tiistai 8. tammikuuta 2019

Uuden vuoden aikomukset

Vuosi vaihtui taasen. Ihan vastahan mä pääsin ylioppilaaksi, eihän siitä oo kuin kohta 19 vuotta 🙈.

Tänä vuonna minä aion....

... juoda enemmän teetä.

Kahvi on valitettavasti syrjäyttänyt teen mun juomamieltymyksissä, mikä on sääli, koska mulla on kaapit täynnä erilaisia irtoteelaatuja. Yritän edelleen vähentää kahvin juontia ja lisätä teen juontia.

... löytää hyvän olon ja päästä sokerikoukusta

Painan enemmän kuin ikinä ja olen huonoimmassa fyysisessä kunnossa koskaan. Olo ei ole hyvä, enkä viihdy tässä olomuodossani. Olen väsynyt, hengästyn helposti ja kaapista ei löydy vaatteita. Yritän löytää sen kultaisen keskitien terveellisen syömisen ja herkuttelun välillä. Löytää semmoisia liikuntaharrastuksia joissa viihdyn, saliharjoittelu ei ole mua varten. Mun mielestä se on vaan tylsää.

... panostaa enemmän Lenniin

Lenni on saanut kärsiä mun koiratreenimotivaatiouupelosta (.. Mikä sanahirviö). Yritän löytää meille jonkun kivan yhteisen jutun, edes lenkki kahdestaan pari kertaa viikossa, ehkä rallytokoa tai aksaa kesemmällä. Lenni tarvii sitä.

....nauttia joka päivästä Pönen kanssa.

Tyyppi täyttää keväällä jo 12, ei se täällä enää montaa vuotta ole. Onneksi ei tiedä kuinka lähellä tai kaukana se päivä on, tällä hetkellä tuntuu, ettei kovin lähellä, mutta mistä sitä koskaan tietää.

... olla enemmän tyytyväinen itseeni

Ajatella useammin kuinka hyvin asiat on eikä vaan aina niitä mitkä on huonosti.

... saunoa paljon.

Eka kertaa aikuiselämässä asun asunnossa, jossa on sauna. Oon nauttinut siitä kovasti ja aion nauttia jatkossakin.

... säästää rahaa.

En oo ikinä osannut säästää rahaa ja turhankin helposti tuhlaan kaikkeen turhaan. Aion yrittää päästä eroon turhista ostoista ja miettiä hankintoja pidemmällä tähtäimellä.

... olla aktiivisempi.

Olen hieman taipuvainen passiivisuuteen joka alueella. Toivoisin oppivani enemmän aktiivisempaa otetta elämään ja kaikkeen.

....nauttia elämästä.

torstai 15. marraskuuta 2018

Kahvimonsteri

Hitsi miten järkytyin, kun tutkailin eilen tullutta palkkanauhaani. Järkytyshän se on aina, mutta tällä kertaa eri syistä kuin yleensä.
Alustuksena, että meillä ei töissä toistaiseksi ainakaan ole mahdollisuutta omatoimiseen kahvinkeittoon, joten kahvia tulee ostettua välillä kolmekin jättikuppia päivässä. Kahvin voi ostaa lätkällä, jolloin se vähennetään palkassa. Helppoa ja näppärää kyllä, mutta tänään palkkanauhan nähtyäni tajusin kuinka helposti niistä kahvikupposista kertyy iso summa kuukaudessa, jonka voisi käyttää johonkin paljon fiksumpaan. Puhumattakaan siitä jätteen määrästä joka niistä pahvikupeista muovikansineen kertyy. Sekin on mua häirinnyt koko ajan.
Siispä nyt loppui kahvin osto töissä! Päätetty! Luonto kiittää, lompakko myös ja toivottavasti myös kroppa, koska sen kahvin kanssa on ollut helppo ostaa sina myös se supertärkeä ja tarpeellinen suklaapatukka kyytipojaksi.

