"En se minä ollu, se oli Lenni"

Mulla oli semmoinen rakas vuosia vanha joulukoriste, pieni pehmorottweiler, jolla oli tonttulakki ja punainen kaulaliina. Paino nyt sanalla oli. Se on aina ollut mulla Joulun aikaan eteisessä, pöydän päällä vahtimassa ja jostain syystä erityisesti tämän Joulun aikaan tämä pehmorottis on erityisesti kiinnostanut Lahjaa. Asiasta on "keskusteltu", ettei siihen saa koskea, koska se on mamman oma ja Lahja onkin tyytynyt oikein nätisti vain katsomaan sitä. Joka aamu se on ruuan jälkeen seissyt eteisen pöytää vasten ja katsellut, kun mieli niin tekisi, muttei koskea saa, koska mamman oma.

Viime perjantaina hyvän ja pahan taistelu Lahjan päässä ajautui ensimmäisen kerran pahan voittoon ja pikkurottis sai eka kerran kyytiä. No, rottis palautettiin nopeasti paikoilleen pöydälle ja Lahjan kanssa taas muisteltiin, ettei siihen saanut koskea. Sunnuntaiaamuna herätessäni Lennin pedillä olkkarissa oli tapahtunut räjähdys, pumpulia oli lennätelty huolella ympäriinsä ja tämän kaiken keskellä makasi myttynä suikaloitu pikkurottis siinä kunnossa, että lensi suoraan roskikseen. Lennihän ei koko pehmoa ole koko joulun aikana edes huomannut ja muutenkin tuhoamistyyli viittaa enemmän tuohon pikkunarttuun, joka tuossa vaiheessa aamua makasi tyytyväisenä mun sängyssä aamu-unillaan ja oli muka autuaan tietämätön tapahtuneesta. "En se minä ollut, se oli Lenni."

Kuva vastaavasta kesällä tapahtuneesta "räjähdyksestä"

Hrrr, pakkasta

Tänään illalla pakkanen on kirinyt jo lähelle -30 astetta ja ulkoilut sen vuoksi varsin lyhyitä tarpeidentekopyrähdyksiä. Tänään töistä tullessa ajattelin yrittää kävellä koirien kanssa edes hieman pidemmästi ja puin Lahjalle villapaidan takin alle ja vielä tossut joka jalkaan. Lahjan mielestähän tuo pukeminen on ihan sieltä ja syvältä, mutta kyllä se ihan tyytyväisenä sitten kulkee tuolla ulkona, kun ei heti tassut palellu. Lahjalle olen tänä talvena laittanut loimen jo -10 asteesta eteenpäin, kun täällä on ollut useimpina päivinä tympeä viima, joka on tehnyt pikkupakkasistakin purevia.

Lennikin koki varmaan elämänsä suurimman järkytyksen, kun pistin sillekin rottisten vanhat fleecetöppöset jalkaan. Hölmöläinen poukkoili remmissään kuin mikäkin varsa ja yritti mm. piehtaroimalla päästä tossuista eroon. Sehän se varmasti auttaa, kun hinkkaa päätä maahan. Eikä niillä tossuilla voinut kävelläkään normaalisti, niillä piti laukata niin lujaa kuin pääsi ja sekin kolmella jalalla. Alussa mua nauratti (salaa tietysti) ja tien päässä jo rasitti se poukkoilu niin lujaa, että katsoin parhaimmaksi kääntyä takaisin kotiin. Tossut jalassa nimittäin tarpeidentekokin oli sula mahdottomuus.

Kokeileva keittiö: Kukkakaali-avokadomuussi

Tästä ei tule mikään Ruokablogi, ajatuskin semmoisesta huvittaa mua, koska en ole mikään keittiön ihme ja ruuanlaitto on mulle lähinnä välttämätön paha. Mutta kokeilin tänään hieman erikoisempaa lisäkettä kanalle ja koska siitä tuli niin  yllättävän hyvää, haluan jakaa tämän ohjeen eteenpäin. Teen tätä taatusti uudestaan.

