista ja tervettä ranskista tule saamaan enää. Toista samanlaista persoonaa en myöskään saa, enkä myöskään halua.
tiistai 1. joulukuuta 2015
Marraskuun masennusta ja sen purkamista
...paitsi nythän on vihdoin jo joulukuu. Kappas, menihän se joka vuosi yhtä ankean tympeä pimeä ja kurainen marraskuu, joulukuu tosin alkoi kyllä samalla teemalla. Tuolla märällä ja pimeällä kelillä on selvä vaikutus mun mieleen. Tuntuu, ettei jaksa mitään eikä mikään kiinnosta. Mieluusti vaan käpertyisin sohvalle viltin alle hörppimään kuumaa juomaa koko marraskuuksi.
Sen verran on kiirettä pitänyt ja nyt kun oli kaksi vapaapäivää edessä, niin ensimmäisenä eilen illalla oli mielessä, että metsälenkille on päästävä oman ja koirien (tai lähinnä Lennin) mielenterveyden vuoksi. Onneksi on ystävä, joka koirineen on aina valmis metsäilemään. Ihana raitis ilma ja vain vähäinen räntäsade mahdollistivat kahden tunnin patikoinnin. Koirat saivat kirmailla vapaasti, koska vastaantulijoita ei ollut. Tai no törmättiinhän me yhteen nuoreen hirvikoiran alkuun ja omistajaansa, mutta ne olivat ainoat.
Nyt on mieli virkeä, maha täynnä ruokaa koko porukalla. Taidan vielä juoda kupposen kuumaa glögiä ja alkaa sitten kaivamaan kaapista jonkinlaista joulutunnelmaa tänne kotiini.
Sen verran on kiirettä pitänyt ja nyt kun oli kaksi vapaapäivää edessä, niin ensimmäisenä eilen illalla oli mielessä, että metsälenkille on päästävä oman ja koirien (tai lähinnä Lennin) mielenterveyden vuoksi. Onneksi on ystävä, joka koirineen on aina valmis metsäilemään. Ihana raitis ilma ja vain vähäinen räntäsade mahdollistivat kahden tunnin patikoinnin. Koirat saivat kirmailla vapaasti, koska vastaantulijoita ei ollut. Tai no törmättiinhän me yhteen nuoreen hirvikoiran alkuun ja omistajaansa, mutta ne olivat ainoat.
Kameraa ei oikeasti tällä kertaa ollut mukana, mutta tällä porukalla oltiin liikkeellä
Nyt on mieli virkeä, maha täynnä ruokaa koko porukalla. Taidan vielä juoda kupposen kuumaa glögiä ja alkaa sitten kaivamaan kaapista jonkinlaista joulutunnelmaa tänne kotiini.
torstai 26. marraskuuta 2015
Marraskuun kuulumisia
Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta koko vuosi. Vuodet menee ihan liian nopeasti nykyään.
Lahja osallistui viime sunnuntaina Jyväskylän KV-näyttelyyn ja ihka ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Tämä oli mullekin aika merkityksellinen juttu, koska ikinä ennen aiemmin mun koirat ei oo olleet veteraani-iässä enää siinä kunnossa/elossa, että niiden kanssa olisi näyttelyihin veteraaniluokkaan voinut mennä. On uskomattoman hieno juttu, että tuo pieni, rakas ranskanbullani on edelleen noin hienossa kunnossa ja ihan käsittämättömän hyvin se jaksoi puurtaa näyttelyssä koko päivän.
Jyväskylässä oli sunnuntaina veteraaneja esillä peräti kolme kappaletta. Uroksia oli kaksi; Lahjan Kassu-veli (ERI2) ja hieman sisaruksia nuorempi Sisu-herra (ERI1, VSP-VET). Tuomarina näyttelyssä oli englantilainen Liz Cartledge ja hän oli tätä mieltä Lahjasta: "Almost 9, has kept her body shape, deep brisket, good bone, excellent hindquaters, good siluet, well shown & handled".
Upean arvostelun saattamana tulos VAL ERI1 ja ROP-VET. Uskomatonta, tällä esittäjällä tirahti kyllä kyyneleet, kun sain ruusukkeen käteeni. Jäätiin isoon kehäänkin, mutta sieltä ei mitään menestystä tullut. Ylpeä olen koko päivän hienosti käyttäytyneestä ja jaksaneesta koirastani, sen kanssa oli erittäin kivaa olla koko päivän.