Koska maito kahvissa on mulle kuitenkin välttämätömyys eikä meillä töissä ole mahdollista maitoa kylmässä säilyttää, ei kahvitermarin mukana kuljetus luonnistu ollenkaan. Kahvi ilman maitoa ei mene alas. Siksipä aion vähentää kahvinjuontia ja alan taas kuljettamaan teetermaria matkassani, kuten tein aiemminkin kun en juonut kahvia ollenkaan. Tee on kuitenkin helppo juttu keitellä samalla, kun syö aamupalaa.
Nyt on hyvä syy taas pitkästä aikaa tutustua kaupan teepussivalikoimaan. Suosituksia?

lauantai 3. marraskuuta 2018

Hiljaisuus

Lauantaiaamu, vapaapäivä. Istun hämärässä keittiössä juomassa aamukahviani, maidolla. Kuuntelen hiljaisuutta. Kello raksuttaa seinällä, Lenni on herännyt minun kanssa yhtäaikaa kuten aina ja makaa nyt lattialla jaloissani, välillä syvään huokaisten. Oma mahani kurisee. Läheiseltä autotieltä kuuluu jo tähän aikaan jatkuva liikenne. Jääkaappi hyrähtää surisemaan. Tätäkö se hiljaisuus on oikeasti. Ehkä lähden metsään kuuntelemaan löytyykö se hiljaisuus oikeasti sieltä.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Puuron porinaa

Ihminen kehittyy ja aikuistuu, makuaistimukset muuttuvat. Asiat, joita ei ole voinut sietää saattavatkin yhtäkkiä muuttua siedettäviksi. Asiat, joista on aina sanonut ja ajatellut "ei ikinä" muuttuvat "ehkä sittenkin"- ja "kyllä kiitos"-asioiksi. Minulle ihan perus veteen keitetty puuro on tämmöinen. Vielä reilu vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni puuroa aamupalaksi tai ylipäänsä miksikään ateriaksi, hyi ja yöks. Nuorempana manna- ja riisipuuro kyllä menivät, mutta kaikki muut puurot jäivät syömättä. Nykyään keitän itselleni monesti aamupalaksi kaurapuuron ja yllätän edelleen itseni sillä, että puurohan on hyvää. Alussa totuttelu vaati kyllä mehukeittoa reilusti sinne sekaan, mutta nykyään riittää jo pelkät pakastemustikat.

Uutena kokeiluna on ollut raa'an kananmunan sekoittaminen kuuman puuron sekaan, jostain fitnessblogista luin tästä. Jos kukaan olisi mulle sanonut muutama vuosi sitten, että tulen syömään vielä joku päivä aamuisin kaurapuuroa, johon on sekoitettu raaka kananmuna, olisin varmaan nauraen tyrmännyt moisen ajatuksen. Ajatuksenahan tuo on suorastaan ällöttävä, mutta tuo mukavasti proteiinia aamupalaan ja pitää mahan kylläisenä ja tyytyväisenä pidempään + kananmunalla maustettu puuro on superhyvää! Uskomatonta, mutta totta.



torstai 2. kesäkuuta 2016

Vierivä kivi ei sammaloidu

Melkoinen viikko takanapäin, vaikkei edes ole vielä kokonaan takana. Ihanat kelit on hellineet, mutta silti tuntuu etten niistä ole juurikaan ehtinyt nauttia, kun olen viime lauantaista asti juossut koko ajan paikasta toiseen, kun on pitänyt saanut hommata lahjoja, juhlia synttäreitä, siivota ja harrastaa, joka välissä käyttää koiria ja käydä töissäkin.

Toukokuussa riitti juhlia, ensin meidän Lahja-muori täytti 9 vuotta. Sitten juhlittiin lapsiystäväni Nepan 7-vuotissynttäreitä ja  vielä viime sunnuntaina vanhin veljenpojista täytti täydet 10 vuotta. Ens lauantaina on mun vanhimman kummilapsen lakkiaiset, jestas miten vanhaksi sitä itsensä tuntee, kun kummilapsi on jo kohta 20-vuotias :O.

Maanantaina päättyi mun ja Esto-auton lähes 11 vuoden yhteiselo, kun Esto lähti pihasta uuden omistajansa ajamana. Tippa silmässä saattelin auton matkaan. Estohan on ollut ihan perheenjäsen, hyvin tärkeä ja luotettava ja kuljettanut mua ja koiria milloin minnekin pitkin Suomea. Olen käynyt sillä jopa Porvoossa asti näyttelyreissulla. Vuosien varrella on kertynyt hurjan paljon muistoja, joihin tuo minun ensimmäinen oma auto liittyy vahvasti. Kaikesta huolimatta näin koiraperheelliselle se oli maailman epäkäytännöllisin auto. Helmikuusta asti on töryytelty menemään Pösöllä ja toivottavasti meidän yhteiselo jatkuu vähintään yhtä kauan kuin Estonkin kanssa.