Annos yhdelle:
Kiehauta 1-2dl vettä ja keitä sitten pehmeäksi n. 100g kukkakaalta. Kaada ylimääräinen vesi pois. Lisää kukkakaalin joukkoon 1 (kuorittu) avokado ja n. 1rkl kookosmaitoa. Soseuta/muussaa ainekset. Lämmitä hetki hellalla ja mausta suolalla oman maun mukaan. Nauti!

Kuvaa, en tästä vihreästä muussista hoksannut ottaa, kun jo vedin sen ääntä kohti,  mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Herkkis

Ajoin eilen työmatkalla onnettomuuspaikan ohi. Moottoritiellä makasi hevoskuljetusvaunu kyljellään ja hevonen vielä siellä sisällä ties missä kunnossa. Mulla tuli tilanteessa itku ja jouduin oikeen kokoamaan itseni, että pystyin jatkamaan ajamista. Reagoin usein melko voimakkaasti, kun kyseessä on eläin ja eläimen hätä. Jälkeenpäin tajusin, etten ko. tilanteessa edes miettinyt oliko ihmisille tapahtunut jotain, kun vain kuvittelin mielessäni pienessä kopissa paniikissa olevaa hevosta. 

Myöhemmin luin, että tässä onnettomuudessa hevonen oli selvinnyt pintanaarmuilla (ja luultavasti henkisillä traumoilla) eikä ihmisille ollut käynyt kuinkaan. Onni onnettomuudessa. 

Mietteitä menneestä vuodesta

Mulla on olo, ettei vuonna 2015 tainnut tapahtua mitään järisyttävää. Minulla oli töitä mukavan tasaisesti, joka on oikein kiva juttu. Vaikka ne ei oman alan hommia olekaan niin silti työtä, jossa viihdyn. Rahaa ei töistä huolimatta kyllä (edelleenkään) säästynyt yhtään, en varmaan ikinä opi säästämään :D . Koirat oli suht terveitä, Lennillä taisi olla yksi korvatulehdus ja Pöntisellä maaliskuussa märkäkohtu, joka vaati kohdunpoistoleikkauksen, mutta siitä toivuttiin ja etiäpäin porskutettaan. Lahjan kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä, Kajaanissa ERI2, Vaasassa ERI1 SA ja Jyväskylässä ERI1 ROP-VET. Lennin kanssa oltiin syksyllä meidän toisessa mejäkokeessa, josta luokkavaihtoon oikeuttava AVO1-tulos hienoilla 46 pisteellä. Lokakuussa käytiin Lennin kanssa myös luonnetestissä, josta oikein Lennimäisen positiivinen testitulos. Lennin treenaaminen jäi säälittävän vähiin ja siksipä esim käyttäytymiskoe on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin muuten yhteisistä hetkistä.

Viime vuonna oli kolme suurta merkkipäivää:

- Toukokuussa Pöntinen tuli veteraani-ikään. 

- Kesäkuussa tuli mulle ja Esto-autolle 10. vuosipäivä, jota ei kyllä juhlittu, mutta Esto sai lahjaksi uuden tuulilasin ja jouset ja jotain muutakin, kun ei päässyt katsastuksesta muuten läpi.

- Syyskuussa tuli 10-vuotta täyteen hiukkavaaralaisena ja samalla myös asuntolainaisena :) 

Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan jotain uutta, mitä se on, en tiedä, mutta ehkä se aikanaan selviää. 

Uusi vuosi ja elämä ilman Facebookia

Vuosi vaihtui kotona, mutta aattoillan vietin ystävien kanssa melkein "keskellä ei mitään" mökkeillen ja saunoen. Lenni oli mulla matkassa ja riehkasi illan ulkona ystävänsä Rievun kanssa. Ilmeisesti runsaan ulkoilun ja kylmähkön viiman seurauksena sillä on nyt sitten vesihäntä. Normaalisti jatkuvassa liikkeessä oleva häntä roikkuu nyt surkeana maata kohti, Lenni-parka. Aamulenkillä kiinnitin hännän asentoon huomiota ja onneksi löytyi kipulääkettä aamuruuan yhteydessä annettavaksi, vaikkei Lenni kipua ole valittanutkaan.  Väsynyt koiruus se oli kyllä eilisen jäljiltä.