Jotkut sanovat, etteivät koirat tykkää näyttelyistä, mutta tervetuloa meille katsomaan kun kaivan näyttelyremmin esille. Lahja oli taas niin riemuissaan, kun tiesi pääsevänsä mamman kanssa kaksin liikkeelle.
Lennikin on kerännyt menestystä marraskuussa, ehkä hieman kyseenalaista tosin. Laitoin instagrammissa muutaman kuvan Sonarc Ky:n järjestämään Mutakuvakisaan ja voittohan sieltä meidän mutakylpyjä rakastavalle Lennille pärähti. Harmi vain, ettei mulla ollut mahdollisuutta vastaanottaa palkintoa :(.
Lahja osallistui viime sunnuntaina Jyväskylän KV-näyttelyyn ja ihka ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Tämä oli mullekin aika merkityksellinen juttu, koska ikinä ennen aiemmin mun koirat ei oo olleet veteraani-iässä enää siinä kunnossa/elossa, että niiden kanssa olisi näyttelyihin veteraaniluokkaan voinut mennä. On uskomattoman hieno juttu, että tuo pieni, rakas ranskanbullani on edelleen noin hienossa kunnossa ja ihan käsittämättömän hyvin se jaksoi puurtaa näyttelyssä koko päivän.
Jyväskylässä oli sunnuntaina veteraaneja esillä peräti kolme kappaletta. Uroksia oli kaksi; Lahjan Kassu-veli (ERI2) ja hieman sisaruksia nuorempi Sisu-herra (ERI1, VSP-VET). Tuomarina näyttelyssä oli englantilainen Liz Cartledge ja hän oli tätä mieltä Lahjasta: "Almost 9, has kept her body shape, deep brisket, good bone, excellent hindquaters, good siluet, well shown & handled".
Upean arvostelun saattamana tulos VAL ERI1 ja ROP-VET. Uskomatonta, tällä esittäjällä tirahti kyllä kyyneleet, kun sain ruusukkeen käteeni. Jäätiin isoon kehäänkin, mutta sieltä ei mitään menestystä tullut. Ylpeä olen koko päivän hienosti käyttäytyneestä ja jaksaneesta koirastani, sen kanssa oli erittäin kivaa olla koko päivän.
Jotkut sanovat, etteivät koirat tykkää näyttelyistä, mutta tervetuloa meille katsomaan kun kaivan näyttelyremmin esille. Lahja oli taas niin riemuissaan, kun tiesi pääsevänsä mamman kanssa kaksin liikkeelle.
Lennikin on kerännyt menestystä marraskuussa, ehkä hieman kyseenalaista tosin. Laitoin instagrammissa muutaman kuvan Sonarc Ky:n järjestämään Mutakuvakisaan ja voittohan sieltä meidän mutakylpyjä rakastavalle Lennille pärähti. Harmi vain, ettei mulla ollut mahdollisuutta vastaanottaa palkintoa :(.
Lunta ja pakkasta saatiin muutamaksi päiväksi tänne Ouluunkin, mutta nyt taas vesikelit. Pläh, talvea odotellessa ja erityisesti sitä, ettei ihan joka ulkoilun jälkeen tarvis koiria pestä.
maanantai 5. lokakuuta 2015
"Oot kai nää Lenni meleko blondi!" eli kertomus Lennin luonnetestistä
Lenni on nyt siis virallisesti luonteen puolesta testattu. Testin tulos oli kyllä hyvin lennimäinen, ehkä jopa hieman odotettua parempi. Mua nauratti vaan koko ajan tuon blondikoiran kanssa, kun se on oikeasti maailman hömelöin koira :D. Sillä oli koko ajan kivaa ja jokaisessa mahdollisessa välissä se yritti roikkua tuomarien hanskoissa.