Keskiviikkoisin meillä on ollut Lennin kanssa rottweileragility ja se on ollut kyllä superkivaa, tuon blondikoiran kanssa saa kyllä mukavasti nollattua pään agin parissa. Lenni tykkää ihan himmusti agiliitää ja kuulemma siinä olis lajiin potentiaaliakin :).



Tänään aamulla oli meidän talon tulevaan putkiremppaan liittyvien suunnittelijoiden huoneistokohtainen katsastus ja sitä varten tietysti pitänyt siivota asunnosta niitä paikkoja, joita ei normaalisti ihan niin hyvin tule siivottua, Siis kylppäri ja keittiön allaskaapit. Kaiken tämän keskellä mun imurin lattiasuulake otti ja hajosi, joten aamulla imuroin tuoreimman karvakerroksen lattioilta pikkuisella huonekalusuulakkeella, kyllä naamaa nauratti...imuri itsessään sentään toimi, onneksi.

Huomenna on vielä yksi iltavuoro töissä ja sitten mä olen niin LO-MAL-LA!!! Adios!




sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hauskaa Vappua!

Vappuaaton illan olin töissä, mutta vappupäivän vapaalla ja ehdin heittäytymään vapputunnelmaan. Päivällä ystävän luona vappubrunssilla. Mukavan kokoisella porukalla grillattiin ja syötiin mahat pullolleen. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään päivä tietysti käyntiin lähtenyt, heräsin liian myöhään, unohdin illalla grillattavani töihin ja tietysti jouduin ne vielä hakemaan ennen kuin pääsin grillausmeininkeihin mukaan. Onneksi loistavat vappusäät nostivat tunnelman kattoon, vaikka pinna meinasikin aamusta olla kireällä.

koko perheen voimin vappuajelulla


Kotiuduttuani pakkasin vielä koirat autoon ja lähdettiin citylenkkeilemään Ainolanpuistoon. Paljon oli pieniä ja isoja ihmisiä vapputunnelmissa, myös koiria. Alkupöhinöiden ja menohalujen jälkeen mun koiruudet asettuivat ja kulkivat varsin nätisti puiston ympäri. Vaikkei lenkki pitkä ollutkaan niin henkisesti koirille aika rankka, molemmat oli ihan puhki kun palattiin takaisin autolle. 



Lahja aloitti eilen parvekekauden ja tänäänkin aamulla heti herättyään tietysti vaati päästä taas parvekkeelle auringonottoon. Auringonottoa jatkettiin sitten iltapäivällä mun vanhempien pihalla, jossa koirat sai kurvailla useamman tunnin ajan. 



Kaksi vuotta sitten Lenni muutti meille. Alkuajan koirien välisistä jännittelyistä ja varautuneisuudesta ollaan päästy jo näin rohkeisiin tunnelmiin, että Lenska uskaltaa repiä verkkopalloa Lahjan kanssa eikä Lahjakaan nosta kierroksia kaakkoon tilanteesta. Kuten Lennin entiselle omistajalle sanoin ja täällä blogissakin olen tainnut joskus mainita, on ollut hienoa seurata näiden kahden koiran suhteen kehittymistä. Ovat kuin paita ja peppu nykyään.



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Ai niin, se Lennin nielemä kintas...


En olekaan tänne muistanut raportoida kintasepisodin jälkimaininkeja. Aikalailla kaksi viikkoa kinttaan nielemisen jälkeen, kintas ulostautui suun kautta oksennuksen mukana. Nahkat olivat sulaneet päältä ja teddyvuori vain jäljellä. Tarinalla oli siis onnellinen loppu ja jatkossa toivon, että Mr. Lennart jättää tuommoiset syömiset välistä ihan meidän molempien vuoksi.




perjantai 22. huhtikuuta 2016

Jei, me treenataan!!! Uuden treenipalkan kokeilua.

Yhteistyössä Eläintarvike Muskettikoiran kanssa. 

