Synttärisankari

Tänään on juhlittu Lennin 4-vuotissynttäreitä lähinnä ulkoillen. Päivällä pitkä metsälenkki molempien koirien kanssa ja nyt illalla vähän lyhyempi metsälenkki Lennin kanssa kahdestaan. Pitäisi ehdottomasti käydä useammin Lennin kanssa kahdestaan lenkillä, nyt ensimmäisen kilometrin ajan Lenni kääntyi vähän väliä katsomaan tulosuuntaan, tuleeko se Pöntinen perässä vai mihin se jäi. Ei kai hömppä tajunnut, että Pönde jäi kotiin nukkumaan. Hassu! Pönden kanssa saatiin aiemmin illalla autokyyti kauppaan ja sitten käveltiin yhdesssä kaupasta kotiin, joten ilman iltalenkkiä ei Pöntinenkään jäänyt. Kauppareissun ajan Pöntinen odotti siskoni autossa, ikinä en uskaltaisi jättää koiriani kaupan eteen odottamaan, niin paljon kuulee juttuja kaupan edestä kadonneista koirista.

Lenni sai synttärilahjansa oikeastaan jo eilen, superihanan (Lennin mielestä) vihreän Kong Wubba-pupun. Se on ollutkin hyvin tärkeästi mukana elämässä siitä asti. Välillä hieman kateellinen rouva Pöntinen varastaa sen, mutta positiivista on, että lelu on edelleen ehjä.

Siskoni käväisi päivällä synttärisankaria hoitamassa ja toi nameja lahjaksi ja Lenskan synttärien ja Runebergin päivän kunniaksi söimme Runebergin tortut, vaikka sitä sokeria välttelenkin niin tuon olin itselleni luvannut. Nyt voi taas jatkaa ilman sokeriherkkuja hyvillä mielin. Kotiin jaettavassa Postinen-lehdykässä oli muuten ohje sokerittomaan ja gluteenittomaan Runeberg-raakatorttuun. Leikkasin ohjeen talteen, täytyy joskus kokeilla minkälainen makuelämys se on.

Ai niin, eilen käytiin Muskettikoirassa ja koirat pääsi vaa'alle: Lenni 33,8 kg ja Lahja 11,7 kg. Lahja on siis laihtunut yli puoli kiloa, jes :)

Aurinko näyttäytyy

 Kevät lähestyy ja aurinko näyttäytyy. On ihan käsittämätöntä minkälaisen energian aurinko antaa ulkoiluun, sitähän jaksaa melkein mitä vaan. Eilen siskoni toivoi minusta ja koirista seuraa kävelylenkille ja koska omat kulmat alkaa aina aika-ajoin kyllästyttää, päätimme ajella hieman kauemmaksi, Hietasaaren maisemiin.Vajaa pari tuntia kierrettiin Hietasaaren ja Toppilansaaren kävelyreittejä, samalla ihasteltiin luontoa ja vanhoja puutaloja. Koirilla oli virtaa tassuissa ja molemmat vetivät meidät aika reippaaseen kävelyvauhtiin, loppumatkasta jalat alkoi olla melko hyytelöä, myös koirilla.

Ystäväkuvia

Kuun vaihde, metsälenkki Pilpasuon poluilla. Harmaana alkanut keli muuttui lenkin lopussa auringon pilkistelyksi pilvien raosta. 

Muutama vuosi taaksepäin harmittelin, kun olin itse aina kameran takana ja minusta ja koirista ei juurikaan ollut yhteiskuvia, nyt tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin. Omaa kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua ja onni on ystävä, joka osaa käyttää kameraa ja tykkää kuvata. Tässä muutamia tunnelmapaloja. Erityisesti nuo kehyskuvat on mun mieleen, niistä tuli aivan huippuja. Kiitos Anni P. kuvista!

Ulkoilua

Eilen siskoni sai minut houkuteltua hiihtolenkille. En ole mikään hiihtohullu, vaikka se minusta mukavaa nykyään onkin. Jostain syystä mulla tulee hiihtohalut yleensä vasta silloin kun aurinko jo lämmittelee keväthankia ja kohta ollaankin pisteessä, että ladut on jo niin huonossa kunnossa, ettei niillä voi enää hiihtää. Tästä johtuen mun hiihtämiset on joka talvi jääneet pariin kertaan. Eilen oli siis tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki ja keli oli aivan superi, sukset luisti liukkaasti ja 8 km:n matka taittui turhankin helposti, Jäi jopa olo, että olisi pitänyt hiihtää vähän edemmän.