Tuo otsikossa oleva lausahdus tuli toisen tuomarin, Laineen Jarin suusta pimeässä huoneessa eikä ohjaajalla meinannu pysyä pokka siellä ollenkaan. Lennille oli oikeastaan ihan sama olinko mä siellä pimeässä vai en, sillä oli kivaa tuomarien kanssa hömpöttäen ja kun mä sitä kutsuin niin se meni katsoon ovelta, oonko jäänyt ulkopuolelle sitten kuitenkin.
Tässä Lennin tulokset osa-alueittain, tuomareina toimivat Reijo Hynynen ja Jari Laine :
Toimintakyky +1b (Kohtuullisen pieni)
Terävyys +1b (Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä)
Puolustushalu +1 (Pieni)
Taisteluhalu +2a (Kohtuullinen)
Hermorakenne +1a (Hieman rauhaton)
Temperamentti +1 (Erittäin vilkas)
Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus +++ (Laukausvarma)
Loppupisteet +140
Tuo otsikossa oleva lausahdus tuli toisen tuomarin, Laineen Jarin suusta pimeässä huoneessa eikä ohjaajalla meinannu pysyä pokka siellä ollenkaan. Lennille oli oikeastaan ihan sama olinko mä siellä pimeässä vai en, sillä oli kivaa tuomarien kanssa hömpöttäen ja kun mä sitä kutsuin niin se meni katsoon ovelta, oonko jäänyt ulkopuolelle sitten kuitenkin.
Tässä Lennin tulokset osa-alueittain, tuomareina toimivat Reijo Hynynen ja Jari Laine :
Toimintakyky +1b (Kohtuullisen pieni)
Terävyys +1b (Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä)
Puolustushalu +1 (Pieni)
Taisteluhalu +2a (Kohtuullinen)
Hermorakenne +1a (Hieman rauhaton)
Temperamentti +1 (Erittäin vilkas)
Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomuus +++ (Laukausvarma)
Loppupisteet +140
Videot:
perjantai 18. syyskuuta 2015
Vähän tylsempää koiran elämää (kun omistaja sairastelee)
Kun omistaja sairastuu kunnon räkätautiin (sisältäen keuhkoputkentulehduksen, poskiontelontulehduksen ja raivoisan yskän) neljäksi viikoksi, tietää se koirille melko tylsää kotielämää. Mä oon tästä jatkuvasta lepäilystä johtuen ihan alikuntoinen, joten lenkitkin on olleet hyvin lyhyitä ja sisällä ollaan sitten melkolailla taas lepäilty. Onneksi mulla on aikuiset, hyvähermoiset ja rauhalliset koirat, jotka eivät tämmöisestä liiallisesta lepäilystä hermostu, vaikka mulla huono omatunto asiasta onkin. Lahja on ollut erityisen tyytyväinen saadessaan makoilla mun päällä/vieressä lähes 24/7.
Suuressa arvossa ovat olleet taas mun tukiverkkoni, ystävät ja sukulaiset, jotka ottavat välillä koirat matkaan ulkoilemaan ja tuulettamaan päätään. Lenni pääsi tällä viikolla päivähoitoon ja metsälenkkeilemään ystäväni Annin porukan kanssa. Tästä enemmän juttua ja upeita kuvia Annin blogissa. Kiitos Annille jälleen kerran!
Nyt vaan täytyy toivoa, että tää tauti alkais tästä talttumaan. Mun oma pääkin kaipais jo kovasti tuuletusta töiden, metsälenkkien ja kuntosalin merkeissä.
tiistai 8. syyskuuta 2015
Aloittaminen on kivaa
Tässä sairastellessa ja sohvalla maatessa, on ollut aikaa katsella ympärilleen. Mun asunto näyttää olevan on täynnä keskeneräisiä projekteja. Minusta on tosi kiva aloittaa tekemään kaikkea, mutta niiden projektien loppuunsaattaminen ei todellakaan ole mun vahvuus. Nytkin olkkarin pöydällä on yksi keskeneräinen sukka, läjä afrikankukkia hippoa varten, pari uutta lankakerää, joista on tulossa ylläreitä, yksi maton tekele lattialla muovikassissa...lista voisi jatkua loputtomiin. Aina päätän, että nyt teen kaikki projektit loppuun ja sitten vasta saan aloittaa uuden, mutta sitten törmään johonkin uuteen ihanaan lankaan, ohjeeseen ja sehän on pakko aloittaa. Hih!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)