Tänään vierailtiin vaihteeksi vakkarikaupassamme Eläintarvike Muskettikoirassa. Molemmat koirat kävivät punnituksella, Lahja 11,6kg ja Lenni 35,6kg (lihonnut ryökäle!). Saimme testiin uutta "koiranmakkaraa", jota piti heti käydä testaamassa jälkipellolla ja jälkikausikin tuli siis korkattua samalla kertaan. 

Houdbaar-barf-worst
Kuva kaapattu valmistajan sivulta

Naturis Long-life Fresh Meat-pötköt ovat tyhjiöpakattua höyrytettyä lihaa. Sen säilyvyys on pitkä, avaamattomana pötkö säilyy huoneenlämmössä lähes vuoden ja avattunakin jääkaapissa 5 päivää. Sen vuoksi pötkö on siis erinomainen matkaruoka/hätävararuoka raakaravinnolla olevalle koiralle. Pötköissä käytettävä liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Makuvaihtoehtoja on useampi; Kana, Kalkkuna, Kana-Lohi ja Kana-Nauta. Me saimme kokeeksi kalkkunapötkön. 

Tuoteseloste on erinomainen: Tuore kalkkuna 96,5%, perunatärkkelys 2,5% , merilevä 1% ei siis mitään tyypillistä vetistä koiranmakkaraa, jossa lukisi "saattaa sisältää lihaa ja sisäelimiä" vaan ihan oikeasti kunnon tavaraa. 



Jälkipalkkana Naturis toimi hienosti. Koostumus on mukavan tiivis ja kuivahko, sitä oli helppo käsitellä ja leikata jopa ilman leikkuulautaa. Palkoista saa siis itse leikattua niin pieniä tai isoja kuin tarvitsee, mikä on mielestäni kyllä iso plussa. Missään vaiheessa palaset ei hajonneet käsissä tai tarttuneet käsiin. Makkara ei myöskään haise (ainakaan ihmisnenään) mitenkään voimakkaasti ja värikin on sopivan maastoutuva, ettei ainakaan Lenni ruvennut jäljestämään katseella vaan joutui ihan oikeasti käyttämään nenää ja etsimään palkkansa. Tuntui myös maistuvan koirille erittäin hyvin. Lenni jäljellä jopa sylki suustaan vahingossa sinne kulkeutuneita jäniksenpapanoita, kun tiesi edessä olevan tarjolla paljon parempaa. (Papanat on normaalisti Lennin suurta herkkua!) Pötköt ovat kooltaan 650g ja meillä ainakin riittoisuus oli hyvä. Lennin jäljen mitta oli n. 500 askelta, palkkaa lähes joka askeleella ja välillä kekoja. Lennin jälkeen sain tuhlattua alle puolikkaan pötkön, vaikkeivat palaset olleet edes mitään pieniä. 

Jälkipalkaksi pötkö passasi hyvin ja uskoisin, että myös tottispalkkana toimivan loistavasti nimenomaan tuon maistuvuuden, riittoisuuden ja hyvän käsiteltävyyden vuoksi.  Lisäksi erittäin positiivinen huomio omalta kohdalta, ettei mun kädet alkaneet kutista. Yleensä, kun käsittelen mitä tahansa eineslihapullia, koiranmakkaraa tai purkkiruokia paljain käsin mun kädet alkaa kutisemaan. Tästä ei alkanut :).




Lennin jälki oli alussa melkoista vouhotusta ja rynnimisyritystä, mutta loppua kohti se rauhoittui kovasti ja jäljesti erittäin hyvin ja tarkasti. Jälki oli malliltaan laatikko ja palkkaa oli lähes joka askeleella, välillä kasoja, jotta Lenska sai rauhoittua hetkeksi syömään. 


Lahjakin pääsi jäljelle <3




maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kun inspiraatio iskee...

...voi kokeilevasta keittiöstä valmistua teeleipiä vaikka keskellä yötä.

Törmäsin surffaillessani Uusi Kuu by Emilia -blogissa herkullisien teeleipien ohjeeseen. Viimeksi olen teeleipiä syönyt/tehnyt ehkä ollessani itse yläasteella. Siellähän niitä on köksän tunnilla tapana tehdä. Kun näin ohjeen alkoi ihan hirveästi tehdä mieli teeleipiä ja pakkohan niitä oli kokeilla, heti tietysti huolimatta siitä mitä kello jo kävi.