Tänään oltiin siskon kanssa vanhempien luona ja päätettiin lähteä koko porukalla hiihtämään, koska kaikki ollaan niin eri tasoisia hiihtäjiä niin jokainen hiihti sitä vauhtia ja semmoisen matkan kuin halutti. Lähdin hiihtämään latua, jota en juurikaan ole aiemmin mennyt ja aina tuntui, että pitää katsoa vielä seuraavan mutkan taakse mitä siellä on. Lopulta tulin kyltille, joka kertoi lähtöpaikkaan olevan 8km ja siinä vaiheessa aattelin, että parempi kääntyä, että jaksan kotiin, Jaksoin kotiin, vaikka pitkältä tuntui matka takaisin. Ahneella oli kakkainen loppu, kun iski semmoinen huonovointisuus ja väsy tuosta 16 km taivalluksesta, olin ihan piipussa ja pakko oli saunan jälkeen nukkua päikkärit, että olo parani. Nyt on sitten kyllä vähän nuhainen olo ja kurkku karhea. Toivottavasti ei mitään tappotautia tule taas päälle ja pääsen vielä hiihtämään, hieman maltillisemmin jatkossa.

Talviöiden huumaa

Tiedättekö mikä on ihan parasta? No se, kun pääsee metsälenkille koirien kanssa keskellä yötä, kun kuu valaisee ja valkoiset hanget hohtavat tuoden valoa metsään. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, työni iltavuoroineen mahdollistaa onneksi tämän omituisen harrastukseni painua metsään koirien kanssa vaikka keskellä yötä. Nyt, kun pahimmat pakkaset ovat vihdoin ohitse, on aivan ihanaa kävellä tuolla pitkin polkuja ja onnelliset koirat juoksevat vapaana, ketään kun ei taatusti tule vastaan.

Onnellisia koiria, vaikka kuvien laatu ei päätä huimaakaan

Lenni tekee lumienkeleitä ja ryntää sitten täyteen laukkaan etsimään keppiä kannettavakseen, Lahja kiihdyttelee muuten vaan naama ilosta loistaen. Sitten kotiin tullessa hieman kuumaa teetä ja lämmin juustovoileipä ennn kuin saa kellahtaa omaan sänkyyn lämpimän peiton alle. Nautin!

Pakkanen ja sijaistoimintoja

Hirmusen kova pakkanen kolistelee edelleen nurkkia (-26 C oli äskenkin mittarissa) ja pikkuhiljaa tämäkin pakkaskeleistä tykkäävä alkaa olla kurkkua myöten täynnä näitä kelejä. Pikku-Pöntisen pukeminen käy työstä, kun se ei siitä tykkää yhtään. Ei laita vastaan, mutta passiivista vastarintaa harrastaa kyllä kovasti eli käytännössä kieltäytyy tulemasta enää eteiseen vaan joka kerta se on haettava matkaan milloin sängystä, milloin sohvalta. Ja vaikka sen pukee niin silti lenkit voivat kestää korkeintaan parikymmentä minuuttia, kun jompikumpi koirista alkaa nostella pakkasenpuremia kinttujaan. Olen parina päivänä käynyt kävelemässä ihan itsekseni ilman koiria tai aina mulla on joku määränpää ollut minne koiria en ole viitsinyt matkaan ottaa. Tuntuu oikeastaan hassulta kävellä ilman koiria, kun en sitä yleensä harrasta. Pyöräily näillä pakkasilla on turhan raskasta, kun pyörä jähmettyy samantien vaikka sen lämpimästä varastosta ottaakin ja vauhdissa raa'an pakkasilman hengittely ei ole kivaa. Mulla tekis mieli hiihtämään, mutta sitä varten odottelen hieman lauhempaa keliä.