Lahja oli mummulassa hoidossa ja kuulemma haukkunut sisällä raketteja pitkälle yöhön, kunnes olivat tajunneet laittaa verhot kiinni ettei raketit näkyneet.

Vuoden 2016 alun polttavin kysymys on, että onko Mulla (enää) elämää ilman Facebookia? Viime yönä vuoden vaihtuessa katkaisin 8 vuotta kestäneen viha-rakkaussuhteeni naamakirjaan ja poistin profiilini sieltä kokonaan.

Jo ihan hirveän pitkän aikaa mua on äsyttänyt koko FB. Lähinnä se, että olen roikkunut siellä ihan joka välissä. Törmäsin siellä myös jatkuvasti juttuihin, jotka saavat minussa aikaa vain negatiivisia tunteita; ahdistusta/surua/raivoa/ärsyyntymistä/jne. Välillä pidin pientä taukoa, kunnes taas huomasin olevani riippuvuussuhteessa ja lukevani niitä juttuja, jotka vaikuttivat mielialaani. Koko syksyn mietin facebookista lähtöä ja päätin, että jos vielä loppuvuodesta asia pyörii mielessä niin sitten se loppuu kokonaan ja sitten se loppui.

Toki facebookissa on paljon hyviä puoliakin ja jään kaipaamaan monia näistä hyvistä asioista. Sen vuoksi profiilin poisto jännitti ja kirpaisi, niin kuin olisi polttanut päiväkirjat kahdeksan vuoden ajalta ja tuhonnut valokuvat (onhan ne kuvat mulla suurimmaksi osaksi tietty tallessa muuallakin).  Tiedän, että tämän myötä yhteydenpito isoon osaan fb-kavereistani loppui tähän ja tiedän, että tulee vielä hetkiä, jolloin kadun ja harkitsen perustavani fb-profiilin uudestaan. Mutta nyt kokeillaan elämää ilman tuota aikasyöppöä ja katsellaan osaanko olla enää sosiaalinen ollenkaan ilman naamakirjaa. Kokonaan somettomaksi en ole ruvennut, tämä blogi ja Instagram ovat edelleen käytössä. Tänään on ollut kyllä aika hiljaista, puhelin kun ei ole piipitellyt juurikaan. Aamulla oli hieman orpo olo, kun olen tottunut aamupalan yhteydessä jo tsekkaamaan kavereiden juttuja.

Tein syntiä, ostin teetä!

Minä, pahasta teeshoppailuaddiktiosta kärsivä, menin ja ostin teetä. Aika kauan sitten päätin, etten osta teetä ennen kuin oon juonut entiset pois niin, että mun teet mahtuu kaappiin. Mulla on erillinen kaappi kaikkia ihania irtoteelaatuja varten ja irtoteepussukoita niin paljon ettei ne mahdu sinne kaappiin millään. Puolustuksekseni voin kyllä sanoa, että se teekaappi on hyvin pieni ja mun teenjuontia on vähentänyt kovasti se, että opettelin juomaan kahvia pari vuotta sitten. Nyt voisin yrittää vähentää kahvinjuontia ja aloittaa taas teen litkimisen, onhan se niin paljon parempaa!

Tänään siis kävin Oulun Taito Shop Maakarissa (kun siellä on Roosanauhalangat -30% alennuksella) ja siellä silmät osui aivan ihanaan sympaattisen näköiseen teepurkkiin ja kun vielä kyljessä luki suklaatryffeli niin enhän mä sitä sinne voinut jättää. Kuinka voikin tee olla noin hyvää (helposti!), että kertaistumalta join sitä heti kolme kuppia. Tämä Sekatavarakaupan Suklaatryffeli-tee on siis Suomessa tehtyä ja Metkatuotteen valmistamaa. Suosittelen kokeilemaan, aivan superhyvää!