Miksi ihmeessä en ole tehnyt näitä aiemmin? Kaikki raaka-aineet löytyivät  jopa minun suppeasta ruokatarvikevalikoimasta ja aikaa teeleipien valmistukseen meni ehkä 20 minuuttia. Samalla sain hyödynnettyä juuston lopun ja kylläpä teeleivät maistuivatkin hyviltä heti tuoreeltaan. Nam!

Mitä tehdä turhille mukeille?

Tänään auringonpistoksen tai jonkun mielenhäiriön seurauksena päädyin siivoamaan keittiötä. Pesin käsin(!!!) kaikki ruokailuvälineeni, kauhat, veitset, vispilät yms sekä  putsasin ja järjestin laatikot. Homma, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta sitä on vaan tullut siirrettyä ja siirrettyä. Homma lähti lapasesta, kun otin astianpesukoneesta taas "puhtaita" likaisia lusikoita. Jostain syystä mun astianpesukone jättää lusikat likaisiksi. Jostain syystä pesen ne kuitenkin aina koneessa, vaikka yleensä joudun pesemään ne vielä uudestaa käsin. Mitä tämä minusta kertookaan? Laiska ja tyhmä :D
Huomenna ajattelin siivota keittiön ison kaapin ja siirtää astiat sinne. MUTTA mulla on mukiongelma. Mulle on kertynyt ihan järjettömät määrät mukeja, lahjaksi saatuja ja itse ostettuja. Ystäväni sanoikin kerran voivansa perustella omia mukihankintojaan sillä, että mulla niitä on jokatapauksessa enemmän :D. Aika hyvin nykyään hallitsen tätä mukien keräilyongelmaa, eikä mukien määrä ole aikoihin juurikaan lisääntynyt. Osasta haluaisin jopa eroon ja nimenomaan kokonaan eroon. En näe mitään järkeä siinä, että keräisin mukit pahvilaatikkoon ja roudaisin varastoon, Jos en nytkään ole niitä vuosiin käyttänyt niin tuskin tulee käytettyä tulevaisuudessakaan. En myöskään halua laittaa niitä roskiin, koska osa on käyttämättömiä tai lähes käyttämättömiä ja hyväkuntoisia. Ostaako kukaan vanhoja mukeja? Missä niitä voisi myydä, kun en ole FB:ssä? Onko järkeä raahata kirpparille isoa mukikokoelmaa, kun nämä poistoon joutuvat ei tosiaankaan ole mitään designmukeja tai keräilymukeja vaan sekalainen kokoelma erilaisia?

torstai 31. maaliskuuta 2016

Voi Lenni minkä teit

Tiistai oli mun pitkään odotettu vapaapäivä ja aloitimme sen pitkällä päivälenkillä. Melko aikaisessa vaiheessa lenkkiä Lenni-herra löysi jonkun talven aikana pudottaman nahkarukkasen ja sehän oli hyvin tärkeä aarre, jota hyvin ylpeänä kannettiin koko loppulenkin ajan.


Kuinkas kävikään, kun pysähdyimme mun vanhempien pihaan nauttimaan auringosta. No, Lenni ensitöikseen NIELAISI sen kinttaan, tuosta noin vaan kerralla ja kokonaisena mun silmien edessä. En ehtinyt edes kiljaista irrotuskäskyä, kun kintas oli jo matkalla kohti mahalaukkua. 
Juoksin sisälle hakemaan suolaa, jotta voisin Lennin oksettaa. Arvatkaa oksensiko se? No ei, vaan vaikka suola olikin sen mielestä ihan kamalaa niin se ei tuonut kintasta ulos. 