Ulkoilukelien puutteessa olen sijaistoimintona surffaillut netissä ja selannut blogeja, erityisesti ruokablogit ovat mua kiehtoneet. Mua on jo pitkään viehättänyt ajatus sokerittomasta/vähäsokerisesta elämästä. Aika kauan olen mm. seuraillut Terveelliset herkut-blogia ja jo aikoja sitten jättänyt sokerin pois kahvista ja teestä. 

Tämän alkuvuoden olen aikalailla ilman sokeria elänytkin, en ole siis itse käyttänyt ruuanlaitossa tuotteita, joissa on lisättyä sokeria, herkutteluakin olen vältellyt omassa kodissa ja töissä (Kyllä! Oon kieltäytynyt jopa mun suuresti rakastamista munkeista). Ihan sata prosenttisesti en ilman sokeria ole ollut ja kyläpaikoissa olen pari kertaa tarjottaessa syönyt jotain sokerillisiakin kahvileipiä. Mitään sokeritonta kuukautta mulla ei ole tarkoitus viettää (koska sitten söisin helmikuun vaihtuessa sokerituotteita taas kaksin käsin ääntä kohti), kuten niin moni muu, mutta olen yrittänyt olla tietoisempi siitä mitä laitan suuhuni ja miksi ja näin ollen tehdä myös tietoisempia valintoja jo kaupassa. Tarkoitukseni on myös ollut opetella rytmittämään syömiseni niin, että söisin hereillä ollessani vähintään neljän tunnin välein ja melko hyvin olen siinä onnistunutkin. Koko tämän alkuvuoden olen tehnyt eväät töihin ja näin ollen myös selvinnyt sortumatta pikaruokiin ja muihin nopeisiin näläntaltuttajiin. Ihan kokonaan tuskin pystyn sokerista luopumaan, esim. ensi sunnuntaina kummitytön synttäreillä aion syödä kahvipöydässä tarjottavia herkkuja siinä missä muutkin. Se on jo iso asia, jos pystyn omassa arjessani elämään ilman sokeria.

Tänään tein ensimmäistä kertaa jotain herkkua ilman lisättyä sokeria ja jestas, että se olikin todellista herkkua, nimittäin banaanilettuja. Siihen päälle mustikoita ja rahkaa, nam!!! Kokeilkaa ihmeessä muutkin, minä ainakin teen näitä toistekin.

Loppuun vielä kevennysvideo, Lenni Luppakorva on perusteellinen syömämies: Kuppi on ollut tyhjä jo aikapäiviä sitten, mutta jokainen pikkuhiukkanenkin imetään sisuksiin myös seinästä ja lattialta kupin ympäriltä.

"...paha Nuutti pois sen vie"

Nuutin päivä ja vanhan kansan mukaisesti sain siivottua Joulun pois. Joulukuusi on riisuttu ja nakattu parvekkeelta alas odottamaan seuraavaa ulkoilua koirien kanssa ja kuskaamista.. öö jonnekin, roskiin? Kaikki koristeet ja ikkunatähdet yms jouluromppeet on pakattu laatikkoon odottamaan ensi Joulua. Lattioilta on imuroitu miljoonat kuusesta tippuneet neulaset ja kuusenjalka odottaa vientiä kellarin kanakoppiin. Keittiön ikkunassa on vielä jouluverho, kun mulla olisi haaveena keittiöön jotain uutta ilmettä, edes uuden verhon verran. Jotain uutta ilmettä tuo jo tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimppu; hieman jo pientä merkkiä kevään lähestymisestä. Rakastan tulppaaneita, ovat ehdottomasti mun suosikkikukkia.

Olen ollut jopa yllättävän reipas noiden koirien kanssa. Pakkasten vuoksi lenkkeilyt on olleet vähissä, mutta muuten on sitten puuhasteltu, mm. naksuteltu jotain pikkutempun alkuja molempien kanssa. Jestas niitä on kiva katsoa, kun ovat niin mahdottoman täpinöissään molemmat. Koiran koulutukseen liittyvää on tulossa lauantainakin, kun olen menossa kuunteluoppilaaksi Esa Tapion leikkikouluun Liminkaan. Pitkästä aikaa varmaan vuosiin jotain koiran koulutukseen liittyvää, jospa mä hieman saisin taas harrastus ja tottiskipinää päälle.