Koska oksetus ei tuonut toivottua tulosta, soitin pikapuhelun eläinlääkärillemme, neuvoksi sain tarkkailla tilannetta, syöttää parafiiniöljyä ja maksalaatikkoa jos kintas tulisi liukkaammin ulos ja jos alkaa näyttää siltä, että kintas jossain vaiheessa alkaakin tukkimaan suolta niin sitten joudutaan kintas poistamaan leikkaamalla. Kaksi päivää on tilannetta nyt tarkkailtu, kinttaan ulostautumista kumpaakaan kautta ei ole valitettavasti tapahtunut. Lenni on kuitenkin erittäin hyvävointinen ja reipas oma itsensä niin jatkamme tilanteen seurailua. Kovasti toivon, että kintas tulisi ulos ilman suurempia ongelmia jompaa kumpaa kautta ja mahdollisimman pian.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Suuri peittosota

Ostin joulun jälkeen itselleni uuden täkin. Vanhan ja virttyneen untuvatäkin nakkasin viime keväänä roskiin ja sen jälkeen nukuin yli puoli vuotta vanhan vieraspeitteen alla, joka oli ihan liian kapea ja ihan liian ohut ja ihan liian kaikkea muuta kuin mukava, joten joulun jälkeisistä alennuksista ostin uuden ihanan paksun, pehmeän ja lämpimän täkin, jonka alla näkee vaan hyviä unia. Täkki on siis ihana, tykkään siitä paljon ja niin tykkää Lahjakin! Sen mielestä täkin päällä on ehkä maailman paras nukkua. Viime yönä keskusteltiin Lahjan kanssa kertaalleen, että se voisi nukkua ihan vaan siinä patjan päällä eikä täkin päällä ja että, jos patja ei kelpaa niin voi mennä lattiallekin. Aamulla heräsin niin, että mulla oli peittoa vaan pieni kaistale ja Pöntinen retkotti keskellä täkkiä.Argh!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Auringonsäteet kutittelee

Aivan ihana auringonpaiste herätteli mut tähän päivään ja lähdettiin melkein heti koirien kanssa lenkille. Eka kertaa kuukausiin tuli olo, että otanpa kameran matkaan. No kuvattavathan riemuitsi kantohangesta ja vapauden riemusta ei suinkaan juoksemalla, vaan piehtaroimalla. Olisko ne auringonsäteet hieman kutitelleet, kun niin kovasti piti kummankin hinkata.


Voiko olla enää nautinnollisemman näköistä?








Molemmilla koirilla on karvanvaihto päällä ja pesin ne toissailtana, siinä taitaa olla ne todelliset syyt piehtaroinnin riemulle. Puhtaat koirat on ihanan tuoksuisia ja tuntuisia, miksi sitä pesemistä tulee silti aina siirrettyä eteenpäin?

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kuinka helppoa se taas olikaan

Olin alkuvuoden kuusi ensimmäistä viikkoa ns. superdieetillä, ihan täysin en ko. dieetin ruokaohjeita noudattanut, mutta lähes kuitenkin. Söin säännöllisesti 6 kertaa päivässä, paljon kasviksia ja puhdasta ruokaa, en syönyt sokeria omassa arjessani (ainoastaan kylässä saatoin ottaa kahvipöydässä jotain) , tein eväät töihin jne... paino tippui 6 kg ja olo oli energinen ja hyvä. Tuntui hyvältä katsoa peiliin ja mahtua vaatteisiin, painan vähemmän kuin vuosiin.


Kun se 6 viikkoa oli ohi mun pää antoi luvan alkaa taas lipsumaan ja pikkuhiljaa huomaan valuneeni taas siihen entiseen elämääni, epäsäännöllisiin ruokailuihin, aterian korvaamiseen, suklaapatukoihin ja karkkipusseihin ja roskaruokaan. Argh! Olo ei todellakaan ole hyvä, puhti on poissa, väsyttää, maha murahtelee epätyytyväisenä ja iho on huonossa kunnossa, tässä pitäisi olla jo ihan riittävästi syitä lopettaa tämä "huono elämä". Joka päivä päätän, että huomenna taas alkaa tsemppaus, mutta ei vielä en ole sitä saanut toteutettua. Mihinkään superdieetille mulla ei tarvis välttämättä enää alkaa. Ylipainoa toki on vielä, mutta uskon, että painokin tippuisi pikkuhiljaa ihan sillä säännöllisellä ateriarytmillä ja sokerittomuudella. Miksi se on silti niin hankala ottaa käytäntöön? Missä on se itsekuri, joka mulla oli koko alkuvuoden, mihin se taas hävisi?

Motivaatiokuva, näyttää hyvältä ja tähän pitäisi pyrkiä


Tänään sain töissä uudet työhousut, sopivat jalkaan, mutta lihomisen varaa niissä ei ole juurikaan...olisko siinä riittävä motivaattori taas saamaan mun elämän raiteilleen ja jättämään ne suklaapatukat ja muut kaupan hyllylle?



perjantai 5. helmikuuta 2016

Akvaarioprojekti

Mulla on ollut akvaario reilut n. 10 vuotta. Alussa pikkuinen 63 litrainen, välillä 450 litrainen ja tällä hetkellä 96 litrainen. Vaikka isot altaat ovatkin hienoja ja helppohoitoisia niin jotenkin mulle sopii hyvin tuo 96 litran allas oikein hyvin.

Akvaarioharrastus on semmoista, että välillä on pitkiä passiivisia kausia, jolloin hoidetaan vain pakolliset ruokinnat ja vedenvaihdot, mutta muuten ei altaalle jaksa paljon ajatusta vaivata. Mulla on ollut pitkään tämmöinen vaihe, mutta nyt sisustusvimman myötä on iskenyt myös akvaarion uudelleen sisustusvimma. Olemme nyt parin taitavan akvaarioammattilaisen kanssa suunnitelleet muutosta altaalleni ja en malta odottaa, että suunnitelmat toteutuvat. Päivitän muutosta tänne sitä mukaa, kun jotain tapahtuu.

Lähtötilanne 



Tällä hetkellä altaassa asustavat
- 9 mustaneontetraa
- 4 kiilakylkeä
- 2 kyrmynuoliaista 
- 1 palettikala
- 1 albiinomonninen ja
- 1 albiinopartamonni "Risto"
Näistä kiilakyljet ja albiinomonninen muuttavat muualle muutoksen aikana.

Palettikala - Pelvicachromis pulcher, naaras

Synttärisankari

Tänään on juhlittu Lennin 4-vuotissynttäreitä lähinnä ulkoillen. Päivällä pitkä metsälenkki molempien koirien kanssa ja nyt illalla vähän lyhyempi metsälenkki Lennin kanssa kahdestaan. Pitäisi ehdottomasti käydä useammin Lennin kanssa kahdestaan lenkillä, nyt ensimmäisen kilometrin ajan Lenni kääntyi vähän väliä katsomaan tulosuuntaan, tuleeko se Pöntinen perässä vai mihin se jäi. Ei kai hömppä tajunnut, että Pönde jäi kotiin nukkumaan. Hassu! Pönden kanssa saatiin aiemmin illalla autokyyti kauppaan ja sitten käveltiin yhdesssä kaupasta kotiin, joten ilman iltalenkkiä ei Pöntinenkään jäänyt. Kauppareissun ajan Pöntinen odotti siskoni autossa, ikinä en uskaltaisi jättää koiriani kaupan eteen odottamaan, niin paljon kuulee juttuja kaupan edestä kadonneista koirista.

Lenni sai synttärilahjansa oikeastaan jo eilen, superihanan (Lennin mielestä) vihreän Kong Wubba-pupun. Se on ollutkin hyvin tärkeästi mukana elämässä siitä asti. Välillä hieman kateellinen rouva Pöntinen varastaa sen, mutta positiivista on, että lelu on edelleen ehjä.



Siskoni käväisi päivällä synttärisankaria hoitamassa ja toi nameja lahjaksi ja Lenskan synttärien ja Runebergin päivän kunniaksi söimme Runebergin tortut, vaikka sitä sokeria välttelenkin niin tuon olin itselleni luvannut. Nyt voi taas jatkaa ilman sokeriherkkuja hyvillä mielin. Kotiin jaettavassa Postinen-lehdykässä oli muuten ohje sokerittomaan ja gluteenittomaan Runeberg-raakatorttuun. Leikkasin ohjeen talteen, täytyy joskus kokeilla minkälainen makuelämys se on.



Ai niin, eilen käytiin Muskettikoirassa ja koirat pääsi vaa'alle: Lenni 33,8 kg ja Lahja 11,7 kg. Lahja on siis laihtunut yli puoli kiloa, jes :)


tiistai 2. helmikuuta 2016

Aurinko näyttäytyy


 Kevät lähestyy ja aurinko näyttäytyy. On ihan käsittämätöntä minkälaisen energian aurinko antaa ulkoiluun, sitähän jaksaa melkein mitä vaan. Eilen siskoni toivoi minusta ja koirista seuraa kävelylenkille ja koska omat kulmat alkaa aina aika-ajoin kyllästyttää, päätimme ajella hieman kauemmaksi, Hietasaaren maisemiin.Vajaa pari tuntia kierrettiin Hietasaaren ja Toppilansaaren kävelyreittejä, samalla ihasteltiin luontoa ja vanhoja puutaloja. Koirilla oli virtaa tassuissa ja molemmat vetivät meidät aika reippaaseen kävelyvauhtiin, loppumatkasta jalat alkoi olla melko hyytelöä, myös koirilla.





Ystäväkuvia

Kuun vaihde, metsälenkki Pilpasuon poluilla. Harmaana alkanut keli muuttui lenkin lopussa auringon pilkistelyksi pilvien raosta. 

Muutama vuosi taaksepäin harmittelin, kun olin itse aina kameran takana ja minusta ja koirista ei juurikaan ollut yhteiskuvia, nyt tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin. Omaa kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua ja onni on ystävä, joka osaa käyttää kameraa ja tykkää kuvata. Tässä muutamia tunnelmapaloja. Erityisesti nuo kehyskuvat on mun mieleen, niistä tuli aivan huippuja. Kiitos Anni P. kuvista!







sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ulkoilua

Eilen siskoni sai minut houkuteltua hiihtolenkille. En ole mikään hiihtohullu, vaikka se minusta mukavaa nykyään onkin. Jostain syystä mulla tulee hiihtohalut yleensä vasta silloin kun aurinko jo lämmittelee keväthankia ja kohta ollaankin pisteessä, että ladut on jo niin huonossa kunnossa, ettei niillä voi enää hiihtää. Tästä johtuen mun hiihtämiset on joka talvi jääneet pariin kertaan. Eilen oli siis tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki ja keli oli aivan superi, sukset luisti liukkaasti ja 8 km:n matka taittui turhankin helposti, Jäi jopa olo, että olisi pitänyt hiihtää vähän edemmän.

Tänään oltiin siskon kanssa vanhempien luona ja päätettiin lähteä koko porukalla hiihtämään, koska kaikki ollaan niin eri tasoisia hiihtäjiä niin jokainen hiihti sitä vauhtia ja semmoisen matkan kuin halutti. Lähdin hiihtämään latua, jota en juurikaan ole aiemmin mennyt ja aina tuntui, että pitää katsoa vielä seuraavan mutkan taakse mitä siellä on. Lopulta tulin kyltille, joka kertoi lähtöpaikkaan olevan 8km ja siinä vaiheessa aattelin, että parempi kääntyä, että jaksan kotiin, Jaksoin kotiin, vaikka pitkältä tuntui matka takaisin. Ahneella oli kakkainen loppu, kun iski semmoinen huonovointisuus ja väsy tuosta 16 km taivalluksesta, olin ihan piipussa ja pakko oli saunan jälkeen nukkua päikkärit, että olo parani. Nyt on sitten kyllä vähän nuhainen olo ja kurkku karhea. Toivottavasti ei mitään tappotautia tule taas päälle ja pääsen vielä hiihtämään, hieman maltillisemmin jatkossa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Talviöiden huumaa

Tiedättekö mikä on ihan parasta? No se, kun pääsee metsälenkille koirien kanssa keskellä yötä, kun kuu valaisee ja valkoiset hanget hohtavat tuoden valoa metsään. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, työni iltavuoroineen mahdollistaa onneksi tämän omituisen harrastukseni painua metsään koirien kanssa vaikka keskellä yötä. Nyt, kun pahimmat pakkaset ovat vihdoin ohitse, on aivan ihanaa kävellä tuolla pitkin polkuja ja onnelliset koirat juoksevat vapaana, ketään kun ei taatusti tule vastaan.




Onnellisia koiria, vaikka kuvien laatu ei päätä huimaakaan


Lenni tekee lumienkeleitä ja ryntää sitten täyteen laukkaan etsimään keppiä kannettavakseen, Lahja kiihdyttelee muuten vaan naama ilosta loistaen. Sitten kotiin tullessa hieman kuumaa teetä ja lämmin juustovoileipä ennn kuin saa kellahtaa omaan sänkyyn lämpimän peiton alle. Nautin!